Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Arvoja ja etiikkaa tarvitaan sote-alan johtamisessa ja tulevaisuuden palvelujen suunnittelussa – haku uuteen YAMK-tutkintoon on käynnissä

Jaa
Arvot, yhteisöt ja etiikka on Diakin uusi sote- ja kirkon alan ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK), joka toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Haku koulutukseen on käynnissä torstaihin 30. maaliskuuta asti.

Arvot, yhteisöt ja etiikka -YAMK-tutkinnon koulutus painottuu nimensä mukaisesti arvojen ja etiikan perusteisiin ja niiden soveltamiseen työelämässä. Monenlaisten muutosten ja niukkenevien resurssien keskellä eettinen johtaminen sekä yhteisöllisyyttä rakentava asiantuntijuus saavat yhä keskeisemmän merkityksen.

– Tärkeää on pohtia, miten rakennamme yhteiskuntaa, joka pitää huolta myös kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevista, koulutusta kehittämässä ollut Diakin yliopettaja Minna Valtonen sanoo.

Tulevaisuuden suomalainen yhteiskunta tulee moninaistumaan ja monikulttuuristumaan yhä enemmän. Siksi tutkinto antaa työkaluja myös erilaisten katsomusten kohtaamiseen ja dialogin rakentamiseen.

Osa koulutuksen vapaasti valittavista kokonaisuuksista toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston teologian osaston kanssa. Kyseessä on täysin uusi toimintamalli: tällaista yhteistyötä ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä ei ole tehty teologian alalla aikaisemmin.

– Itä-Suomen yliopisto on ollut mukana tutkinnon suunnittelussa. Olemme organisoineet yhdessä teologian osaston kanssa 20 opintopisteen laajuisen kokonaisuuden, johon voivat osallistua sekä teologiaa yliopistossa opiskelevat, että Diakin YAMK-opiskelijat, Valtonen kertoo.

Tausta

Arvot, yhteisöt ja etiikka -tutkinto on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalalla, kolmannella sektorilla tai kirkossa työskentelevien osaamisen syventämiseen. Koulutukseen hakeutuvalta vaaditaan esimerkiksi sairaanhoitajan, sosionomin, geronomin tai yhteisöpedagogin tutkinto ja vähintään kahden vuoden työkokemus alalta. Moni tutkinnosta valmistunut päätyy esimies-, asiantuntija- tai kehittämistehtäviin.

Opetus toteutuu pääosin verkossa, mutta luvassa on myös pari lähiopetuspäivää Helsingin-kampuksella keväällä 2024. Opinnot on pyritty aikatauluttamaan niin, että ne ovat mahdollisia työelämässä oleville.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Kyläsaarenkuja 2
00580 HELSINKI

http://www.diak.fi

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye