Asiakaslähtöisyys ohjaa palvelujen kehittämistä – Finnvera käynnistää historiansa merkittävimmän tietojärjestelmähankkeen
9.10.2019 09:45:39 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote
Valtion erityisrahoituslaitos Finnvera on käynnistänyt julkisen hankintaprosessin nykyisten rahoituksen tietojärjestelmiensä korvaamiseksi ja uudistamiseksi. Hankinta etenee kilpailullisena neuvottelumenettelynä. Uusi järjestelmä toimii tulevaisuudessa Finnveran kaikkien nykyisten ja tulevien rahoituspalveluiden alustana, olipa kyse yrityksen rahoituksesta kotimaan toiminnan hankkeisiin tai vientikauppaan. Tänä päivänä vienti ei ole yrityksen koosta riippuvaista ja rahoitustarpeet voivat samanaikaisesti koskea investointeja koti- ja ulkomaan toimintoihin. Yhteinen järjestelmä yhtenäistää palvelua työkaluja ja terminologiaa myöten.
Uudella järjestelmällä haetaan jatkuvuutta sovellushallintaan, rahoitusprosessin sujuvuutta, päätöksenteon tukea, riskienhallinnan aukottomuutta ja tehokkuutta. Finnverassa rahoitusjärjestelmien uudistushanke on saanut nimekseen RAJU. Kertooko nimi myös uudistuksen luonteesta?
– Hanke on kokonaisvaltainen ja kokoluokaltaan merkittävä, ja tulee kestämään useita vuosia. Siinä mielessä muutos on mittava. Kyse ei ole vain järjestelmähankkeesta, vaan sen myötä liiketoimintaprosessit uudistuvat. Alkuvaiheessa vaikutukset näkyvätkin ennen kaikkea sisäisissä prosesseissa. Haluamme, että järjestelmä tukee asiakastyötä nykyistä paremmin. Aikanaan muutokset tulevat näkymään asiakkaille sujuvana palveluna ja vuorovaikutteisena asiakaskokemuksena, joustavampina uusien tuotteiden lanseerauksina. Tulevaisuuden tavoitteena on toimiva päästä-päähän-prosessi, sanoo Finnveran kehitysjohtaja, CDO Minna Kaarto.
Digitalisaatio muokkaa rahoitusalaa
Uudistus on välttämätön, ja sen ajureina ovat paitsi yritysten toimintaympäristön muutos, myös digitalisaation kiihtyvät edistysaskeleet. Digitalisaatio on yksi Finnveran strategian kulmakivistä, ja prosesseja digitalisoivaa ja automatisoivaa kehitystyötä on tehty jo useiden vuosien ajan. Kaarron mukaan nyt on aika lisätä vauhtia ja siirtyä suunnittelusta yhä vahvemmin muutosten toimeenpanoon, joka alkaa näkyä enenevässä määrin myös ulospäin. Finnveraan on perustettu Digitalisaatio-yksikkö johtamaan asiakaspalvelun, prosessien ja kumppanuuksien nopeampaa kehittämistä, ja yksikkö panostaa vahvasti myös henkilöstön projekti- ja digiosaamiseen.
– Digitalisaatio muokkaa rahoitusalaa voimakkaasti sekä kuluttaja- että yritysrahoituksessa, ja rahoitusmaailmassa tehdään paljon järjestelmäkehitystä. Samantapaiset kehityshankkeet ovat ajankohtaisia myös muiden maiden vientitakuulaitoksissa. Haemme parhaita käytäntöjä sekä kuluttajaliiketoiminnoista että yritysrahoitusmaailmasta ja pyrimme oppimaan uutta. Tavoitteena on löytää valmisohjelmisto, jota voi tarvittaessa nopeasti muokata asiakkaiden tilanteisiin.
Minna Kaarto mainitsee hyvinä esimerkkeinä Finnveran sähköisistä prosesseista ja rahoituspalveluista muun muassa alkutakauksen, pk-takauksen ja sähköisen allekirjoituksen, jotka ovat nopeuttaneet rahoituksen hakua, käsittelyä ja myöntämistä asiakasyrityksen, pankin ja Finnveran välillä.
Finnveralla on 25 000 asiakasta, joista valtaosa on mikroyrityksiä tai pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Määrällisesti pieni osa asiakkaista on maan suurimpia vientiyrityksiä, joiden rahoitusvolyymit puolestaan ovat valtavan suuria. Eri asiakassegmenttien tarpeet on tärkeää huomioida jatkossakin. Tavoitteena on, että yritykset saavat Finnveran rahoituksen avulla aikaan sellaista kasvua, joka muuten ei olisi mahdollista.
– Kehitämme prosessejamme ja palveluitamme asiakkaan näkökulmasta asiakassegmentti huomioon ottaen. Se onkin mielenkiintoinen haaste, koska asiakaskuntamme on hyvin laaja, yritykset toimivat hyvin eri tavoin ja käyttävät erilaisia palveluja. Kehittämisen fokuksessa on ehdottomasti vaikuttavuus eli se, että asiakasyritykset pystyvät palvelujemme avulla viemään omaa toimintaansa eteenpäin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Kaarto, kehitysjohtaja, CDO, puh. 029 460 2120, minna.kaarto@finnvera.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnveran Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan aluekatsaus 1–12/2025: Pohjois-Savon investoinnit kasvoivat voimakkaasti, Pohjois-Karjala hakee kasvun suuntaa20.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Finnveran pk- ja midcap-yrityksille myöntämä rahoitus laski vuonna 2025 Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla lähes viidenneksellä. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 73 miljoonaa euroa, kun vuonna 2024 vastaava summa oli 89 miljoonaa euroa. Pohjois-Savossa Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien arvo kasvoi selvästi, mikä johtui erityisesti matkailualan vahvasta kehityksestä. Kasvusta huolimatta alueen kokonaisrahoitus laski hieman. Pohjois-Karjalassa rahoituksen ja investointien laskua selitti ennen kaikkea teollisuuden jyrkkä heikkeneminen, sillä teollisuuden rahoitus ja investoinnit putosivat lähes puoleen vuodesta 2024.
Finnveran aluekatsaus 1–12/2025: Lapin kasvu kiihtyy, Pohjois-Pohjanmaa pitää pintansa, Kainuussa tahtia hidastaa varovaisuus18.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Finnveran rahoitus pohjoissuomalaisille pk‑ ja midcap-yrityksille kasvoi vuonna 2025 selvästi edellisvuodesta. Kasvu perustui erityisesti Lapin vahvaan investointihalukkuuteen ja matkailun sekä teollisuuden hyvään kehitykseen. Pohjois-Pohjanmaalla rahoitus pysyi vakaana ja Kainuussa yritysten varovaisuus näkyi selkeimmin. Finnvera myönsi Pohjois-Suomen yrityksille vuoden aikana yhteensä 148 miljoonaa euroa.
Kutsu: Finnveran aluekatsaus Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan talouteen ja rahoitukseen perjantaina 20.2.2026 klo 9.3016.2.2026 16:32:37 EET | Kutsu
Hyvä median edustaja, tervetuloa seuraamaan Finnveran Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan aluekatsausta perjantaina 20.2. kello 9.30 Teamsin välityksellä. Tilaisuudessa aluepäällikkö Johanna Reinikainen vuoden 2025 rahoituksen jakautumisesta alueen yrityksille, investointien ja yrityskauppojen määrästä sekä yritysten näkymistä. Tilaisuus kestää noin 45 minuuttia. Ilmoitathan osallistumisestasi Johanna Norrenalle Finnveran viestintään sähköpostitse johanna.norrena@finnvera.fi tai puhelimitse 040 8372 511 keskiviikkoon 18.2. kello 14 mennessä. Lähetämme osallistujille Teams-linkin ennen tilaisuuden alkua. Lämpimästi tervetuloa!
Finnveran Juha Ketola: Investointien lykkääminen syö tulevaa kasvua ja tulee kalliiksi – ”Rahoitus on työkalu, jolla tehdään kasvua”13.2.2026 09:39:23 EET | Tiedote
Maailmantalouden muuttuvat epävarmuustekijät ovat uusi normaali. Pk- ja midcap-yritysten on otettava voimakkaan kasvun rakentaminen omaksi tavoitteekseen. Kasvuhakuiset yritykset kykenevät myös reagoimaan paremmin toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Vaikka pk-yritysten rahoituksen saanti on heikentynyt viime vuosina, kehitys näyttää tasaantuneen eikä esimerkiksi voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten rahoitus ole enää vaikeutunut, osoittaa Finnveran, Suomen Yrittäjien ja työ- ja elinkeinoministeriön tuore Pk-yritysbarometri. Täysin velattomien yritysten määrä on samaan aikaan kasvanut entisestään. Tämä kertoo, että kasvun vaatimia investointeja ei ole tehty, sillä kasvu edellyttää useimmiten ulkopuolista rahoitusta. Rahoitukseen pitäisi suhtautua kuin työkaluun, sanoo liiketoimintajohtaja Juha Ketola.
Finnvera rahoittamaan maatalouden isoja investointeja ja omistajanvaihdoksia27.1.2026 14:30:48 EET | Tiedote
Suurimmissa maatalouden investoinneissa ja omistusjärjestelyissä on mahdollista hyödyntää jatkossa Finnveran tarjoamia rahoitusratkaisuja, kun osakeyhtiömuotoinen maatalousyrittäminen tulee rahoituksen piiriin 1.5.2026 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
