Vaasan Sähkö Oy

Asiakasmäärää kasvoi 15 % tiukasta hintakilpailusta huolimatta

Jaa
Pohjoismaiden kuiva kesä, polttoaineiden hintakehitys ja päästöoikeuksien jyrkkä hinnannousu korottivat vahvasti sähkön markkinahintaa vuoden 2018 toisen puoliskon aikana. Vaasan Sähkö onnistui kasvattamaan asiakasmääräänsä merkittävästi, mikä myös näkyi liikevaihdon kasvuna. Liikevoittoa rasitti Seinäjoen voimalaitoksen omistusjärjestelyistä johtunut 5 miljoonan euron kertaluonteinen sähkönhankintakulu.
Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg
Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg

Sähkökauppa

Vuonna 2018 sähkönhankinta oli 1 911 gigawattituntia (GWh), mikä on 12 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Päästöttömän tuotannon osuus sähkön hankinnasta oli jo lähes 70 prosenttia. Tuulisähkön osuus oli 11 prosenttia, mikä merkitsi kahden prosenttiyksikön kasvua edellisvuoteen verrattuna.

EPV Tuulivoima Oy:n tuuliturbiinit Kristiinankaupungissa ja Teuvalla otettiin kaupalliseen käyttöön tilikauden alussa, mikä nosti tuulivoiman osuutta myös Vaasan Sähkön tuotantoportfoliossa. Metsälän 34 turbiinin tuulivoimapuisto oli valmistumishetkellään Suomen suurin.

Suomen hinta-alueella pörssisähkön keskihinta nousi 41 prosenttia vuodesta 2017 kivuten ensimmäistä kertaa viiden vuoden takaiselle tasolle.  Myös Vaasan Sähkö nosti sähköenergiansa hintaa. Vahvan markkinointipanostuksen ja kilpailukykyisen hinnan seurauksena asiakasmäärä kasvoi kuitenkin merkittävästi. Vuoden lopussa sähköä myytiin lähes 105 000 asiakkaalle.

Kaukolämpö

Kaukolämpöä myytiin 679 GWh, mikä alittaa edellisvuoden lukeman vajaalla prosentilla. Tuotanto oli miltei kokonaan (99 %) sähkön ja lämmön yhteistuotantoa. Kokonaistuotannosta 81 prosenttia oli hiilineutraalia. Kivihiilen osuus kaukolämmön tuotannossa pysyi alhaisena, jääden 9 prosenttiin, vaikka se ylittikin ennätysvihreän vuoden 2017 viiden prosentin osuuden.

Vuoden suurin tuntikeskiteho mitattiin aamupäivällä 28. helmikuuta, jolloin kaukolämpöverkkoon syötetty kokonaisteho oli 250 megawattia. Lämpötila oli mittaushetkellä -23 astetta.

Vaasan Sähköverkko Oy

Sähköverkossa siirretyn energian määrä oli 1 012 GWh, mikä vastaa edellisvuoden tasoa. Vuonna 2018 toteutettiin useita merkittäviä kaapelointihankkeita eri puolilla jakelualuetta, muun muassa Vaasan keskustassa ja Vähässäkyrössä, Mustasaaressa ja Maalahdessa. Vuoden aikana otettiin käyttöön uusi 110 kV:n voimalinja Laihian Höysälän ja Laihian sähköaseman välillä. Näiden investointien arvo oli 14,6 miljoonaa euroa.

Toimitusvarmuus palasi hyvälle keskimääräiselle tasolle useamman huippuvuoden jälkeen. Asiakkaan kokema keskimääräinen keskeytysaika oli 129 minuuttia. Toimitusvarmuuden kannalta keskeisen keskijänniteverkon kaapelointiaste oli vuoden lopussa 37 prosenttia ja pienjänniteverkon 69 prosenttia.

Oy RAVERA Ab

Urakointiliiketoiminnassa tilanne saatiin yhtiön kannalta stabiloitua tehtyjen suunnitelmien mukaisesti. Tulos oli plusmerkkinen ja ylitti budjetoidun.

- Vuonna 2018 energia-alaa väritti sähkön markkinahinnan noususuuntainen kehitys ja kivihiilikieltoa ajava lakiehdotus. Myös sähköisen liikenteen yleistyminen vaikuttaa tulevina vuosina yhä enemmän alaan, toimitusjohtaja Stefan Damlin kommentoi.

- Alan murros tuo asiakkaita yhä keskeisemmäksi osaksi energiajärjestelmää, mikä muodostaa meillekin tärkeän näkökulman kehittäessämme omaa toimintaamme.

Vaasan Sähkö -konsernin tunnusluvut vuonna 2018

liikevaihto M€

142,9   

(129,6)

liikevoitto M€    

16,1

(25,9)

bruttoinvestoinnit M€

15,9

(17,1)

omavaraisuusaste %

53,1

(53,7)

henkilöstö 31.12.

143

(146)

Osingonjako

Yhtiökokous päätti 9.4., että osinkoa jaetaan 6 260 625,00 euroa.

Lue lisää konsernin vuosikertomuksesta 2018.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg
Vaasan Sähkö. Kuva: Ann-Sofi Berg
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähkö Oy
Kirkkopuistikko 0
65100 VAASA

06 324 5111http://www.vaasansahko.fi

Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö sekä verkkourakointi. Konserniin kuuluu kaksi tytäryhtiötä: Vaasan Sähköverkko Oy sekä Oy RAVERA Ab. Konsernissa työskentelee noin 140 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2018 oli noin 143 milj. euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye