Pirkanmaan hyvinvointialue

Asiakasmaksujen laskutus on viivästynyt Pirkanmaan hyvinvointialueella 

Jaa
Pirkanmaan hyvinvointialueen tammi- ja helmikuun asiakasmaksujen laskuissa on viivästyksiä. Iso osa asiakkaista ei ole vielä saanut laskua käyttämistään palveluista. Laskutus pyritään saamaan ajan tasalle maaliskuun loppuun mennessä.

Hämeenkyrön ja Nokian kotihoidon ja asumispalveluiden laskutus on vasta alkamassa, ja näiden palveluiden asiakkaille laskut tulevat myöhemmin. 

Asiakaslaskutus perustuu asiakas- ja potilastietojärjestelmiin merkittyihin tietoihin. Järjestelmät on siirretty kunnilta hyvinvointialueelle tämän vuoden puolella, kun kunnat saivat viime vuoden laskutuksensa valmiiksi. Hyvinvointialueen laskutusta on päästy aloittamaan siirron jälkeen, ja valtaosa tammikuun asiakasmaksuista saadaan käsiteltyä tämän viikon loppuun mennessä. 

Tavoitteena on, että Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakasmaksujen laskutuksen ruuhka saadaan purettua maaliskuun aikana. Huhtikuusta alkaen asiakkaat saavat laskunsa tavanomaisen ajan kuluessa.  

Jos asiakkaalle tulee laskutuksen viivästymisen takia vaikeuksia maksaa laskujaan, laskuille voi saada lisää maksuaikaa tai niille voidaan tehdä maksusuunnitelma. Jokaisen laskun mukana on laskutuksen asiakaspalvelun yhteystiedot. Laskutuksesta vastavat yhteistyössä Pirkanmaan hyvinvointialue ja Monetra Pirkanmaa Oy. Laskun sisältöä ja aiheellisuutta koskevissa asioissa otetaan yhteyttä Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakasmaksujen asiakaspalveluun, ja eräpäivän siirtoihin ja maksusuorituksiin liittyviin tiedusteluihin vastaa Monetra.

Yhteyshenkilöt

Kehittämispäällikkö Else-Mari Vuosjoki, 040 842 2488, else-mari.vuosjoki@pirha.fi

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue
PL 272
33101 TAMPERE

http://www.pirha.fi

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Suuresta osasta Pirkanmaan hyvinvointialueen puheluita ei peritä asiakasmaksua26.3.2024 10:52:43 EET | Tiedote

Pirkanmaan hyvinvointialueen päivitetyt asiakasmaksut tulivat voimaan helmikuussa. Asiakasmaksujen päivityksessä osa erikoissairaanhoidon puheluista muuttui maksullisiksi ja osan hinta laski. Suuri osa hyvinvointialueen puheluista on kuitenkin edelleen asiakkaalle lisämaksuttomia, niistä maksetaan vain normaali puhelumaksu. Hyvinvointialue ei laskuta asiakkaita muun muassa ajanvaraus- ja vaihtopuheluista, päivystysapuun 116117 soitetuista puheluista tai sosiaali- ja terveysasemille soitetuista puheluista.

Vaikuttavuustyö kaipaa yhteistä tekemistä ja tutkimustietoa – Valmisteilla oleva vaikuttavuuskeskus tukee hyvinvointialueita vaikuttavien menetelmien käyttöönotossa25.3.2024 10:04:37 EET | Tiedote

Vähähyötyisistä hoidoista, palveluista ja prosesseista on perustellusti lupa luopua, kun käytössä on vertailukelpoista tietoa ja päteviä mittareita. Sosiaali- ja terveysalan vaikuttavuuskeskuksen vaikuttavuusvirittäjät etsivät tietoa hyvinvointialueiden vaikuttavuustyön edistämisen tueksi.

Pirkanmaan hyvinvointialueen terveydenhuollon puolesta asioinnin mahdollisuudet yhdenmukaistuvat22.3.2024 13:58:09 EET | Tiedote

Asiointi täysi-ikäisen ja alaikäisen puolesta helpottuu. Täysi-ikäisen aikuisen puolesta asioiva voi Suomi.fi-valtuutuksella nähdä valtuuttajansa terveydenhuollon tiedot ja asioida sähköisissä palveluissa hänen puolestaan. Läheisellä on jatkossa mahdollisuus myös asioida ilman Suomi.fi-valtuutusta käynti- tai palvelukohtaisesti aikuisen tai lapsen puolesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye