Asiakkaiden tuotetoiveet esiin: Uusi palvelu helpottaa tuotetoiveiden esittämistä S-market-myymälöihin SSO:n alueella
18.2.2021 14:28:54 EET | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:lla on kaikkiaan 11 S-marketia, jotka uudistuvat parin vuoden sisällä. Uudistusten yhteydessä myymälämiljööt muuttuvat väljemmiksi, valoisammiksi ja modernimmaksi. Mikä tärkeintä, samalla valikoimia räätälöidään mahdollisimman hyvin paikallista kysyntää vastaavaksi ja nyt Sinuntoive-palvelu valjastetaan tähän avuksi.
Sinuntoive-palvelussa tuotetoiveita varten on luotu oma verkkosivu sinuntoive.fi helpottamaan toiveiden esittämistä. Lisäksi toteutettuja toiveita merkitään myymälöissä entistä selkeämmin. Sinuntoive on palvelu, jossa asiakkaat voivat esittää tuotetoiveita S-marketin valikoimaan. Toiveet ovat myymäläkohtaisia ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.
”Palvelun taustalla on S-marketin tahtotila vastata myymäläkohtaisesti lähialueen asiakkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Tavoitteena on tuoda kaupan hyllyyn tuotetoiveita, jotka sitten myyntimäärien perusteella pystytään myös pitämään jatkossakin valikoimassa. Asiakkaat kun kaipaavat hyvinkin eri asioita alueemme eri S-marketeissa”, kertoo toimialajohtaja Heikki Vottonen SSO:sta.
Sinuntoive-palvelua on pilotoitu reilun vuoden ajan muutamissa S-marketeissa eri puolilla Suomea.
Sinuntoive onkin käytössä nyt kaikissa alueemme myymälöissä.
”Toivomme, että asiakkaat ottavat Sinuntoiveen innolla käyttöön. Vaikka tunnemmekin kunkin alueen asiakastarpeet hyvin, on aina mielenkiintoista kuulla mitä erityistoiveita asiakkailla saattaisi olla. Verkkopalvelun lisäksi meitä saa tuttuun tapaan myös jututtaa myymälöissä ja esittää tuotetoiveita henkilökunnalle - kuten ennenkin”, Vottonen muistuttaa.
Yhteyshenkilöt
Heikki Vottonen, toimialajohtaja
puh. 044 3205 600
heikki.vottonen@sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO työllisti kesällä yli 550 nuorta – kesätyöntekijät antoivat kokemuksesta huippuarvosanat18.9.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
SSO lisäsi kesälle 2026 sata ylimääräistä kesätyöpaikkaa tarjotakseen mahdollisimman monelle nuorelle mahdollisuuden ensimmäiseen työkokemukseen. Päätös kannatti: yli 550 nuorta tarttui mahdollisuuteen ja osoitti, että luottamus nuoriin kannattaa. Juuri valmistunut tutkimus kertoo, että kesätyöntekijät arvioivat kokemuksensa poikkeuksellisen myönteiseksi ja kokivat tulleensa aidosti vastaanotetuiksi, arvostetuiksi ja osaksi työyhteisöä.
Jumppakuminauhoilla aktiivisuutta arkeen – hoiva- ja palveluyksiköiden asukkaat ilahtuivat SSO:n jakamista jumppakuminauhoista17.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO järjesti elokuun lopulla ikäihmisten hoiva- ja palveluyksiköille suunnatun haun, jossa halukkaat palvelutalot saivat ilmoittautua jumppakuminauhojen vastaanottajiksi. Lähes 40 yksikköä ilmoittautui mukaan, ja jumppakuminauhat toimitettiin hakijoille syyskuun alkupuolella.
Sale Suomusjärven ja Sale Kiikalan marketpäällikkö Elina Valdemarssonista S-ryhmän vuoden 2026 Ässäpäällikkö9.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Sale Suomusjärveä ja Sale Kiikalaa vuodesta 2025 kipparoinut Elina Valdemarsson on valittu S-ryhmän vuoden 2026 Ässäpäälliköksi. Ässäpäälliköksi valitaan joka toinen vuosi valtakunnallisesti ansioituneimmat S-ryhmän päälliköt, jotka ovat osoittaneet työssään esimerkillisiä esihenkilötaitoja ja johtaneet yksikköään asiakkaita kuunnellen kohti erinomaisia tuloksia.
Kun asioit omalla Osuuskaupallasi, hyvä jää kotiseudulle28.8.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n tammi–kesäkuun 2026 tulos oli odotusten mukainen. Asiakkaiden luottamus kilpailukykyiseen hintatasoon, palveluiden kehittäminen sekä pitkäjänteiset investoinnit tukivat liiketoimintaa, vaikka kesän vaihtelevat sääolot hillitsivät matkailijoiden ja mökkeilijöiden liikkumista alueella.
Eksoskeletonit, hyllytystyön ”tukirangat” käyttöön SSO:n Prismoissa11.8.2026 14:03:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO ottaa käyttöön uusia työhyvinvointia tukevia eksoskeletoneja eli niin sanottuja "tukirankoja". Kyse ei ole robotiikasta tai moottoroiduista laitteista, vaan kevyistä ja puettavista apuvälineistä, jotka auttavat kehoa kuormittavissa työvaiheissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

