Asiantuntijalta käytännön ohjeet digiopetukseen: Selkeät tavoitteet auttavat
18.3.2020 10:04:56 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Hämäläinen listaa tutkimusryhmänsä tulosten pohjalta muutamia olennaisia seikkoja, jotka opettajan ja ohjaajan on hyvä ottaa huomioon, kun koulujen sulkemisen johdosta mietitään teknologisia opetusratkaisuja.
Uudessa tilanteessa selkeiden tavoitteiden merkitys korostuu. Kannattaa suosia mieluummin liian yksinkertaisia kuin monimutkaisia ratkaisuja.
– On myös muistettava, että reaaliaikaiset nettiyhteydet ovat kovalla koetuksella. Mikäli mahdollista, kannattaa käyttää menetelmiä, jotka mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun, Hämäläinen suosittelee.
– Laadi oppijoille selkeät ohjeet siitä, miten asettaa tavoitteet, kuinka valita keinot ja myös muistaa arvioida, eteneekö oppiminen. Varmista myös, että oppija tietää, miten hän saa apua, Hämäläinen muistuttaa. – Eikä hyvää kirjaa kannata korvata huonolla teknologialla.
Oppilaiden lähtökohtien erilaisuus korostuu tämän hetkisessä poikkeustilanteessa. Huoltajien tuki on erityisen tärkeää. Varmista, että kaikki voivat opiskella, koska oppilaiden mahdollisuuksissa hyödyntää teknologiaa on eroja. Kodeista saatava apu kannattaa hyödyntää.
– Keskity erityisesti oppijoihin, joita tuetaan vähemmän. Pidetään kaikki mukana, Hämäläinen muistuttaa.
Raija Hämäläisen Educa-diasarja Click to Download
Lisätietoa:
Raija Hämäläinen, puh. +358 40 7442611, raija.h.hamalainen@jyu.fi
https://www.jyu.fi/edupsy/fi/laitokset/kat/henkilosto/hamalainen-raija
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenTiedottaja
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Kvanttilaskentahanke toi Jyväskylään lähes 800 000 euron rahoituksen – tarkoituksena tutkia miten kvanttitietokoneiden häiriöitä voidaan vähentää12.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Business Finland on myöntänyt 8 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n yhteiselle UnloQ-hankkeelle. Jyväskylän yliopiston osuus rahoituksesta on 784 000 euroa. Hankkeessa kehitetään ratkaisuja kvanttitietokoneiden häiriöiden vähentämiseen sekä kvanttilaskennan hyödyntämiseen käytännön sovelluksissa.
Ruutuaika ei ole lapselle aina haitaksi – yhteys parempaan tiedonkäsittelyyn nuoruudessa11.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen tutkimuksessa lapsuudesta alkaen suurempi ruutuaika oli yhteydessä parempaan tiedonkäsittelyyn nuoruudessa. Tutkijan mukaan ruutuaikaan ei tulisi suhtautua yksiselitteisesti haitallisena. Tärkeintä on löytää tasapaino liikunnan ja aktiivista ajattelua tukevan ruutuajan välillä.
Väitös: Viherpesu voi jättää pitkäaikaisen jäljen kuluttajien brändimielikuviin10.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
KTM Mitra Salimi tutki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin väitöskirjassaan, miten kuluttajat ja verkkoyhteisöt reagoivat viherpesuun ja brändien vastuuttomuuteen. Tutkimuksen mukaan kuluttajat antoivat ympäristörikkomuksia vähemmän anteeksi kuin sosiaalisia rikkomuksia. Tutkimus korostaa yritysten läpinäkyvän ja näyttöön perustuvan vastuullisuusviestinnän merkitystä.
Tieteen historia avautuu Jyväskylän kansainvälisessä kesäkoulussa28.7.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän kansainvälisen kesäkoulun ohjelmaan sisältyy kaikille avoin yleisöluento, jonka aiheena on uuden fysiikan synnyn yhteydet Weimarin tasavallan kulttuurielämään. Luennoitsijana toimii professori Ismo Koponen Helsingin yliopistosta.
Tutkimus: Löyly lisää saunan kuormittavuutta – kosteus nostaa sykettä ja kehon lämpötilaa13.7.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Juuri julkaistu tutkimus osoittaa, että saunan ilmankosteus vaikuttaa merkittävästi elimistön kuormittumiseen lämpötilan lisäksi. Mitä kosteampi sauna on, sitä voimakkaammin syke ja kehon lämpötila nousevat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
