Asokodit kierrättää vanhat kodinkoneet
11.10.2019 05:25:00 EEST | Asuntosäätiö | Tiedote

- Meillä on lähtemässä ensi vuonna käyntiin ns. viihtyvyysremontit, joissa uusitaan myös kodinkoneet, mikäli ne ovat kolme vuotta vanhempia. Haluamme toimia myös korjausrakentamisessa kestävästi siten, että toimivat kodinkoneet saadaan hyödynnettyä jatkokäyttöön eivätkä ne päädy jätteeksi, kertoo rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.
Kolmen vuoden määräaikaa kodinkoneen uusimisessa Keravuori perustelee korjaustoimintojen suunnitelmallisuudella ja kustannustehokkuudella.
- Pystymme hankkimaan kodinkoneiden tyyppiset hankinnat kustannustehokkaasti kilpailutettuna isompien remonttikokonaisuuksien yhteydessä. Samalla varmistamme myös kodinkonekannan energiatehokkuuden. Seuraava isompi korjaushanke taloihin tulee vasta putkiremontin yhteydessä ja siihen menee parisenkymmentä vuotta, perustelee Keravuori.
Käytännössä yhteistyö toimii siten, että Kierrätyskeskus käy noutamassa remontin purkuvaiheessa vanhat laitteet pois ja hyödyntää niitä omien toimintamalliensa mukaan. Yhteistyötä testataan Asokotien viihtyvyysremonttien pilottikohteessa Hilparinpolulla Helsingissä.
- Kierrätyskeskus ei toimi pääkaupunkiseudun ulkopuolella, mutta pyrimme löytämään myös maakunnista vastaavanlaisia toimijoita. Tilanne vaihtelee paikkakunnittain eli kaikilta toimintapaikkakunniltamme ei ikävä kyllä välttämättä löydy Kierrätyskeskuksen kaltaisia toimijoita, toteaa Keravuori.
Viihtyvyysremontit parantavat asumisen viihtyisyyttä ja laatua. Remonteissa uusitaan asunnon keittiöt, märkätilat ja kiintokalusteet sekä laitetaan lattioihin laminaatit ja vaihdetaan väliovet. Peruskorjaushankkeesta se eroaa siten, että kiinteistössä ei tehdä esimerkiksi putkiremonttia. Asokotien kaikki asunnot tullaan remontoimaan 2030-luvun alkuun mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori
Puhelin: 020 161 2272
turkka.keravuori@asuntosaatio.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Asuntosäätiö-konserni on Suomen neljänneksi suurin asuinkiinteistöjen omistaja. Asuntosäätiön tarkoituksena on ollut perustamisestaan (1951) saakka työskennellä yleisen asumistason kohottamiseksi eikä sen tarkoituksena ole välittömän voiton tai taloudellisen edun tavoittelu. Asuntosäätiön suurin tytäryhtiö Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit) omistaa yli 16 000 asuntoa 31 paikkakunnalla. Konsernin toiminta perustuu jatkuvaan kehittymiseen sekä hyvien asumispalveluiden tuottamiseen yhdessä huolella valittujen kumppaneiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot valmistuivat Pirkkalaan27.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uusi kuusikerroksinen asumisoikeuskohde on valmistunut Pirkkalaan. Kohteessa on 37 asumisoikeusasuntoa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Tutkimus paljasti kyläilykadon – yli puolet suomalaisista ei koe voivansa mennä naapuriin kylään9.7.2026 10:07:04 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön tutkimus paljastaa, että suomalaiset tervehtivät naapureitaan tunnollisesti, mutta kahvikutsut naapurin luo jäävät usein haaveeksi. Yli puolet suomalaisista ei koe voivansa piipahtaa naapuriin kylään, vaikka joka kymmenes kaipaa enemmän yhteisiä hetkiä naapureidensa kanssa.
Asuntosäätiö sitoutuu hyvään edunvalvontatapaan vaikuttamistyössään29.6.2026 15:32:01 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö sitoutuu Suomen avoimuusrekisterin hyvän edunvalvontatavan suosituksiin vahvistaakseen vaikuttamistyönsä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Suositusten tavoitteena on edistää hyvää edunvalvontakulttuuria sekä tukea vaikuttamistyön vastuullisuutta.
Asumiskustannusten nousu huolettaa yhä useampaa: joka kolmas suomalainen pelkää joutuvansa muuttamaan22.6.2026 07:53:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan 320 000 suomalaista on joutunut muuttamaan viimeisen kahden vuoden aikana taloudellisista syistä. Huoli asumiskustannuksista on kasvanut: jopa 60 prosenttia kansalaisista on huolissaan asumiskustannusten noususta, ja joka kolmas pelkää joutuvansa muuttamaan lähitulevaisuudessa.
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot valmistuivat rivitalokortteliin Espoon Suurpeltoon10.6.2026 09:43:44 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uusi kaksikerroksinen rivitalokohde on valmistunut Espoon Suurpeltoon. Kohteessa on 22 tilavaa asumisoikeusasuntoa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
