Asokodit valitsi hiilineutraalin kaukolämmön

- Hankkeen taustalla on kaukolämmön kulutusjouston pilotointi osana Fortumin älykästä kaukolämpöjärjestelmää. Kulutusjouston toteutuksessa huomioidaan ja hyödynnetään kohdekiinteistöissä käytössä olevaa, Leanheat Oy:n toimittamaa lämmönoptimointijärjestelmää, kertoo kiinteistöpäällikkö Teemu Jalomäki.
Motiva määrittelee kulutusjouston olevan kaukolämmön hetkellistä vähentämistä tai lisäämistä kaukolämmön tuotantotilanteen mukaan.
Asokotien aktiivinen rooli uudessa järjestelmässä mahdollistaa koko energiatuotannon ja jakeluketjun energiatehokkuuden parantamisen sekä tuotannon päästöjen pienentämisen. Jalomäki korostaa, että EkoPlus vastaa hyvin Asuntosäätiön pyrkimyksiin pienentää asumisen hiilijalanjälkeä. Asokodit on osa Asuntosäätiö-konsernia.
- Olemme sitoutuneet vähentämään hiilidioksidipäästöjä kiinteistöissämme. Viime vuonna energiankulutus laski 2,3 % toteuttamiemme toimenpiteiden johdosta. Pyrimme jatkuvasti etsimään EkoPlussan kaltaisia keinoja vähentää energiankulutusta ja löytää hiilineutraaleja energiaratkaisuja, kertoo Jalomäki.
Asuntosäätiö on alalla edelläkävijä ilmastonmuutoksen hillintään liittyvissä toimenpiteissä. Asukkaille ko. toimenpiteistä kerrottiin Kotimaisema-lehden koosteessa.
EkoPlus on Fortumin mukaan sopiva vaihtoehto yritykselle, joka haluaa saavuttaa asettamansa ympäristötavoitteet ja olla vauhdittamassa muutosta kohti uusiutuvan energian laajempaa käyttöä.
Espoon alueella Ekoplus tuotetaan uusiutuviin rinnastettavasta jäteveden sisältämästä lämmöstä, palvelinkeskusten hukkalämmöstä sekä pelleteistä. Keski-Uudellamaalla ja Joensuussa EkoPlus tuotetaan puolestaan puuhakkeella.
- Fortum toimittaa meille myös tiedot myydyn ja tuotetun uusiutuvan energian määrästä ja alkuperästä. Tieto tuotetaan ulkopuolisen tilintarkastajan avulla, kertoo Jalomäki.
Asokotien EkoPlus-sopimus on astunut voimaan kevään 2019 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit)
Kiinteistöpäällikkö Teemu Jalomäki
Puhelin: 020 161 2237
teemu.jalomaki@asokodit.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Asokodit on osa Asuntosäätiö-konsernia. Asuntosäätiö on alueiden ja monipuolisen asuntotuotannon kehittämiseen erikoistunut rakennuttaja ja kiinteistöjen omistaja. Se rakennuttaa vuosittain noin 400 asuntoa erityyppisillä omistusmuodoilla. Konserni omistaa yli 17 000 asuntoa ja on Suomen neljänneksi suurin asuinkiinteistöjen omistaja. Sen suurin tytäryhtiö Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit) omistaa yli 16 000 asumisoikeusasuntoa 31 paikkakunnalla. Konsernin toiminta perustuu jatkuvaan kehittymiseen sekä hyvien asumispalveluiden tuottamiseen yhdessä huolella valittujen kumppaneiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiansäästötavoitteisiin – tavoitteena vähentää energiankäyttöä 10 prosenttia9.10.2025 12:41:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen (VAETS) energiansäästötavoitteisiin sopimuskaudella 2026–2035. Osana sitoumustaan Asuntosäätiö on asettanut tavoitteeksi vähentää energiankäyttöään 10 prosenttia alkavan sopimuskauden aikana.
Jopa puolet suomalaisista innokkaita kotileipureita - Nuoret ja onnelliset leipovat eniten7.10.2025 14:56:37 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat innokkaita leipureita: jopa puolet suomalaisista kertoo leipovansa joka kuukausi tai sitä useammin. Leipomisella on myös selvä yhteys onnellisuuteen.
Tampereen Tesomalle valmistui Asuntosäätiön uusia asumisoikeustaloja25.9.2025 10:15:11 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Tampereen Tesomalle. Kahdesta viisikerroksisesta asuinrakennuksesta koostuvaan kohteeseen valmistui yhteensä 54 asumisoikeusasuntoa. Asukkaat pääsevät muuttamaan koteihinsa tällä viikolla.
Milla Kalmi Asuntosäätiön talousjohtajaksi10.9.2025 12:45:35 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö-konsernin uudeksi talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 1.10.2025 alkaen Milla Kalmi. Hänellä on usean vuoden laaja-alainen kokemus vaativista talouden tehtävistä. Kalmi on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
Asuntosäätiö-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi Jukka Helminen14.8.2025 10:40:00 EEST | Tiedote
Jukka Helminen on nimitetty Asuntosäätiö-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi, ja seuraa tehtävässä eläkkeelle loppuvuodesta 2025 jäävää toimitusjohtaja, rakennusneuvos Esa Kankaista. Helminen aloittaa työnsä Asuntosäätiössä lokakuussa varatoimitusjohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme