Suomen Vuokranantajat ry

Asumisen tukijärjestelmien kehittämistä pitää jatkaa

Jaa
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT julkaisi tänään tutkimuksen, jonka mukaan asumistuki nostaa vuokria luultua vähemmän. Uusi tutkimustieto on tärkeä lisä vilkkaaseen keskusteluun asumisesta ja asumisen tukipolitiikasta. Suomen Vuokranantajien mielestä asumistukijärjestelmän yksinkertaistamista tulee jatkaa.

Yleinen asumistuki on sosiaaliturvajärjestelmän läpinäkyvin ja parhaiten asumiseen kohdentuva tukimuoto. Sen vuoksi sen julkinen kritisointi ja keskustelu siitä onkin helpointa. Suomen Vuokranantajien mukaan VATTin uusi tutkimus selkeyttää keskustelua.

”Toivottavasti julkisesta keskustelusta poistuu nyt löysät heitot, joiden mukaan asumistuki ”valuisi vuokranantajan taskuun”. Tutkijat osoittavat, että yhteys asumistuen yhteys vuokrien nousuun on liioiteltu”, sanoo Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja2016 -kyselyn mukaan yksityisistä vuokranantajista 44 prosenttia ilmoittaa, että heidän vuokralaisensa (tai joku heidän vuokralaisistaan) saa asumistukea. Valtiovarainministeriön arvion mukaan noin puolessa vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista asuu asumistuen saaja.

”Asumistuki ei siis näyttele isoa roolia vuokralaisten valinnassa yksityisillä vuokranantajilla, vaan vuokralaisen luotettavuus, säännölliset tulot ja asunnon sopivuus vuokralaiskandidaatin elämäntilanteeseen ovat tärkeimmät kriteerit”, luettelee Koro-Kanerva.

Asumistukimenojen kasvu ei johdu vuokrien noususta

Tilastojen perusteella on selvää, että viime aikojen asumistukimenojen kasvu ei ole johtunut vuokrien aiempaa nopeammasta noususta. Vuoden 2015 asumistukiuudistus lisäsi tuen saajien määrää ja nosti asumistukimenoja. Pitkään jatkunut työttömyys ja heikko talouskasvu on lisännyt merkittävästi asumistuen saajien määrää, mikä on myös osaltaan johtanut asumistukimenojen kasvuun. 

”Vuokrien nousuun on erityisesti vaikuttanut kaupunkiseutujen kasvava kysyntä, hoitokulujen kasvu ja verorasituksen nousu. Markkinoilla on myös viimeiset vuodet ollut selkeitä viitteitä, että yritystoimijat nostavat vuokria enemmän kuin yksityiset vuokranantajat. Vain 18 prosenttia yksityisistä vuokranantajista nostaa vuokraa vuosittain”, Koro-Kanerva alleviivaa.

Asumisen tukijärjestelmien kehittämistä on jatkettava

Yleinen asumistuki on jaettu kuntaryhmittäin neljään eri ryhmään. Ensimmäinen ryhmä on Helsinki, toinen ryhmä on muu pääkaupunkiseutu, kolmanteen ryhmään kuuluvat muut suuremmat kaupungit ja neljänteen ryhmään kuuluvat loput Suomen kunnat. Kuntaryhmiä pitäisi miettiä aivan uudelleen.

”Käytännössä esimerkiksi Tampere ja Kouvola eivät ole asuntomarkkinoiden osalta samanlaisia, joten ei ole perusteltua, että ne kuuluvat samaan yleisen asumistuen ryhmään”, perustelee Koro-Kanerva.

Suomen Vuokranantajien näkemyksen mukaan asumistukimenojen kasvua pitää hillitä ja asumisen tukien yhdenmukaistamista ja yksinkertaistamista pitää jatkaa. Hyvä esimerkki yksinkertaistamisesta on kesällä toteutuva opiskelijoiden siirto yleisen asumistuen piiriin.

”Asumistuen leikkaaminen kannattaisi tehdä enimmäisasumismenojen leikkaamisen kautta, kuten opiskelijoiden siirron yhteydessä yleisen asumistuen piiriin tehtiin. Neliövuokraleikkuri monimutkaistaa järjestelmää ja tekee siitä tuensaajallekin hankalamman ymmärtää”, sanoo Koro-Kanerva.

”Eläkkeensaajien asumistuki pitäisi seuraavaksi yhtenäistää yleiseen asumistukeen. Pitkällä aikavälillä on syytä pohtia siirtymistä jonkinlaiseen perustulomalliin, jossa asukkaiden oma vastuu asumisensa järjestämisestä vahvistuisi. Saattaa kuitenkin olla, että joissain tilanteissa on syytä myös olla olemassa jokin asumiseen korvamerkitty tukimuoto. Kaikista heikoimmassa asemassa olevista on suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa pidettävä huolta”, jatkaa Koro-Kanerva.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen vuokranantajien etujärjestö. Edistämme vuokranantajien asiaa ja tarjoamme Suomen parasta asiantuntijatietoa vuokrauksesta ja asuntosijoittamisesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajat suuntaavat asuntokaupoille aiemmin kuin oman kodin ostajat, hoitokulujen kasvua pidetään suurimpana riskinä24.4.2024 00:05:00 EEST | Tiedote

Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet varovaisessa nousussa viime syksystä ja jatkavat edelleen maltillista kasvua, mutta ostoaikeet eroavat merkittävästi kaupungeittain. Hoitokulujen nousua pidetään selvästi suurimpana riskinä, kun taas nykyinen korkotaso ei huoleta suurinta osaa yksityisistä vuokranantajista, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi lähes 2500 asuntosijoittajaa.

Tuoreissa vuokratilastoissa näkyy vahvasti pääkaupunkiseudun ylitarjonta, samalla muussa maassa vuokrat nousevat huomattavasti enemmän18.4.2024 08:59:17 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuodentakaisesta koko maassa 1,4 prosenttia. Vuokrien vuosimuutos oli pääkaupunkiseudulla maltillisesti positiivinen (0,4 %) jatkaen eron tekemistä muuhun Suomeen (+2,1 %). Pääkaupunkiseudulla ainoastaan kolmioiden vuokrat nousivat, mutta muutoin muun maan vuokrakehitys jättää pääkaupunkiseudun yhä vahvemmin taakseen, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye