Asumisoikeusasuntojen kysyntä ampaisi pilviin
Asumisoikeusasuntojen hakijamäärät jatkavat huimaa kasvuaan. Hakijamäärät lähtivät nousuun jo vuosi sitten keväällä koronan myötä, ja voimakas kasvu on jatkunut edelleen.
Tämän vuoden aikana hakijamäärät ovat kasvaneet hyvin voimakkaasti. Tammi-helmikuussa 2021 hakemusten määrä kasvoi 53 prosenttia vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Vuonna 2020 tammi-helmikuussa hakijoita oli noin 6000 kuukaudessa. Tämän vuoden tammi-helmikuussa hakijamäärät ovat nousseet jo noin 9200 hakijaan kuukaudessa.
- Kysyntä on kasvanut erityisesti suurissa kaupungeissa, joissa myös asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ovat huomattavasti markkinavuokria edullisempia. ARA:n uusimman markkinaselvityksen mukaan vapaarahoitteiset vuokrat olivat pääkaupunkiseudulla keskimäärin 43 prosenttia kalliimpia kuin omakustannusperiaatteella määriteltävät asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet, kertoo Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n puheenjohtaja, Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Jari Riskilä.
Pelkästään Helsingissä ero on 51 prosenttia asumisoikeuden hyväksi. Myös muissa isoissa kaupungeissa ero on merkittävä: Tampereella, Turussa ja Oulussa ero on 23 prosenttia asumisoikeuden hyväksi. Muissa suurissa kaupungeissa eroa on 14–19 prosenttia. Lähes kaikissa isoissa kaupungeissa käyttövastikkeet ovat myös ARA-vuokria edullisempia.
Koronan myötä tilan tarve on kasvanut
Suurin yksittäinen syy kasvavaan kiinnostukseen on ollut koronatilanne. Se on lisännyt taloudellista epävarmuutta ja siirtänyt monen asunnonostosuunnitelmia.
- Koronatilanne on myös siirtänyt runsaasti työntekijöitä etätöihin. Lisätilan tarve näkyy muun muassa siinä, että isompia perheasuntoja on kysytty aiempaa enemmän. Asumisoikeusasuminen on turvallinen ja edullinen vaihtoehto vuokra-asumiselle, ja tietoisuus siitä on selvästikin lisääntynyt, kertoo Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n 1. varapuheenjohtaja ja TA-Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Esa Mustonen.
Suomessa oli vuodenvaihteessa yli 50 000 asumisoikeusasuntoa 48 eri paikkakunnalla. Niiden käyttöaste eli asuttujen asuntojen osuus koko asuntokannasta on aina ollut korkea ja hipoo helmikuun tilastoissa jo 99 prosenttia. Vapaita asuntoja on liian vähän ja lisärakentamiselle olisi vahva tilaus.
- Uusista asunnoista on huutava pula. Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n jäsenyhtiöidenolisi mahdollista käynnistää heti noin 1200 asunnon uudistuotanto. Lisäksi noin 1100 asunnon peruskorjaus olisi mahdollista käynnistää heti tai viimeistään koronarajoitusten päätyttyä, arvioi Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n 2. varapuheenjohtaja, Avain Asumisoikeus Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Elias Kiviranta.
Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry (SAY) edustaa asumisoikeusasuntoja omistavia yhteisöjä. SAY:n tarkoituksena on edistää asumisoikeusasumista. Yhdistys tuottaa ja levittää ajantasaista ja puolueetonta tietoa sekä edistää asumisoikeusasuntojen omistajien, asukkaiden ja viranomaisten välistä yhteistyötä. SAY:n jäsenyhteisöt omistavat noin 99 prosenttia Suomen yli 50 000 asumisoikeusasunnosta, joissa asuu yli 100 000 asukasta. Lisätietoja: www.asumisoikeus.fi
Jari Riskilä
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Asuntosäätiö on neljänneksi suurin asuinkiinteistöjen omistaja Suomessa. Tarjoamme lähes 18 000 kotia 31 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme vuonna 2019 oli noin 200 miljoonaa euroa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiansäästötavoitteisiin – tavoitteena vähentää energiankäyttöä 10 prosenttia9.10.2025 12:41:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö jatkaa sitoutumistaan kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksen (VAETS) energiansäästötavoitteisiin sopimuskaudella 2026–2035. Osana sitoumustaan Asuntosäätiö on asettanut tavoitteeksi vähentää energiankäyttöään 10 prosenttia alkavan sopimuskauden aikana.
Jopa puolet suomalaisista innokkaita kotileipureita - Nuoret ja onnelliset leipovat eniten7.10.2025 14:56:37 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat innokkaita leipureita: jopa puolet suomalaisista kertoo leipovansa joka kuukausi tai sitä useammin. Leipomisella on myös selvä yhteys onnellisuuteen.
Tampereen Tesomalle valmistui Asuntosäätiön uusia asumisoikeustaloja25.9.2025 10:15:11 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Tampereen Tesomalle. Kahdesta viisikerroksisesta asuinrakennuksesta koostuvaan kohteeseen valmistui yhteensä 54 asumisoikeusasuntoa. Asukkaat pääsevät muuttamaan koteihinsa tällä viikolla.
Milla Kalmi Asuntosäätiön talousjohtajaksi10.9.2025 12:45:35 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö-konsernin uudeksi talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 1.10.2025 alkaen Milla Kalmi. Hänellä on usean vuoden laaja-alainen kokemus vaativista talouden tehtävistä. Kalmi on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
Asuntosäätiö-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi Jukka Helminen14.8.2025 10:40:00 EEST | Tiedote
Jukka Helminen on nimitetty Asuntosäätiö-konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi, ja seuraa tehtävässä eläkkeelle loppuvuodesta 2025 jäävää toimitusjohtaja, rakennusneuvos Esa Kankaista. Helminen aloittaa työnsä Asuntosäätiössä lokakuussa varatoimitusjohtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme