Asunnottomien ihmisten määrä Suomessa historiallisen alhainen – 4 000 ihmisen raja alittui
28.2.2022 13:58:52 EET | Y-Säätiö | Tiedote
Asunnottomuus on Suomessa historiallisen vähäistä, osoittavat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tänään julkaisemat tilastot. Asunnottomuutta kokevia ihmisiä on Suomessa nyt 3 948. Tämä on 393 vähemmän kuin vuosi sitten.
”Nämä ovat historialliset luvut, kun alitamme ensimmäistä kertaa 4 000 asunnottoman ihmisen rajapyykin”, asunnottomuustoimija Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen kuvaa. Myönteisen kehityksen taustalla on lyhytaikaisen asunnottomuuden väheneminen erityisesti suurissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
”Liikaan tyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole syytä, sillä hallituksen tavoite puolittaa asunnottomuus ensi vuoteen mennessä ei toteudu tällä vauhdilla. Nyt tarvitaan valtiovallan, kaupunkien ja järjestöjen yhdessä toteuttamia määrätietoisia, pikaisia toimenpiteitä.”
Hallitus on sitoutunut puolittamaan asunnottomien ihmisten määrän niin, että asunnottomuutta kokevia olisi Suomessa vuonna 2023 enää puolet vuoden 2019 määrästä. Tämä tarkoittaa reilua 2 000 ihmistä. Sanna Marinin hallitus tähtää myös siihen, että asunnottomuus on kokonaan poistettu vuonna 2027.
ARAn tuoreet tilastot osoittavat, että pitkäaikaisasunnottomuudesta kärsivien ihmisten määrä kasvaa jo toista vuotta peräkkäin. ”Huolta aiheuttaa se, etteivät nämä ihmiset tunnu saavan tilanteeseensa tukea”, Kaakinen sanoo.
Pitkäaikaisasunnottomilla tarkoitetaan ihmisiä, joiden asunnottomuus on jatkunut yli vuoden tai joiden asunnottomaksi joutuminen toistuu uudelleen kolmen vuoden sisällä. Pitkään ilman asuntoa eläneet ihmiset kärsivät usein sosiaalisista tai terveydellisistä ongelmista. Tällaisia ovat esimerkiksi päihderiippuvuus tai velkaantuminen.
”He tarvitsevat asumisratkaisuja, joissa voidaan varmistaa tuen ja hoidon saanti”, Kaakinen summaa.
Yhteyshenkilöt
Juha Kaakinen, toimitusjohtaja
puh. 020 7020 325
juha.kaakinen@ysaatio.fi
Johanna LassyViestintäpäällikkö
Puh:020 702 0225johanna.lassy@ysaatio.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Y-Säätiö on Suomen suurin valtakunnallinen voittoa tavoittelematon vuokranantaja ja asunnottomuuden poistamisen suunnannäyttäjä. Edistämme yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ympäri maata. Omistamme yli 19 000 asuntoa lähes 60 paikkakunnalla. M2-Kodit on osa konsernia. ysaatio.fi / m2kodit.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö
Alvila tarjoaa mielenterveystoipujille kodin ja yhteisön Y-Säätiön omistamassa kiinteistössä9.7.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Alvila on tarjonnut mielenterveystoipujille asumisen tukea Lapinlahdessa jo lähes 20 vuoden ajan. Y-Säätiön omistamassa kiinteistössä toimiva Kakspy Palvelut Oy:n asumispalveluyksikkö yhdistää yksilöllisen tuen, yhteisöllisen arjen ja turvallisen asumisen saman katon alle.
M2-Kodit sai rahoituksen Metsä Groupin luontohankkeiden rahoitusohjelmasta Puita pihoille -hankkeelle11.6.2026 10:18:49 EEST | Tiedote
Y-Säätiön omistama M2-Kodit on saanut rahoituksen valtakunnalliselle Puita pihoille – vihreämmät kerrostalopihat -hankkeelle. Tavoitteena on lisätä kaupunkipuita M2-Kotien pihoille, vahvistaa asukkaiden osallistumista oman asuinympäristönsä kehittämiseen sekä parantaa piha-alueiden viihtyisyyttä ja luonnon monimuotoisuutta.
Luottamus Y-Säätiöön ja M2-Koteihin säilyi vahvana10.6.2026 14:05:54 EEST | Tiedote
Tuoreen Luottamus & Maine 2026 -tutkimuksen mukaan Y-Säätiö ja M2-Kodit nauttivat edelleen vahvaa luottamusta ja sidosryhmien tukea. Vaikka kokonaismaineessa nähtiin hienoista laskua, luottamus organisaatioiden toimintaan säilyi vakaalla tasolla.
Uusi hallitus valittiin Y-Säätiön vuosikokouksessa13.5.2026 09:45:52 EEST | Tiedote
Y-Säätiön vuosikokouksessa 11.5.2026 valittiin säätiölle uusi hallitus. Uusi kokoonpano aloittaa toimintakautensa kevään aikana.
Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier tutustui suomalaiseen asunnottomuustyöhön7.5.2026 15:44:08 EEST | Tiedote
Y-Säätiö esitteli Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeierlle suomalaista asunnottomuustyötä ja Asunto ensin -mallia osana presidentti Alexander Stubbn isännöimää Suomen-vierailua. Vierailun aikana tutustuttiin Pelastusarmeijan asumisyksikköön Alppikadulla Helsingissä ja keskusteltiin asunnottomuuden vähentämisestä osana yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
