Partioaitta Oy

Asunnottomien yössä jaetaan tuhansia talvitakkeja asunnottomille

Jaa
Partioaitan takkikeräys sai suomalaiset lahjoittamaan käytetyn talvitakkinsa asunnottomalle. Keräys järjestettiin nyt kolmatta kertaa, ja takit lahjoitetaan Asunnottomien yönä torstaina 17.10.
Lahden Partioaitan keräyspisteeseen lahjoitettiin käytettyjä talvitakkeja asunnottomille osana valtakunnallista takkikeräystä. Kuva: Krista Ylinen
Lahden Partioaitan keräyspisteeseen lahjoitettiin käytettyjä talvitakkeja asunnottomille osana valtakunnallista takkikeräystä. Kuva: Krista Ylinen

Asunnottomien yötä vietetään vuosittain ja sillä tuetaan jokaisen oikeutta vakinaiseen asuntoon. Tapahtuman taustalla oleva kansalaisliike on kutsunut kansalaisia ja järjestöjä järjestämään toimintaa ja tapahtumia päivän ajalle jo vuodesta 2002 lähtien. Asunnottomien yön tapahtumissa jaetaan muun muassa hyväkuntoisia, käytettyjä talvitakkeja asunnottomille.

Lahjoitettuja talvitakkeja jaetaan yli 20 paikkakunnalla

Takkilahjoitusten takana on ulkoilu- ja retkeilyvarusteiden erikoisliike Partioaitta, joka järjesti syys-lokakuun vaihteessa kampanjan, jossa kerättiin lämpimiä talvitakkeja asunnottomille. Lahjoituksena saatiin yli 5500 takkia. Takkeja oli mahdollista lahjoittaa sekä Partioaitan myymälöissä sijaitseviin keräyspisteisiin että postitse.

”Viime vuoden onnistuneen takkikeräyksen perusteella tiesimme, että ihmisillä on halu auttaa ja osasimme varautua suureenkin lahjoitusmäärään. Hyödynsimme omia myymälöitämme keräyspisteinä, joista pystyimme toimittamaan lahjoitukset paikallisiin Asunnottomien yön tapahtumiin. Postitse lähetettyjä lahjoituksia on toimitettu tarpeen mukaan suurimpiin tapahtumiin. Tänä vuonna takkeja jaetaan yli 20 paikkakunnalla”, kertoo Partioaitan toimitusjohtaja Nina Ehrnrooth.

Tuhansien takkien keräyskampanjasta kuuluu kiitos monelle.

”Suurin kiitos kuuluu tietysti lahjoittajille, jotka antoivat talvitakkinsa hyvään tarkoitukseen sekä kaikille niille vapaaehtoisille, jotka ovat järjestämässä Asunnottomien yön tapahtumia. Oma kiitoksensa kuuluu myös niille tahoille, jotka ovat halunneet auttaa keräyksen käytännön toteutuksessa. Esimerkiksi monet kauppakeskukset tarjosivat väliaikaista säilytystilaa takkikeräyksen ajalle ja lisäksi Posti oli arvokkaana apuna postitse toimitettujen lahjoitusten logistiikassa. On upea juttu, että niin monet lähtivät mukaan tähän kampanjaan”, Ehrnrooth sanoo.

Partioaitan ja Vailla vakinaista asuntoa ry:n yhteistyö alkoi vuonna 2017, ja keräys järjestettiin nyt kolmannen kerran. Suuren lahjoitusmäärän vuoksi lämpimiä talvivaatteita on toimitettu Asunnottomien yön tapahtumien lisäksi esimerkiksi päiväkeskuksiin, diakoniatoimistoihin ja päihdetyöhön ympäri Suomen. Takkikeräys toteutettiin 23.9.-6.10.2019. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Nina Ehrnrooth, toimitusjohtaja, nina.ehrnrooth@partioaitta.fi, + 358 40 5800 374

Kuvat

Lahden Partioaitan keräyspisteeseen lahjoitettiin käytettyjä talvitakkeja asunnottomille osana valtakunnallista takkikeräystä. Kuva: Krista Ylinen
Lahden Partioaitan keräyspisteeseen lahjoitettiin käytettyjä talvitakkeja asunnottomille osana valtakunnallista takkikeräystä. Kuva: Krista Ylinen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Partioaitta Oy
Partioaitta Oy
Nuijamiestentie 5 C
00400 Helsinki

http://www.partioaitta.fi

Partioaitta

Partioaitta on Suomessa toimiva ulkoilu- ja retkeilyvarusteiden vähittäismyyntiin erikoistunut yritys. 19 myymälää ja verkkokauppa sekä niiden osaava henkilökunta tarjoavat laadukkaita tuotteita alan johtavilta brändeiltä. Partioaitta on palkittu sekä alansa arvostetuimpana että alansa vastuullisimpana toimijana. Se noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä, yrityksen arvoihin – laatu, luonto, palvelu, osaaminen ja valikoima – perustuvia periaatteita ja on sitoutunut YK:n Global Compact -yritysvastuualoitteeseen. Partioaitta on osa ruotsalaista Frilufts Retail Europe AB -yhtiötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Partioaitta Oy

Partioaitan Ympäristöbonuksella kerätty yli 800 000 euroa suomalaisen luonnon hyväksi27.1.2023 08:22:16 EET | Tiedote

Partioaitta on jakanut vuosittaisen Ympäristöbonus-tukipotin viidelle toimijalle, joista jokainen vastaanotti noin 30 000 euron lahjoituksen. Vuodesta 2016 alkaen jaettua Ympäristöbonusta on lahjoitettu yhteensä jo yli 800 000 euroa. Samassa yhteydessä yritys paljasti ne viisi seuraavaa Ympäristöbonuskohdetta, joille kerätään varoja tänä vuonna. Valinnoissa korostuivat erityisryhmät.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye