Asunnottomille henkilöille suunnatut palvelut vahvistuivat Helsingissä
13.1.2023 08:26:00 EET | Diakonissalaitos | Tiedote

Asunnottomille henkilöille suunnatut palvelumme vahvistuivat entisestään vuoden vaihteessa. Helsinki kilpailutti päihteettömän ryhmämuotoisen hätämajoituksen palvelunsa, ja Diakonissalaitoksen sote-liiketoiminta voitti tämän kilpailutuksen. Aiemmin Euroopan liikkuvalle väestölle suunnattua hätämajoitusta on tarjonnut Diakonissalaitoksen säätiö.
- Hätämajoitus vakiintuu nyt hankepohjaisesta toiminnasta kilpailutetuksi palveluksi. Asiakkaille palvelu jatkuu ennallaan, samoissa tiloissa kuin ennenkin Vallilassa, kertoo palveluliiketoimintajohtaja Tuija Åstedt Diakonissalaitoksen sote-palveluista.
Inarintien hätämajoitus tarjoaa majoituspaikan EU-alueen liikkuvalle väestölle, päihteettömille helsinkiläisille sekä paperittomille henkilöille. Valtaosa paperittomista asiakkaista tulee Romaniasta, Bulgariasta ja muista EU-maista. Samoissa tiloissa sijaitsee myös Euroopan liikkuvalle väestölle tarkoitettu päiväkeskus Hirundo, jonka toiminta jatkuu ennallaan.
- Diakonissalaitos on tarjonnut näitä palveluja jo lähes 10 vuoden ajan. Romanien heikko asema on yksi Euroopan suurimmista ihmisoikeusongelmista ja tarve näille palveluille on edelleen jatkuva, Åstedt sanoo.
Diakonissalaitoksen sote-palvelut tarjoaa hätämajoitusta myös päihteitä käyttäville helsinkiläisille Alppikadun korttelissa. Kaiken kaikkiaan voimme tarjota hätämajoitusta 215 ihmiselle.
Silta tarjoaa kodin
Diakonissalaitoksen sote-palveluissa on noin 620 Asunto ensin -asukaspaikkaa. Tuotamme monenlaista tuettua asumista, ympärivuorokautista palveluasumista sekä liikkuvaa tukea kotiin, pääkaupunkiseudun lisäksi Järvenpäässä ja Jyväskylässä. Kaikessa toiminnassamme lähtökohtana on ihmisarvon kunnioittaminen ja se, että asunto nähdään perustana kuntoutumiselle.
Joulukuun puolivälissä Helsingin Kurkimäkeen avattu asumispalveluyksikkö Silta tarjoaa kodin vajaalle 80 asunnottomalle henkilölle.
- Tavoitteena on mahdollistaa asiakkaidemme pitkäaikainen asuminen. Toimimme yhteisöllisesti ja toivomme, että kaikki kokevat meillä olonsa tervetulleiksi, kertoo Sillan toiminnasta vastaava palveluyksikön johtaja Krista Hellström.
Myös naapurustotyö on keskeinen osa Sillan toimintaa. Ennen yksikön avaamista naapurustolle järjestettiin kaksi tapaamista ja yhteisiä tilaisuuksia on tarkoitus jatkaa myös tänä vuonna.
- Haluamme luoda tiiviin yhteyden naapurustoomme, jotta luottamus puolin ja toisin kasvaa. Näin myös mahdollisiin ongelmiin on helpompi puuttua nopeasti, Hellström sanoo.
Tällä hetkellä yksikössä on 15 asukasta, mutta tavoite on, että asukaspaikat ovat täynnä kevääseen mennessä. ARAn tilastojen mukaan Helsingissä oli vuoden 2021 lopussa yhteensä 1 209 yksin elävää asunnotonta, heistä 518 pitkäaikaisasunnottomia.
- Helsingin kaupunkistrategiassa tavoitteena on asunnottomuuden poistaminen vuoteen 2025 mennessä. Silta tuo helpotusta erityisesti pitkäaikaisasunnottomien tilanteeseen, Hellström huomauttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuija ÅstedtPalveluliiketoimintajohtajaDiakonissalaitoksen sosiaali- ja terveyspalvelut
Puh:040 719 0094tuija.astedt@hdl.fiKrista HellströmPalveluyksikön johtajaSilta-yksikkö
Puh:050 407 2592krista.hellstrom@hoiva.fiSusanna KaajaViestintä- ja markkinointipäällikköDiakonissalaitoksen sosiaali- ja terveyspalvelut
Puh:050 325 2072susanna.kaaja@hdl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Ihmisarvobarometri 2026: Suomessa on ihmisarvovaje21.9.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten mielestä ihmisarvo ei toteudu Suomessa niin hyvin kuin sen pitäisi. Diakonissalaitoksen ensimmäisessä Ihmisarvobarometrissa suomalaiset arvioivat ihmisarvon nykytilan kaikilla mitatuilla osa-alueilla tavoitetasoa heikommaksi. Diakonissalaitos kutsuu tätä eroa ihmisarvovajeeksi.
Miten nuorten tulevaisuususkoa voidaan vahvistaa käytännön tekemisen avulla?14.9.2026 11:17:58 EEST | Kutsu
Moni nuori kokee tällä hetkellä epävarmuutta tulevaisuudesta ja omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Kuopiossa käynnistynyt Kasvualusta-hanke etsii tähän ratkaisuja yhdistämällä nuorten valmennuksen, luovan tekemisen ja osallistavan muotoilun menetelmät. Tervetuloa hankkeen kick-off-tilaisuuteen kuulemaan, miten nuorten tulevaisuususkoa voidaan vahvistaa.
Miten yksi kohtaaminen voi muuttaa suunnan? Vamos Joensuun avajaisissa 18.9. kuullaan nuoren oma tarina muutoksesta11.9.2026 11:05:51 EEST | Kutsu
Tervetuloa tutustumaan Joensuussa toimintaansa aloittelevaan uuteen nuorten palveluun ja kuulemaan, miten kiireetön kohtaaminen ja yksilöllinen tuki voi muuttaa nuoren elämän suunnan.
Kutsu medialle: Näkymättömyyden monet taustat – vastakkainasettelusta kohti ymmärrystä tiistaina 27.10.2026 Helsingissä27.8.2026 14:37:51 EEST | Kutsu
Tervetuloa osallistumaan ja keskustelemaan siitä, miten vastakkainasettelua voi vähentää yhteiskunnassa.
Diakonissalaitos laajentaa nuorten hyvinvointia vahvistavaa työtä Oulussa26.8.2026 11:06:59 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos laajentaa nuorten hyvinvointia vahvistavaa toimintaansa käynnistämällä Oulussa nuorten päihdetyön toiminnan. Katutason toiminta käynnistyy lokakuussa, kun neljä sosiaali- ja terveysalan ammattilaista aloittaa työnsä. Toiminta koostuu etsivästä, jalkautuvasta katutyöstä sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminnasta päihteitä käyttäville alle 25-vuotiaille nuorille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
