Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

Asuntokaupasta täytyy puhua realistiseen sävyyn ja lukuja tulee vertailla pidemmällä aikavälillä – SKVL:n perinteinen huipputapahtuma tänään

Jaa
76-vuotias SKVL on Suomen suurin yksityisten välittäjien yhteisö ja verkosto. Toimistoja on nykyään jo lähes 500, joissa on lähes 1800 välityksen paikallista asiantuntijaa kautta Suomen. Vuonna 2021 SKVL jäsenyritykset tekivät noin 40 000 asunto- ja kiinteistökauppaa. Asuntomarkkinat pyörivät olosuhteisiin nähden varsin normaalisti. Kauppamäärät ja hinnat ovat ennustetusti laskeneet koronaa edeltävälle tasolle. Ne, joilla on asunnonvaihtotarve ovat liikkeellä ja ne, joilla ei ole tarvetta myydä odottelevat käännettä markkinoilla. ”Maailmanmarkkinoilla on jo pieniä merkkejä käänteestä ylöspäin. Esimerkiksi USA:ssa markkinat ovat jo kääntyneet nousuun merkittävästi korkeammasta sikäläisestä korkotasosta huolimatta”, toteaa SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ilmaisee vakavan huolensa siitä, että moni asuntomarkkinoita kommentoiva taho liioittelee tilanteen lukuja ja korostaa kauppamäärien eroja koronakriisin aikaiseen valtavaan kysynnän nousuun, joka lisäsi kauppamääriä ja nosti hintoja tarjonnan ollessa kysyntää vähäisempi. Vertailu tulee tehdä pidemmän aikavälin lukuihin, joihin nähden ollaan edelleen edellä edellisvuosien lukuja. ”On jopa vertailtu 90-luvun alun laman lukuihin, joka on täysin käsittämätön vertailu ajatellen, kuinka erilainen maailmantilanne oli niinä vuosina ja Suomen taloustilanne oli sodanjälkeisen historian pahin. Tällä hetkellä Suomessa on avoimia työpaikkoja tarjolla merkittäviä määriä, ja työllisyys on parantunut koko ajan”, huomauttaa Mannerberg. ”Olen pannut merkille, että 90-luvun laman perussyyt ovat jääneet monelta unohduksiin ja monet kommentoijat eivät ole kokeneet tai nähneet niitä vuosia 90-luvun alussa”, hän jatkaa. Nyt ei ole näkyvissä vastaavaa kriisiä. Koronan jälkeinen kauppamäärän lasku on näkynyt kaikilla isommilla asuntomarkkinoilla kautta maailman ja oli odotettavissa, mutta ei ole todennäköisesti pitkäaikainen.

Asuntoja ostetaan Suomessa myös ilman rahoitusta, jolloin korkeamman koron merkitystä ei ole tai rahoituksen osuus on pieni. Moni ajattelee, että energian hinnan muutokset vaikuttaisivat vain pientalokauppaan, mutta todellisuudessa lämmitysenergian hinta näkyy kaikissa asumismuodoissa tänä talvena joko kerrostaloasuntojen vastikkeiden muutoksina tai energialaskussa muissa asumismuodoissa. Energiatehokkuus on noussut tärkeämmäksi ostajille, mutta tilastot eivät juurikaan kerro tällä hetkellä todellista tilannetta hintakehityksestä. Kun kalliimpien asuntojen kauppoja toteutuu vähemmän niin myös keskihinnat tilastoissa laskevat.

Uudisrakentamisen pienet tuotanto- ja sen myötä kauppamäärät Suomessa indikoivat sitä, että on odotettavissa selvää kysynnän nousua vanhoissa asunnoissa erityisesti siinä vaiheessa, kun markkinoiden käänne ylöspäin tapahtuu. ”Normaali elämän kiertokulku ja kasvukeskusten asuntopula on perusasuntokaupan moottori ja aiheuttaa aina voimakkaan nousun kauppamäärissä, kun talouden muuttuneen tilanteen ensimmäinen hiljainen hetki on ohitettu”, kommentoi Mannerberg.

Suomen Kiinteistönvälittäjät SKVL:n vuotuinen huipputapahtuma tänään 25.11. Helsingissä

SKVL:n vuotuisessa koulutus- ja kokoustapahtumassa jäsenyritysten edustajat tapaavat ja kuulevat mielenkiintoisia esityksiä alan johtavilta asiantuntijoilta ja oppivat teknologian viimeisimpiä kuulumisia asunnonvaihdon apuna.

Liittokokouksessa 24.11.2022 valittiin hallitus vuodelle 2023. SKVL:n hallituksen puheenjohtajana vuodelle 2023 jatkaa Tomi Keto-Tokoi Lahdesta ja varapuheenjohtajaksi valittiin Merja Natunen Espoosta. Uutena hallitukseen valittiin Sanna-Mari Poutiainen Kuopioista. Hallituksen varsinaisina jäseninä jatkavat Marko Palhomaa Mikkelistä, Jouni Paasio Turusta, Jan Riska Pietarsaaresta, Markku Rautanen Vantaalta ja Päivi Kuuttinen Kangasalta. Varajäseninä jatkavat Jukka Alanko Salosta ja Pertti Jääskeläinen Jyväskylästä.

SKVL:n jäseniä palkittiin ansio- ja kunniamerkein

Liiton ansiomerkit myönnettiin seuraaville henkilöille: Anssi Järvinen (Turku), Eero Konttila (Tampere), Jaakko Puisto (Tampere) ja Eelis Saukkonen (Tampere). Liiton kunniamerkit myönnettiin: Kristen Kunnas (Pori) ja Harry Lockmer (Turku).

Vuoden Parhaat julkistetaan tänään noin klo 22.00. Tästä julkaistaan erillinen lehdistötiedote illalla.

Jussi Mannerberg
toimitusjohtaja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

(Paremmin tavoitettavissa la 26.11.)

Kuvat

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Kalevankatu 4, 3. krs
00100 Helsinki

09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on Suomen suurin ja vanhin kiinteistönvälityksen verkosto, joka koostuu lähes 500 paikallisesta toimistosta ja 1800 välittäjästä ympäri Suomen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

Suomen Kiinteistönvälittäjien jäsenyrityksillä ei ole välittäjäkatoa, vaikka markkina on hiljaisempi kuin vilkkaimpina vuosina 2020 ja 202110.5.2023 16:10:38 EEST | Tiedote

Helsingin Sanomat kirjoitti 10.5.2023 siitä, että sadat välittäjät pakenevat alalta, kun kauppa ei käy yhtä hyvin kuin viime vuosina. Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n jäsenyrityksissä tätä ei ole havaittu, vaikka kokonaiskauppamäärät ovat jonkin verran alhaisemmat. ”Jäsenmäärämme on itse asiassa jonkin verran kasvaneet”, toteaa toimitusjohtaja Mannerberg. ”Uusia yrityksiä liittyy mukaan viikoittain”, hän lisää.

Suomen asuntomarkkinat elpyvät – mikä on uusi normaali? – SKVL:n ennuste keväälle 202329.3.2023 06:01:00 EEST | Tiedote

Nato tuo lisävauhtia ja uskoa asuntomarkkinoille. Lisäksi vaalien tulosta odotellaan. Suomen Kiinteistönvälittäjien n. 1800 henkilöstä ja 500 toimistosta koostuva koko maan kattava asuntokaupan asiantuntijaryhmä on valmistellut uuden ennusteen tämän kevään ja alkukesän osalta. ”Markkinat elpyvät hyvää vauhtia ja kyselymme perusteella sekä myyjien että ostajien aikomukset asunnon vaihtoon ovat vahvasti nousseet”, kertoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. On selvästi havaittavissa, että asuntoja vaihdetaan tarpeeseen ja myös ensiasuntoja hankitaan nyt enemmän.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n viesti äänestäjille ja uudelle hallitukselle29.3.2023 06:00:00 EEST | Tiedote

Suomen asuntomarkkinat ovat käyneet kovassa vuoristoratamaisessa käsittelyssä viimeisten viiden vuoden aikana. On koettu pitkään jatkuneen alhaisten korkojen noste. On nähty maailmanlaajuisen epidemian aiheuttama yllättävä suurempien asuntojen ostotarve. Kaiken päälle on jouduttu Venäjän hyökkäyssodan myötä aiheutuneisiin nopeiden talouden muutosten vaikutuksiin kuten kohonnut inflaatio, korkotaso ja energian hinta.

SKVL:n ylimääräinen markkinakatsaus: Kerrostaloasuntokaupan nousu kasvukeskuksissa alkanut – Pankit talokaupan tulppana pienemmillä paikkakunnilla3.3.2023 06:00:00 EET | Tiedote

SKVL:n helmi-maaliskuun vaihteessa tekemän ylimääräisen jäsenkyselyn vastauksista selviää, että asunnonvaihtajien liikehdintä on kasvanut merkittävästi. Kyselyt ja tarjoukset myynnissä olevista asunnoista ovat vilkastuneet merkittävästi ja kauppojen määrä kasvaa eniten kasvukeskusten kerrostaloasunnoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme