Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Asuntolainapulssi: lyhennysvapaa kiinnostaa asuntovelallisia edelleen vähemmän kuin koronakeväänä

Jaa
Lyhennysvapaa tai laina-ajan pidentäminen kiinnostavat suomalaisia asuntovelallisia toistaiseksi huomattavasti vähemmän kuin koronakeväänä. Tämä käy ilmi Danske Bankin Asuntolainapulssista. Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala muistuttaa, että asuntolaina on usein oman talouden joustavin elementti.

Danske Bankin Asuntolainapulssin vastaajista noin joka seitsemäs (15 %) on hakenut viimeisen kolmen kuukauden aikana joko lyhennysvapaata tai laina-ajan pidennystä. Lisäksi suunnilleen saman verran (14 %) harkitsee hakevansa lyhennysvapaata tai laina-ajan pidennystä. Kyselytutkimus tehtiin marraskuun lopussa.

Lyhennysvapaata hakeneiden määrä on pienempi kuin koronaepidemian alettua vuonna 2020. Tuolloin noin joka viides oli hakenut asuntolainaansa lyhennysvapaata.

Marraskuun lopussa vastaajista 63 prosenttia ei ole hakenut tai harkinnut lyhennysvapaan hakemista.

”Tämä vuosi on haastanut monen suomalaisen taloudellista mielenrauhaa, kun muun muassa energiaan ja korkoihin on mennyt huomattavasti aiempaa enemmän rahaa. Asuntovelallisen taloudessa lyhennysvapaa ja laina-ajan pidennys ovat todella tehokkaita työkaluja oman talouden hallintaan, joiden avulla voi esimerkiksi kerryttää oman talouden puskureita tai säästää rahaa isoon hankintaan”, sanoo Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala.

Lyhennysvapaan avulla puskuri kuntoon

Danske Bank suosittelee taloudellisen puskurin kerryttämistä, jonka avulla voi selviytyä yllättävistä menoista. Summa on hyvä pitää tilillä siten, että sen saa tarvittaessa nopeasti käyttöönsä.

”Jos esimerkiksi isot sähkölaskut ovat nakertaneet puskuria, voi lyhennysvapaan avulla tasapainottaa tilanteen. Neljän kuukauden menoja vastaava summa on jo hyvä taloudellinen puskuri”, sanoo Sari Takala.

Tyypillisin syy lyhennysvapaan tai laina-ajan pidennyksen hakemiseen on energian tai muiden hintojen nousu (46 %). Korkojen nousu ei toistaiseksi näy syynä (8 %). Kaksi viidestä (43 %) kertoo hakevansa lyhennysvapaata jostain muusta syystä kuin hintojen nousun vuoksi.

Käteen jää enemmän rahaa kuin vuoden alussa

Osa kotitalouksista kärsii inflaatiosta ja energian hintojen noususta kohtuuttomasti. Suurelle joukolla kotitalouksia rahojen loppuminen energian hinnan ja korkojen nousun vuoksi ei ole ollut syksyllä ongelma, vaan käteen on jäänyt aiempaa enemmän.

Danske Bankin asiakasdatan mukaan suomalaisten tilanne on vakaa vuoden alkuun verrattuna. Marraskuussa käteen jäi kuukausittain noin 60 euroa enemmän menojen jälkeen kuin vuoden alussa.

”Vaikka osalla on todella tiukkaa, on monen taloudellinen tilanne isossa kuvassa hyvä. Jos oman talouden peruskivet ovat kunnossa, on myös nyt hyvä aika tehdä fiksuja talouspäätöksiä – oli kyse sitten uuden kodin ostamisesta tai muun haaveen toteuttamisesta”, Sari Takala sanoo.

Kyselytutkimuksesta

Kyselytutkimuksen toteutti YouGov Finland Danske Bankin toimeksiannosta. Tutkimukseen vastasi 752 täysi-ikäistä suomalaista, joilla on asuntolainaa. Tiedot kerättiin sähköpostikyselynä 24.11.2022 – 30.11.2022 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa. Tutkimuksen virhemarginaali on noin ±3,1%-yksikköä suuntaansa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme – asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye