Asuntolainapulssi: suomalaiset perehtyivät asuntolainoihinsa – korontarkistuspäivä yllättää yhä harvemman
9.3.2023 08:45:00 EET | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Danske Bankin tuoreen Asuntolainapulssin mukaan suomalaiset asuntovelalliset ovat viime kuukausina tutustuneet omiin asuntolainoihinsa.
Vastaajat tietävät entistä paremmin muun muassa lainansa korontarkistuspäivän ja viitekoron. Vielä marraskuussa 35 prosenttia vastaajista kertoi, etteivät he tiedä seuraavaa korontarkistuspäivää. Nyt heidän osuutensa on pudonnut 18 prosenttiin.
Marraskuussa yli neljännes (27 %) vastaajista ei osannut nimetä oman asuntolainansa viitekorkoa. Nyt epätietoisten osuus oli puolittunut, ja vain joka kahdeksas (13 %) ei osaa nimetä oman asuntolainansa viitekorkoa.
”Korkojen nousu on saanut perehtymään omaan asuntolainaan. Jos oma viitekorko tai korontarkistuspäivä ovat yhä hämärän peitossa, kannattaa asia selvittää saman tien”, Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala sanoo.
Tilastokeskuksen mukaan suomalaisella asuntokunnalla oli vuonna 2021 keskimäärin noin 111 000 euroa asuntolainaa. Jos tällaisen asuntokunnan annuiteettilainan korko nousee esimerkiksi 3,8 prosenttiyksikköä, kasvaa lainan kuukausierä noin 350 euroa.
”Summat ovat huomattavia, kun takana on pitkä negatiivisten korkojen kausi. Asuntolainat on kuitenkin stressitestattu kuuteen prosenttiin. Moni hyötyy nyt korkosuojasta, ja iso osa velallisista on säästänyt nollakorkoaikana korkojen nousun varalta”, Takala sanoo.
Etenkin nuorten tietämys kasvanut
Keskustelu koroista on saanut monet velalliset perehtymään omiin asuntolainoihinsa. Etenkin nuorten tietämys on parantunut. Vielä marraskuussa nuorista aikuisista eli 18–29-vuotiaista asuntolainansa korontarkistuspäivää ei tiennyt 47 prosenttia. Nyt luku on 9 prosenttia.
”Kehitys on ollut todella nopeaa, ja parannusta on tapahtunut muissakin ryhmissä. Osalle lainan kuukausierän nousu on tullut tänä vuonna yllätyksenä, koska asuntolainoista on maksettu vuosia pelkkää marginaalia”, sanoo Takala.
Julkisen keskustelun lisäksi myös pankit ovat tehneet paljon työtä, jotta asiakkaat olisivat varautuneet korontarkistuspäivään. Esimerkiksi Danske Bankissa asiakasneuvojat ovat olleet aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiin, joilla korontarkistuspäivä on ollut edessä.
”Olemme miettineet yhdessä asiakkaidemme kanssa, kuinka laina-aika ja kuukausierä istuvat uudessa tilanteessa asiakkaan talouteen. Lainalaskureita on viime kuukausina käytetty ahkerasti, ja yhä useampi suomalainen tietää eurolleen, kuinka koronnousu vaikuttaa lainan kuukausierään tai laina-aikaan”, Takala sanoo.
Kyselytutkimuksesta
Kyselytutkimuksen toteutti YouGov Finland Danske Bankin toimeksiannosta. Tutkimukseen vastasi 849 täysi-ikäistä suomalaista, joilla on asuntolainaa. Tiedot kerättiin sähköpostikyselynä 17.2. – 21.2.2023 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa. Tutkimuksen virhemarginaali on noin ±2,9%-yksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bankin Turvatilin nimi muuttuu Kasvutiliksi10.6.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bank muuttaa Turvatili-säästötilituotteensa nimen Kasvutiliksi. Nimenmuutos tulee voimaan kesäkuussa. Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä.
Asuntomarkkinakatsaus: epävarmuus jarruttaa asuntomarkkinoita, mutta asuntokaupalla on edellytyksiä piristyä9.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat laskevat tänä vuonna keskimäärin 2,8 prosenttia. Vaikka rakennusluvat ovat edelleen matalalla, positiivisen signaalin kokonaiskuvaan tuovat datakeskusten rakennushankkeet.
Sijoitusnäkemys: osakeralli voi jatkua, mutta riskejä on8.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bank näkee yhä erityisen houkuttelevaa tuottopotentiaalia Yhdysvaltain osakkeissa sekä valikoiduissa teemoissa, kuten Aasian teknologiaosakkeissa ja tekoälyn kehityksestä hyötyvissä yhtiöissä, jotka omistavat fyysisiä omaisuuseriä ja resursseja.
Suhdannekatsaus: kasvu jatkuu korko- ja energiariskeistä huolimatta3.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Kasvukäänne Suomen taloudessa vahvistui 2026 alussa. Danske Bank pitää edelleen kiinni yleisesti positiivisesta ennusteesta, vaikka maaliskuussa alkanut Iranin sota ja sitä seurannut energian hintojen voimakas nousu hillitsevät kasvua. Pankki arvioi, että talouden suunta pysyy nousujohteisena, eikä usko pelkän epävarmuuden vievän pohjaa koko alkuvuodesta ennakoidulta kasvulta.
Ensiasunnon ostaneet kiinnittäisivät enemmän huomiota asumiskustannuksiin, remonttitarpeisiin ja taloyhtiöön8.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bankin Ensiasunnon ostajat 2026 -tutkimuksen mukaan 70 prosenttia ensiasunnon ostaneista on tyytyväisiä hankintaansa. Jos ensiasunnon jo ostaneet vastaajat olisivat nyt ostamassa ensimmäistä asuntoaan, he kiinnittäisivät kokemuksensa perusteella sijainnin ja hinnan ohella enemmän huomiota asumiskustannuksiin, taloyhtiön taloudelliseen tilanteeseen ja kuntoon sekä asunnon remonttitarpeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
