Asuntomessut

Asuntomessukodit Naantalissa valmistuvat ennätyksellisen aikaisin

Jaa

Naantalissa Asuntomessualueella rakentaminen on sujunut historiallisen vauhdikkaasti ja tällä hetkellä suurin osa tulevista messukodeista on jo sisustusta myöten valmiina. Messut aukeavat 15. heinäkuuta ja kestävät kuukauden.

Messukodeissa odotellaan jo messukävijöitä. Kuva: Krista Keltanen
Messukodeissa odotellaan jo messukävijöitä. Kuva: Krista Keltanen

Lounatuulen messualueella on 36 vierailukohdetta tuleville messuvieraille, joista peräti 20 on omakotitaloja. Lisäksi alueella on kaksikerroksisia vuokrarivitaloja, loma-asuntoja sekä saunarivitalo.

Asuntomessualueella tehdään parhaillaan alueen yleisiä katutöitä: asfaltointi on käynnissä ja viheralueita viimeistellään. Joissakin messukodeissa kuuluu vielä rakentamisen ääniä, mutta suurin osa kodeista on jo täysin valmiina. Huonekalut on aseteltu tulevien messukävijöiden virta huomioon ottaen ja aivan kohta alkavat kotien lattioiden suojaustyöt.  

Messualueen kotien pihat kunnioittavat tapahtuman teeman mukaisesti luontoa ja ovat saarelle tyypillistä kunttaa, kalliota ja mäntyjä. Nurmikkoa ei messukotien pihoissa tai alueella muuten nähdä. 

"Historiallisen aikaisin rakentajat ovat saaneet täällä kaiken valmiiksi. Uskon, että tulossa on todella hieno messukesä, sillä kotiin ja asumiseen liittyvät asiat kiinnostavat ihmisiä entistä enemmän. Kiinnostus näkyy myös lippujen myynnissä" toteaa Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää

Ajankohtaisissa energia-asioissa Lounatuulen Asuntomessualue toimii suunnannäyttäjänä. Alueelle tulee oma aurinkovoimala ja älymuuntamo. Ranta-alueen katos koostuu aurinkoenergiavoimalan paneeleista, jotka kaksipuoleisuutensa ansiosta tuottavat energiaa myös lumipeitteen alla. Lisää paneeleita pystytetään heti messutapahtuman jälkeen. Kun yleisiin aurinkopaneeleihin yhdistetään yksittäisten messutalojen omat aurinkopaneelit,  tuotetaan alueella optimaalisissa sääolosuhteissa enemmän energiaa kuin kulutetaan. Monessa messutalossa hyödynnetään myös maalämpöä ja -viilennystä, sillä siihen saaren kallioinen maaperä sopii erinomaisesti. 

Asuntomessualueen ranta-alueelle nouseva Suomen ensimmäinen saunarivitalo on myös jo pystyssä, vaikka sen rakentamisesta päätettiin vasta keväällä. Rannan pistolaiturit täyttyvät Asuntomessujen aikaan veneistä, sillä samaan aikaan alueella järjestetetään venemessut.  

"Asuntomessut tulee olemaan tänä kesänä Naantalin vetovoimaa entisestään lisäävä tekijä.  Alue on herättänyt kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella. Meillä on käynyt esimerkiksi ruotsalaista mediaa vierailulla" kertoo tapahtuman projektipäällikkö Timo Tirri.  

Asuntomessut järjestetään Naantalissa Luonnonmaan saarella Lounatuulessa 15.7.–14.8.2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Messukodeissa odotellaan jo messukävijöitä. Kuva: Krista Keltanen
Messukodeissa odotellaan jo messukävijöitä. Kuva: Krista Keltanen
Lataa
Ranta-alueen kaksipuoleiset aurinkopaneelit. Kuva: Krista Keltanen
Ranta-alueen kaksipuoleiset aurinkopaneelit. Kuva: Krista Keltanen
Lataa
Saaren luonto näkyy pihoissa. Kuva: Krista Keltanen
Saaren luonto näkyy pihoissa. Kuva: Krista Keltanen
Lataa
Kallio, kuntta ja mänty ovat leimallisia maisemalle. Kuva: Krista Keltanen
Kallio, kuntta ja mänty ovat leimallisia maisemalle. Kuva: Krista Keltanen
Lataa
Asuntomessualueen rantaan tulee venemessut. Kuva: Krista Keltanen
Asuntomessualueen rantaan tulee venemessut. Kuva: Krista Keltanen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Asuntomessut
Asuntomessut
Pasilankatu 2
00240 Helsinki

020 743 7700http://www.asuntomessut.fi

Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.

Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.

Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut

Asuntomessujen oheiskohteet Naantalissa: A-energialuokan kerrostalo ja hirsinen kyläkoulu19.5.2022 06:00:00 EEST | Tiedote

Kesän Asuntomessujen virallinen oheiskohde, Tuulensuunkatu 27, on Naantalin keskustaan rakentunut puupintainen asumisoikeuskerrostalo, joka sai ensimmäiset asukkaansa jo toukokuun alussa. Toinen oheiskohde, Velkuan hirsinen kyläkoulu, sijaitsee lossimatkan päässä Palvan saaressa ja on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta auki kesällä vain etukäteisvarauksella ryhmille.

Asuntomessualueelle Naantaliin nousee Suomen ensimmäinen saunarivitalo12.4.2022 06:00:00 EEST | Tiedote

Lounatuulen Asuntomessujen ranta-alue Naantalissa saa Suomen ensimmäisen saunarivitalon. Neljästä piensaunasta koostuvalle rivitalolla tulee oma uintilaituri. Talviaikaan alueella voi harrastaa myös avantouintia, sillä yksi saunoista jää yleisesti varattavaan käyttöön. Toisista saunoista voi halutessaan hankkia itselleen joko osakkuuden ja sitä kautta oikeuden esimerkiksi viikoittaiseen saunavuoroon tai sitten voi hankkia omistusoikeuden koko saunaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme