Asuntomessut Naantalissa 2022 esittelee monipuolisesti koteja saaristossa
4.11.2021 07:00:00 EET | Asuntomessut | Tiedote

Asuntomessualue Naantalin Luonnonmaan saaressa on ristitty Lounatuuleksi. Messukohteita Lounatuuleen nousee yhteensä 35: 20 omakotitaloa, kaksi rivitaloyhtiötä, paritaloja, erillistaloja, sekä loma-asuntoja. Omistusasumisen lisäksi alueella on vuokra-asuntoja.
Viralliset oheiskohteet ovat esimerkkejä puun taitavasta hyödyntämisestä: TA-yhtymän puupinnoitettu asumisoikeuskerrostalo, joka valmistuu Naantalin keskustaan jo ennen messuja sekä Velkuan saaren upouusi hirsinen kyläkoulu.
Lounatuuleen rakentuvat pientalot esittelevät monipuolisesti saariston luontoon sopivia koteja. Jo rakentamistapaohjeissa on huomioitu erityisesti saariston luonnon kunnioittaminen: rakentajat ohjeistettiin kaatamaan tonteilta niin vähän puita kuin mahdollista ja välttämään kallioiden tarpeetonta louhintaa. Useampi Naantalin messutaloista on perustettu osittain pylväiden päälle. Terassit sulautuvat paikoin saumatta ympäröivään luontoon ja ikkunoista avautuu metsäinen saaristomaisema.
”Mukana on tänä vuonna 12 talotehdasta ja alueella nähdään useampi arkkitehdin suunnittelema uniikkitalo. Pientalorakentamiseen pääsekin alueella tutustumaan poikkeuksellisen laajalla skaalalla”, toteaa Asuntomessut Naantalissa -tapahtuman projektipäällikkö Timo Tirri.
Innovatiiviisia ratkaisuja
Alueen energiaratkaisut viitoittavat tietä tulevaan. Rantapuiston oma aurinkovoimala tuottaa optimaalisissa olosuhteissa sähköä yli alueen oman tarpeen. Älymuuntamo vastaa sähkönvarastointitarpeisiin ja monessa kodissa nautitaan myös maalämmöstä ja maaviilennyksestä.
Yhteiset jätepisteet ovat uusi, yhteisöllisempi ja ekologisempi tapa kerätä jätettä. Alueen kaksi yhteistä jätepistettä toteutetaan syväkeräysastioilla. Syntyvä jäte lajitellaan kotitalouksissa valmiiksi ja pihoille ei tule lainkaan jätekeräysastioita.
Naantalissa nähdään laajamittaisia älykotiratkaisuja. Yksinkertaisimmillaan valaistus on hoidettu älyllä, mutta monessa kodissa älyllä ohjataan kaikkea ovien lukituksesta lämmityksen kautta äänentoistoon.
Luonnonmaan saaren sijainti tarjoaa optimaaliset mahdollisuudet uudenlaiseen työn ja vapaa-ajan yhdistelyyn: ruokatunnilla ehtii läheiselle golfkentälle puttia harjoittelemaan tai työmatkan voi taittaa veneillen. Lähimmät venepaikat löytyvät alueen ”omasta” venesatamasta.
“Laaturyhmän näkemien suunnitelmien ja alueelle valittujen kohteiden perusteella uskallamme odottaa todella upeaa tapahtumaa. Uudenlaiset energiaratkaisut ja esimerkiksi yhteiset jätepisteet tuottavat hyödyllistä tietoa tulevia rakennushankkeita ajatellen”, kertoo Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Heikki Vuorenpää.
”Koko Naantali odottaa innolla Asuntomessukesää ja tuoreena kaupunginjohtajana on ollut hienoa päästä näkemään kuinka saumattomasti esimerkiksi Naantalin matkailun ja Asuntomessuprojektin välinen yhteistyö toimii. Uskomme, että Asuntomessut lisää entisestään Naantalin houkuttelevuutta matkailukohteena ensi kesänä ja Luonnonmaan alueen kehittämiselle tämä on upea alku”, iloitsee Naantalin kaupunginjohtaja Laura Leppänen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Tirri, projektipäällikkö, Asuntomessut Naantalissa
puh. 050 410 4005, timo.tirri@naantali.fi
Laura Leppanen, kaupunginjohtaja, Naantali
puh. 040 767 4364, laura.leppanen@naantali.fi
Heikki Vuorenpää, operatiivinen johtaja, Suomen Asuntomessut Osuuskunta
puh. 050 531 6776, heikki.vuorenpaa@asuntomessut.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.
Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.
Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut
SAVE THE DATE – Asuntomessujen mediapäivä 19.5.2026 Lempäälässä20.3.2026 09:32:06 EET | Tiedote
Kutsumme median edustajat tutustumaan Lempäälän Asuntomessujen kohteisiin ja teemoihin 19.5.2025 klo 10–15. Varsinainen kutsu ilmoittautumisohjeineen lähetetään myöhemmin, mutta päivä kannattaa merkitä jo kalenteriin.
Asuntomessut saa naapurikseen Suomen parhaan golfkentän – Pickala Rock Resortissa vielä joitakin tontteja vapaana18.3.2026 10:47:34 EET | Tiedote
Siuntion Pickalaan rakentuva Asuntomessualue Pickala Rock Resort sai uuden vetovoimatekijän, kun alueen keskellä sijaitseva Rock Golf valittiin tuoreessa golfkenttärankingissa Suomen parhaaksi golfkentäksi. Asuntomessut Pickala Rock Resortissa järjestetään kesällä 2027.
Rakentaminen käynnistymässä Pickala Rock Resortissa – Helsinkiläisperhe toteuttaa näyttävän kakkoskodin vuoden 2027 Asuntomessuille17.2.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Vuoden 2027 Asuntomessujen valmistelu Pickala Rock Resortissa Siuntiossa etenee, ja alueella on käynnistymässä useita korkeatasoisia rakennushankkeita. Messualueen tonttihaku jatkuu vielä alkuvuoden. Tarjolla on yksittäisiä omakotitalotontteja sekä yhtiömuotoiseen rakentamiseen soveltuvia tontteja.
Koe asumisen lempäys kesällä Lempäälässä5.2.2026 10:15:00 EET | Tiedote
Asuntomessualue Lempäälässä valmistuu joutuisasti ja tästä isot kiitokset kuuluvat Saikan rakentajille. Ilmastoviisaus on vahva teema tulevilla Asuntomessuilla Lempäälässä. Tulevana kesänä Lempäälässä nähdään saavutettavia unelmia noin 30 messukohteessa.
Vuoden 2027 Asuntomessujen järjestäminen Pickala Rock Resortissa on varmistunut31.12.2025 15:30:00 EET | Tiedote
Vuoden 2027 Asuntomessut järjestetään Pickala Rock Resortissa Siuntiossa. Messujen järjestäminen on nyt vahvistettu, ja Rock Resortin ainutlaatuinen ympäristö golfkenttien ja luonnon keskellä kutsuu kävijät astumaan sisustettuihin, aitoihin koteihin niiden omassa ympäristössä sekä hakemaan ideoita omaan arkeen. Tonttihaku on avoinna vähintään 18.6.2026 saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



