Asuntosäätiö

Asuntosäätiön ensimmäinen vastuullisuusraportin sisältämä vuosikertomus julkaistu

Jaa
Asuntosäätiö raportoi vuoden 2022 vuosikertomuksessaan ensimmäistä kertaa vastuullisuusohjelmansa tavoitteiden ja toimenpiteiden etenemisestä.

”Vastuullisuus on aina ollut Asuntosäätiön yli 70-vuotisen historian ajan toimintamme ytimessä ja yksi arvoistamme. Vastuullisuustyömme kiteytyy alkuperäiseen tehtäväämme ja päämääräämme: Hyvä koti kaikille”, kertoo Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen.

Asuntosäätiö laati vuonna 2021 vastuullisuusohjelman, joka jakautuu neljään teemaan: Hyvinvoivat ihmiset, Oikeudenmukaista asumista, Kestävät kodit ja Eettinen liiketoiminta. Vastuullisuusohjelman viitekehyksenä ovat YK:n kestävän kehityksen tavoitteet.

”Olemme yksi Suomen suurimmista kotimaisista asuinkiinteistöjen omistajista, ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa hyvään ja kestävään asumiseen monesta eri näkökulmasta. Tavoitteenamme on, että Asuntosäätiö mielletään kiinteistöalan vastuullisimmaksi toimijaksi vuonna 2025”, Kankainen sanoo.

Vastuullisuustyön keskiössä ovat oikeudenmukaisen ja kestävän asumisen edistäminen sekä asiakkaiden ja työntekijöiden tyytyväisyys.

Asuntosäätiön tavoitteena on saavuttaa kiinteistöjensä hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Energiatehokkuuden parantamiseksi työtä on tehty pitkäjänteisesti, ja Asuntosäätiö on puolittanut kiinteistöjensä hiilidioksidipäästöt vuosien 2018–2020 aikana. Kaikki kiinteistösähkö tuotetaan uusiutuvilla energiamuodoilla ja lämpöenergiasta lähes kolmannes.

Asuntosäätiön vuosikertomus koostuu toimintakertomuksesta, vastuullisuusraportista ja tilinpäätöksestä. Raportti on tehty GRI-ohjeiston mukaisesti.

Tutustu vuoden 2022 vuosikertomukseen ja vastuullisuusraporttiin.

Lisätietoa Asuntosäätiön vastuullisuusohjelmasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Asuntosäätiö
Asuntosäätiö
Tuulikuja 2
02100 Espoo

020 161 2400http://www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme noin 18 000 kotia 32 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 186,4 miljoonaa euroa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.

asuntosaatio.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye