Asuntosijoittaja – näin voit saada kukkarosi kiittämään osallistumalla yhtiökokoukseen
26.4.2022 08:00:00 EEST | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Selvitä, mihin taloyhtiön rahat käytetään
Tilinpäätöksen tuotto- ja kuluerät kertovassa tuloslaskelmassa kannattaa keskittyä suuriin kulueriin sekä merkittäviin poikkeamiin edellisvuodesta. Jos vaikkapa korjauksiin on mennyt selvästi enemmän rahaa kuin aiempana vuonna, kannattaa osakkaan pyytää lakisääteisen kyselyoikeutensa nojalla vastausta siihen, onko sen syynä esimerkiksi taloyhtiössä yleistyneet vesivahingot ja tulisiko putkiremonttia aikaistaa.
Hallituksen toimintakertomuksesta tulisi jokaisen saada käsitys siitä, mitä tilikaudella ja sen päättymisen jälkeen on tapahtunut – ja miltä taloyhtiön tulevaisuus näyttää.
Varmista taloyhtiön maksuvalmius
Vastikerahoituslaskelmasta näkee, onko vastikkeita kerätty riittävästi suhteessa katettaviin menoihin. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää noin kahden kuukauden hoitovastikeylijäämää, jota voidaan käyttää tarvittaessa yllättäviin hoitomenoihin.
Budjettina tilikaudelle toimii puolestaan vahvistettava talousarvio. Talousarviosta kannattaa tarkastaa, kuinka taloyhtiössä on varauduttu esimerkiksi sähkön ja lämmön kustannusten nousuun. Jos vastaavasti vastiketta suunnitellaan korotettavaksi, myös sen tulisi näkyä talousarvioissa.
Ota kulut kuriin hallitustyöskentelyllä
Parhaiten taloyhtiön talouteen pääsee vaikuttamaan hallituksessa. Aktiivinen hallitus kilpailuttaa säännöllisesti taloyhtiön sopimukset, kuten huolto- ja siivouspalvelut. Ylimääräisiä kuluja voi karsia myös optimoimalla esimerkiksi jätehuollon tiheyttä sekä erilaisten jäteastioiden tyyppiä ja määrää.
Pienetkin teot, kuten yksittäisen tiedotteen lähettäminen voi tuoda suuria säästöjä. Kymmenien – ellei satojen tuhansien eurojen vesivahingolta, voi olla mahdollista välttyä muistuttamalla asukkaita lattiakaivojen puhdistamisesta. Tarkastuskierros huoneistoissa voi taas paljastaa liian kuumana hehkuvan patterin tai vettä vuotavan wc-istuimen, joiden korjaaminen saattaa vuositasolla säästää jopa tuhansia euroja.
Myös mahdollisuuksia kasvattaa taloyhtiön tuottoja kannattaa nyt tutkia ennakkoluulottomasti. Näin kevätsesongin aikaan esimerkiksi vapaat taloyhtiön moottoripyöräpaikat voi olla järkevää vuokrata viime kädessä ulkopuolisille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna-Maria AarnivuoLakimies, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:(09) 1667 6345susanna.aarnivuo@vuokranantajat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Samat kaupungit johtavat vuokrakehitystä – pääkaupunkiseudulla vuokrat yhä laskussa16.7.2026 09:16:17 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Kehitys jatkuu pitkälti ennallaan: vahvat korkeakoulukaupungit vetävät vuokrakehitystä, kun taas pääkaupunkiseudulla runsas vuokra-asuntojen tarjonta pitää vuokrat edelleen laskussa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Turku putosi seitsemänneksi Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – asuntosijoitusmarkkinan painopiste on muuttunut10.7.2026 12:24:44 EEST | Tiedote
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Turku sijoittui tänä vuonna seitsemänneksi, kun se vielä vuonna 2024 oli rankingissa toinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa9.7.2026 09:43:58 EEST | Tiedote
Rovaniemi nousi viime vuonna Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa ykköspaikalle ja tuoreessa rankingissa onnistui säilyttämään kärkipaikkansa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Pohjalaiskaupungit vahvistavat asemiaan asuntosijoittajien suosikkeina – Kokkola jo viidenneksi, Vaasa kymmenen parhaan joukossa3.7.2026 10:56:49 EEST | Tiedote
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa, Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Pohjaiskaupunkien tulokset olivat kuitenkin varsin vahvoja: Kokkola nousi viidenneksi, Vaasa sijoittui kymmenenneksi ja Seinäjoki säilytti asemansa sijalla 13. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa asuntosijoittajien kaupunkirankingissa – Helsinki vajosi toiseksi viimeiseksi24.6.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Rovaniemi nousi viime vuonna kaupunkirankingin kärkeen ja säilytti ykkössijansa myös Suomen Vuokranantajien tuoreimmassa vertailussa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit putosivat rankingin häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

