Asuntoyhteisöjen lainakannan kasvu hidastunut
30.9.2019 14:23:30 EEST | Suomen Pankki | Uutinen


Lainakannan kasvuvauhdin hidastumiseen ovat vaikuttaneet asuntoyhteisöjen pienentyneet lainanostot. Tammi-elokuussa 2019 asuntoyhteisöt ovat nostaneet uusia lainoja 3,9 mrd. euron edestä, mikä on 8 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Elokuussa 2019 nostettujen lainojen määrä, 410 milj. euroa, oli yli viidenneksen pienempi kuin edellisvuonna. Osaltaan nostojen pienenemiseen vaikuttaa asuinrakentamisen hidastuminen.
Tilastokeskuksen laskelmien mukaan asuntoyhteisöjen lainoista 16,8 mrd. euroa oli kotitalouksien vastuulla kesäkuussa 2019. Tilastokeskus on 27.9. julkaisemiensa rahoitustilinpidon lukujen yhteydessä tarkistanut kotitalouksien osuuden laskentatapaa. Nyt kotitalouksien osuus taloyhtiölainoista on aiemmin arvioitua pienempi.
Lainat
Kotitaloudet nostivat elokuussa 2019 uusia asuntolainoja 1,7 mrd. euron edestä, mikä on hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Euromääräisten asuntolainojen kanta oli elokuun 2019 lopussa 99,4 mrd. euroa ja asuntolainakannan vuosikasvu 2,3 %. Kotitalouslainoista oli elokuun lopussa kulutusluottoja 16,3 mrd. euroa ja muita lainoja 17,6 mrd. euroa. Uusia yrityslainoja (pl. tili- ja korttiluotot) nostettiin elokuussa 1,6 mrd. euron edestä. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi heinäkuusta ja oli 2,39 %. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta oli elokuun lopussa 88,9 mrd. euroa, mistä oli asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja 34,0 mrd. euroa.
Talletukset
Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli elokuun lopussa 94,3 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 0,11 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 81,1 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 5,1 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat elokuussa 0,2 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli elokuussa 0,28 %.
Lisätietoja antavat
Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2146, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi,
Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi.
Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 31.10.2019 klo 13.
Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/rahalaitosten-tase-lainat-ja-talletukset-ja-korot/.
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Finlands Banks interimsprognos: Den positiva trenden i Finlands ekonomi fortsätter15.9.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den ekonomiska tillväxten i Finland har tagit fart pådriven av export och investeringar, och under de närmaste åren väntas ekonomin växa i betydligt raskare takt än under de senaste åren. I takt med att ekonomin stärks börjar den ihållande höga arbetslösheten gradvis sjunka. Energipriserna driver tillfälligt upp inflationen, men omfattningen av effekterna beror i väsentlig grad på hur länge störningarna i energitillgången varar.
Suomen Pankin väliennuste: Suomen talouden hyvä vire jatkuu15.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talouskasvu on voimistunut viennin ja investointien vetämänä, ja kasvun arvioidaan jatkuvan lähivuosina aiempia vuosia selvästi ripeämpänä. Talouden vahvistuessa huomattavana pysynyt työttömyys alkaa vähitellen pienentyä. Energian hinnat kiihdyttävät inflaatiota väliaikaisesti, mutta niiden vaikutusten laajuus riippuu oleellisesti energian tarjontahäiriöiden kestosta.
Bank of Finland’s interim forecast: Positive track in Finland’s economy will continue15.9.2026 07:00:00 EEST | Press release
Growth in the Finnish economy has gathered pace, driven by exports and investment. Growth is projected to continue at a significantly brisker rate in the forecast period compared with earlier years. As the economy strengthens, the unemployment rate – which has remained high – will gradually start to fall. Inflation will be pushed up temporarily by energy prices, but the extent of this impact will primarily depend on the duration of energy supply disruptions.
Eurosystemets penningpolitiska beslut10.9.2026 15:18:07 EEST | Pressmeddelande
ECB-rådet beslutar om penningpolitiken i euroområdet. ECB-rådet beslutade idag att höja ECB:s tre styrräntor med 25 punkter.
EKP:n rahapoliittisia päätöksiä10.9.2026 15:18:07 EEST | Tiedote
EKP:n neuvosto päättää euroalueen rahapolitiikasta. EKP:n neuvosto päätti tänään nostaa EKP:n kaikkia kolmea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


