Atte Harjanne: Budjetin valmistelua värittänyt Ukrainan sota - julkinen talous kuitenkin tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä
20.9.2022 14:16:47 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

– Tämän kauden aikana poikkeuksellisuudesta on tullut normi; tämäkin budjetti on laadittu poikkeuksellisena ajankohtana. Pandemia alkaa olla väistynyt, mutta sen vaikutusten pitkä häntä painaa taloutta yhä. Nyt budjetin valmistelua on määrittänyt suurelta osin Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, joka edellyttää meiltä panostuksia omaan turvallisuuteemme ja ukrainalaisten tueksi, Harjanne sanoi
Harjanne totesi puheessaan, että oppositio on kritisoinut hallitusta velanotosta.
– Jaan itsekin huolen Suomen julkisen talouden kestävyydestä. Vihreiden linjana on, että julkinen talous on tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä. Se edellyttää sekä tulopohjan että menojen tarkastelua, työllisyyden vahvistamista, työperäistä maahanmuuttoa ja kestävän kasvun ja toimivan kilpailun turvaamista, sekä reipasta panostusta tutkimus- ja kehitystoimintaan, Harjanne sanoi.
– Mutta mitä velanottoon tulee, olen täysin varma, että mikä tahansa hallituspohja olisi ottanut roimasti velkaa koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan ravistellessa seurauksineen meitä ja maailmaa ympärillämme, Harjanne jatkoi.
Harjanteen mukaan energiakriisi lopulta selätetään vain rakentamalla korvaavaa, päästötöntä energiaa ja tätä on nyt vauhditettava.
– Siksi vihreän siirtymän investointien ohituskaista tulee tarpeeseen. Vaikka energiapolitiikan fokus on ymmärrettävästi nyt seuraavassa talvessa, ei pidä unohtaa sitä, että siirtymä pois fossiilisista polttoaineista olisi väistämättä edessä joka tapauksessa, jotta ilmastonmuutos saadaan taltutettua ja riittävä energiaomavaraisuus turvattua, Harjanne totesi.
– Teollisen mittakaavan investointien ohella kotitalouksien tasolla, aika arkisilla hankinnoilla voidaan saada paljon aikaan. Jokainen energiatehokkuusremontti ja katolle asennettu aurinkopaneeli on nyt avuksi ja isänmaan etu. Siksi energiaomavaraisuuslainan eteneminen on sekin hieno asia - koko yhteiskuntaa hyödyttävien investointien toteutuminen ei saa jäädä rahoituksesta kiinni, Harjanne sanoi.
Harjanne muistutti, että akuuttien kriisien ohella meitä koettelevat vaaralliset globaalit, hiipivät kriisit.
– Toinen näistä on ilmastonmuutos, toinen luontokato. Mikäli taloutta ei saada ympäristön kannalta kestäviin raameihin, koko talouden ja kaiken hyvinvoinnin pohja romahtaa lopulta. Talous ei ole pitkään vauras, jos luonto köyhtyy. Vaikka haasteet ovat globaaleja, niitä pitää ratkoa myös paikallisesti - erityisesti luonnon suhteen on hyvä muistaa, että suomalaista luontoa voidaan suojella vain Suomessa. Siksi on hienoa, että luonnonsuojelun historialliset satsaukset luonnonsuojeluun jatkuvat, muistutti Harjanne.
– Tämä budjetti vastaa vaikeaan aikaan kattavasti. Vihreille tärkeää on, että ajan haasteisiin tartutaan, että arki turvataan kaikille, ja että se tehdään kulkematta ojasta allikkoon, kestävää tulevaisuutta rakentaen: ihmisistä, luonnosta, taloudesta ja ilmastosta huolehtien, turvallisuudesta tinkimättä, Harjanne sanoi.
Lue koko puhe täältä:
https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/atte-harjanteen-ryhmapuhe-20-9-2022/
Yhteyshenkilöt
Atte HarjanneVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikkö vt.Vihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hyrkkö ehdottaa valtakunnallista läksytukea ja isien omaa neuvolakäyntiä: Poikien puolustaminen vaatii tekoja poikien hyväksi, ei naisten oikeuksien polkemista6.11.2026 14:30:39 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaatii tekoja poikien ja nuorten miesten pahoinvointiin puuttumiseksi. Hyrkön mukaan poikien tilanne ei parane ahtamalla heitä yhteen muottiin tai rakentamalla vastakkainasettelua tyttöjen ja naisten oikeuksien kanssa. Vihreät esittää keinoja poikien tukemiseksi koulussa, sote-palveluissa ja perheissä.
Vihreiden Elo: Hallitukselta häpeällisen huono ennallistamissuunnitelma5.11.2026 19:11:20 EET | Tiedote
Orpon hallituksen tänään hyväksymä luonnos kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi rajaa heikentämättömyysvelvoitteen koskemaan vain jo valmiiksi tiukasti suojeltuja Natura-alueita. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elon mukaan luonnos on häpeällisen huono.
Vihreiden Jenni Pitko tyrmää hallituksen ennallistamissuunnitelman täysin surkeana esityksenä5.11.2026 17:47:45 EET | Tiedote
Orpon hallitus teki 5.11. päätöksen Suomen ennallistamissuunitelman luonnoksen lähettämisestä EU-komissiolle. Vihreiden kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko pitää esitystä julkisuudessa olleiden tietojen perusteella surkeana suorituksena.
Vihreiden Alametsä: Uhrit eivät voi enää odottaa – tarvitaan seksuaalirikosten oikeusturvatakuu5.11.2026 12:05:46 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii seksuaalirikosten nopeampaa tutkintaa. HS uutisoi tänään valtavista viivästyksistä seksuaalirikosten tutkinnoissa (HS 5.11.2026).
Vihreiden varapuheenjohtaja: USAn välivaalien tulos antaa toivoa koko maailmalle4.11.2026 09:44:35 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi iloitsee USAn välivaalien tuloksesta. Demokraatit ottivat kaksipuoluejärjestelmässä välivaalien murskavoiton, vieden kotiin sekä senaatin että edustajainhuoneen. Tulosta on kuvailtu täystyrmäyksenä Trumpin politiikalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
