Atte Harjanne: Erityisesti on tuettava heitä, joiden elinkustannuksista arjen välttämätön energia haukkaa suurimman osan
25.8.2022 13:18:58 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Harjanne totesi, että hallituskauden loppusuoralla odottaa vielä paljon hallituksen tärkeitä esityksiä maaliin vietäväksi. Kestäville ratkaisuille on kysyntää.
“Me haluamme tehdä kestävää ja pitkäjänteistä politiikkaa. Sen mittarina eivät ole gallupit, vaan ihmisten ja luonnon hyvinvointi, aidot askeleet päästöttömään yhteiskuntaan. Jos meillä onkin kiire, se ei johdu siitä, että vaalit ovat tulossa, vaan siitä, että maailma on tulessa.”
“Kyselyt kertovat, että suomalaiset haluavat suojella luontoa ja varjella metsien hiilinieluja, nähdä ja tehdä ilmastotoimia, pitää huolta heikommista ja elää turvallisessa Suomessa, joka ei käänny sisäänpäin vaan on osa Eurooppaa ja länttä, ja toimii sen mukaisesti”, Harjanne jatkoi.
Harjanne käsitteli myös energiapulaa ja elinkustannusten kasvua. Hän kertoi huomanneensa vihreiden linjan saavan tukea myös ekonomistien parissa.
“Kovien hintojen karuihin vaikutuksiin puututaan parhaiten kohdennetuin täsmätoimin: me olemme esittäneet esimerkiksi energiarahaa, joukkoliikenteen tukea ja energiaomavaraisuuslainoja. Erityisesti on tuettava heitä, joiden elinkustannuksista arjen välttämätön energia haukkaa suurimman osan. Sähkön kova hinta koettelee tietysti hyvin laajasti. Erilaisia ideoita ja ajatuksia on tilanteeseen heitelty runsaasti eri riveistä. Olen ollut huomaavinani, että meidän linjamme kohdennetuista tuista ja kannustimista nauttii myös ekonomistien parissa suosiota. Ainakaan nyt ei ole aika vesittää päästökauppaa tai luoda kannusteita kasvavalle energian käytölle.”
Harjanne nosti esiin myös talouden näkymät ja niihin vaikuttavia tekijöitä.
“Myös Suomen talouden kestävyys herättää huolta. Tämä hallitus on kiistatta ottanut roimasti velkaa. Olen satavarma, että niin olisi tehnyt mikä tahansa muukin hallituskokoonpano vastaavassa tilanteessa. Yksittäisten vuosien perusteltua velanottoa ratkaisevampaa ovat talouden peruselementit: rakenteelliset, jatkuvat menot, veropohja, tuottavuuskehitys, työllisyys, toimivat työmarkkinat ja työvoiman saatavuus. Tässä yhtälössä ainakin panostukset koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen, työperäinen maahanmuutto ja kustannustehokkuus julkisen sektorin toiminnassa ovat tarpeen, samoin yritysten ja yrittäjyyden edellytyksistä huolehtiminen, jossa myös kilpailupolitiikan vahvistaminen auttaa.”
Koko puheen löytyy täältä:
https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/atte-harjanteen-puhe-vihrean-eduskuntaryhman-kesakokouksessa-25-8-2022/
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Pitko: Ennätyshelteet osoittavat, että ilmastokriisi etenee odotettua nopeammin2.7.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Euroopan ennätyshelteet ovat vakava varoitus ilmastokriisin etenemisestä. Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko muistuttaa, että yleistyvät hellejaksot uhkaavat ihmisten terveyttä, luontoa ja rakennettua ympäristöä – mutta pahimpia vaikutuksia voidaan yhä hillitä määrätietoisilla ilmastotoimilla.
Vihreiden Hanna Holopainen: Kokonaisturvallisuus ei toteudu, jos vammaiset jäävät hätätilanteessa oman onnensa nojaan1.7.2026 12:01:46 EEST | Tiedote
Suomi panostaa parhaillaan varautumiseen ja kokonaisturvallisuuteen. Julkisissa rakennuksissa ei kuitenkaan ole yleistä velvollisuutta suunnitella etukäteen, miten apua tarvitsevat ihmiset evakuoidaan vaaratilanteessa. Vihreiden puolustusvaliokunnan jäsen kansanedustaja Hanna Holopainen vaatii Suomeen sitovaa velvoitetta henkilökohtaisiin hätätilanne- ja poistumissuunnitelmiin.
Vihreiden Virta: “Pääministerin tiedotustilaisuus asettaa hänen harkintakykynsä kyseenalaiseen valoon”30.6.2026 16:21:38 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kommentoi pääministeri Petteri Orpon tiedotustilaisuutta, jossa tämä vastasi median kysymyksiin Garden Helsinki -hankkeen rahoituspäätöksistä. Virran mukaan tiedotustilaisuus herätti enemmän kysymyksiä kuin vastasi niihin.
Vihreiden Hanna Holopainen: Häirintätapaukset uhkaavat vesittää kutsuntauudistuksen tavoitteet – palvelusaikainen häirintä ja syrjintä saatava loppumaan30.6.2026 14:38:24 EEST | Tiedote
Keskimäärin noin 40 prosenttia naisista kertoo kohdanneensa palveluksensa aikana epäasiallista kohtelua, kiusaamista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää. Vihreiden kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Hanna Holopainen vaatii parempia toimintamalleja häirintään puuttumiseksi.
Virta: Hallituksen on avattava Helsinki Garden -päätöksen perusteet30.6.2026 11:36:02 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitusta julkaisemaan perusteet, joilla se päätti myöntää Helsinki Garden -hankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen investointituen. Virran mukaan kyse ei ole siitä, voiko hanke saada tukea, vaan siitä, että näin merkittävä julkisten varojen käyttö on pystyttävä perustelemaan avoimesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
