Attendo Suomen taloudelliset tunnusluvut 2018
Attendo Suomi -konsernin keskeiset taloudelliset tunnusluvut vuonna 2018:
- Liikevaihto vuonna 2018 oli 450,3 miljoonaa euroa
- Liikevoitto (EBIT) oli 24,5 miljoonaa euroa ja 5,4% liikevaihdosta.
- Tilikauden tulos oli 16,0 miljoonaa euroa ja 3,6% liikevaihdosta.
- Nettovelka (korolliset velat vähennettynä rahoilla ja pankkisaamisilla) oli tilikauden lopussa 93,4 miljoonaa euroa.
Konserni tuotti toiminnallaan Suomeen erilaisia veroja (yhteisövero, varainsiirtovero, kiinteistövero, arvonlisäverot) 33 miljoonaa euroa.
Vuonna 2018 konsernin bruttoinvestoinnit Suomeen olivat 155 miljoonaa euroa. Kaikkiaan Attendon käytössä olevan rakennuskannan hankinta-arvo on noin 1,3 miljardia euroa, johon sisältyvän arvonlisäveron osuus on noin 300 miljoonaa euroa.
Attendo Suomi -konsernin tilikauden 2018 luvut ovat jatkuvien liiketoimintojen lukuja ilman vuonna 2018 myytyjä terveyspalveluliiketoimintoja ja myydyistä liiketoiminnoista saatua myyntivoittoa. Luvut on laadittu IFRS standardin mukaisesti.
Attendo Suomi tuottaa asumis- ja hoivapalveluja kunnille ja kuntayhtymille. Suurin liiketoiminta-alue on ikäihmisten hoivapalvelut. Attendo tarjoaa kodinomaista hoivaa ja kuntoutusta myös kehitysvammaisille ja vammaisille, mielenterveyskuntoutujille sekä kotihoidon asiakkaille. Attendo operoi myös Kiljavan kuntoutussairaalaa ja useita lastensuojelun yksiköitä. Attendo työllistää Suomessa noin 11 000 henkeä ja sen noin 400 hoiva- ja palvelukodissa on 12 500 asukaspaikkaa.
Konsernin vuosiraportin 2018 pääsee lukemaan osoitteesta: https://www.attendo.com/investor-relations/press-releases
Pörssiyhtiön toimintaan liittyvät olennaiset tiedot löytyvät osoitteesta: https://www.attendo.com/investor-relations
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merja Saurus
Talousjohtaja
p. 050 63 933
merja.saurus@attendo.fi
Tietoja julkaisijasta
Attendo – Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja
Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoivapalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, sekä apua tarvitseville ihmisille ja perheille. Meillä on yli 24 000 työntekijää yli 700 toimipisteessä yli 200 kunnassa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. www.attendo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Attendo toteuttaa Hoivatilojen kanssa ikäihmisten hoivakodit Joensuuhun ja Rovaniemelle25.8.2025 09:31:49 EEST | Tiedote
Attendo ja Hoivatilat toteuttaa yhteistyössä uudet hoivakodit Joensuuhun ja Rovaniemelle, vastaten alueiden kasvavaan ikäihmisten palvelutarpeeseen. Ympäristöystävällisyys ja asukkaiden yksilölliset tarpeet ovat hankkeiden keskiössä, ja hoivakotien arvioidaan valmistuvan kesällä 2026.
Uusi Attendo-koti avautuu Oulun Jääliin – tarjoaa asumispalveluita vahvaa tukea tarvitseville kehitysvammaisille19.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Attendo Jätti tarjoaa 15 ympärivuorokautista asumispaikkaa kehitysvammaisille asukkaille. Koti sijaitsee luonnonläheisellä alueella, ja se on suunniteltu vastaamaan asukkaiden yksilöllisiin ja vaativiin tuen tarpeisiin. Ensimmäiset asukkaat muuttavat elokuun aikana.
Roope Salmisen ja Attendon podcast-uutuus: Toinen mahdollisuus kertoo toivosta ja toipumisesta14.8.2025 11:19:19 EEST | Tiedote
Attendo on julkaissut uuden Toinen mahdollisuus -podcastin, joka tuo kuulijoiden ulottuville rohkeita ja koskettavia tarinoita elämän haasteista. Podcast on toteutettu yhdessä juontaja Roope Salmisen ja Attendon asukkaiden kanssa. Podcastin tavoitteena on lisätä ymmärrystä, murtaa tabuja ja nostaa esiin mielenterveys- ja päihdepalveluiden merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa.
Attendo Suomen vuoden 2025 toisen kvartaalin tulos: vahva kehitys jatkui18.7.2025 09:01:42 EEST | Tiedote
Attendo-konserni on julkaissut tänään 18. heinäkuuta vuoden 2025 toisen vuosineljänneksen (Q2) tuloksen. Tämä on kooste Attendo Suomen osuudesta konsernin pörssitiedotteesta, joka löytyy osoitteesta: https://www.attendo.com/en/.
Uusi hoivakoti avautuu Keminmaalla – tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille23.6.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Keminmaalle on valmistunut uusi 47-paikkainen hoivakoti, Attendo Neidonkenkä. Ensimmäiset asukkaat muuttavat kesäkuun loppupuolella. Hoivakoti tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ja yhteisöllistä asumista ikäihmisille esteettömissä ja viihtyisissä tiloissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme