Audiovisuaalisen suunnittelun kärkinimi Timo Muurinen A-Insinööreihin
Timo Muurinen aloittaa A-Insinööreissä valo-, ääni- ja kuvatekniikan suunnittelupalvelujen tuottajana ja kehittäjänä. Monenlaisiin tiloihin kädenjälkensä jättäneen Muurisen mielestä elämykset rajoittuvat Suomessa liikaa kulttuurilaitoksiin ja museoihin.
Teatteritaiteen maisteri (TeM) Timo Muurinen on nimitetty audiovisuaaliseksi erikoisasiantuntijaksi A-Insinöörien akustiikkasuunnittelun yksikköön. Muurinen tunnetaan Suomen audiovisuaalisen suunnittelun kärkinimenä, jonka kädenjälki on nähtävillä Suomen merkittävimmissä taide- ja kulttuurilaitoksissa, kuten Kansallisteatterissa, Finlandia-talossa ja keskustakirjasto Oodissa.
Muurinen siirtyy A-Insinööreihin Studiotec Oy:n teknologiajohtajan tehtävistä. Hän on aiemmin työurallaan toiminut mm. Grandlundissa esitystekniikan päällikkönä sekä AV-suunnittelijana ja äänimestarina taidelaitoksissa.
– Pääsen nyt palaamaan takaisin suunnittelupöydän ääreen johtotehtävissä vietettyjen vuosien jälkeen. Audiovisuaalisuus on hyvin tehokas kerronnan muoto, joka yhdistää taiteen ja tekniikan ja jolla vaikutetaan ihmisiin kaikkien aistien kautta. AV-alueella nykyisin kaikki on mahdollista, mutta mahdollisuuksia käytetään liian vähän, Timo Muurinen sanoo.
Muurisen ominta alaa ovat taide- ja kulttuurilaitoksiin, teattereihin ja konserttisaleihin luodut valo-, ääni- ja kuvatekniikkaa yhdistävät esitystekniset kokonaisuudet.
– Audiovisuaalinen suunnittelu vaatii saumatonta yhteistyötä arkkitehti-, rakenne-, sähkö- ja akustiikkasuunnittelijoiden kanssa, etenkin peruskorjauksissa. Saan A-Insinööreissä työkavereikseni laaja-alaisen tiimin oman alansa huippuosaajia, Muurinen kiittää.
Audiovisuaalinen maailma on tullut jäädäkseen myös museoihin, joista tuttuja Muuriselle suunnittelijana ovat mm. Muumimuseo ja Urheilumuseo.
– Näyttelyt rakentuvat monipuolisen esitystekniikan varaan jo monikielisyydenkin vuoksi. Pelit ja videot tuovat museokävijälle osallistavia kokemuksia, joita ei muilla ratkaisuilla oikein voi tarjota. Museoissa audiovisuaalinen suunnittelija usein koordinoi kaikkien näyttelyä rakentavien työryhmien työtä, aikataulua ja budjettia, Muurinen kuvailee.
”Olemme hypänneet printistä suoraan tv-mainoksiin ja nettiin”
Timo Muurisen mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt eivät vielä osaa käyttää audiovisuaalista tekniikkaa – saati että audiovisuaalisuuden mahdollisuuksia pohdittaisiin strategisesti.
– Ollaan ikään kuin hypätty paperista ja printistä tv-mainontaan ja sieltä suoraan internetiin. Tässä välissä ei ole huomattu, millaista vaikuttavuutta, viestinnällisiä tuloksia ja hyvinvointia audiovisuaalisen tekniikan avulla voidaan saavuttaa tiloissa, ympäristöissä ja tapahtumissa.
Audiovisuaalinen suunnittelupaletti tarjoaa yrityksille perinteisten neuvottelutilojen esitystekniikan ja infonäyttöjen lisäksi keinon luoda elämyksiä asiakkaille.
– Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentällä mahdollisuuksia on käytetty esimerkillisesti. Non-Schengen-alueen keskusaukio on lähestulkoon meditatiivinen paikka. Aukiota kiertää aaltoileva led-näyttökokonaisuus, jonka äänimaisema ja seinäprojisoinnit tutustuttavat suomalaisiin vuodenaikoihin, Aukion teknisestä suunnittelusta vastannut Muurinen kertoo.
Suomen suurimmassa akustiikan osaamiskeskittymässä, A-Insinöörien akustiikkasuunnittelun yksikössä on kehitetty kustannustehokas, audiovisuaalista toimintaa havainnollistava kaksiulotteinen paikannuskaavio rakennushankkeen alkuvaiheeseen. Hankkeen edetessä suunnitteluratkaisut voidaan esittää myös tietomallissa.
Yhteyshenkilöt
Timo Muurinen, audiovisuaalinen erikoisasiantuntija, A-Insinöörit
puh. 050 514 7544
timo.muurinen@ains.fi
Mikko Kylliäinen, yksikönjohtaja, A-Insinöörit
puh. 040 641 8959
mikko.kylliainen@ains.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-Insinöörit Oy
Tutkimushanke käyntiin: Tehdasmelun vaikutus työntekijöiden hyvinvointiin selvitetään19.9.2024 09:38:34 EEST | Tiedote
Työterveyslaitos ja A-Insinöörit selvittävät teollisten äänimaisemien vaikutusta työntekijöiden hyvinvointiin ja työn sujuvuuteen, kuten on aiemmin tehty toimistotyössä. Tutkimukset teollisuustyössä ovat tähän asti rajoittuneet kuulolle vaaralliseen meluun ja meluvammoihin.
A-Insinöörit kiertotalouden green dealin ensimmäisiä sitoutujia – ”Jokainen konsultti osaksi kiertotalouden ratkaisua”12.9.2024 11:41:36 EEST | Tiedote
Kiertotalouden green dealiin mukaan lähtevät toimijat ovat asettaneet vaikuttavia tavoitteita ja sitoutuneet toimiin, jotka edistävät vähähiilistä kiertotaloutta. A-Insinöörit on sitoutunut luonnonvarojen käyttöä vähentävään strategiseen sopimukseen yhtenä ensimmäisistä suomalaisista yrityksistä.
Kutilan kanavahanke Taipalsaarella sai vesiluvan – yli satametrinen silta kohoaa näyttäväksi maamerkiksi3.9.2024 08:47:44 EEST | Tiedote
Uusi Kutilan kanava yhdistää Suur-Saimaan ja Pien-Saimaan sekä lyhentää veneilyreittiä Lappeenrannasta Suur-Saimaalle. Vesistön kunnon parantamiseen tarkoitetun kanavan yli rakennetaan reilu satametrinen silta, joka nousee 18 metrin korkeuteen vedenpinnasta. A-Insinöörit suunnittelee kanavan ja sen ylittävän sillan.
Fuugan huipputason akustiikka ja arkkitehtuuri toteutetaan rakennetekniikan erikoisratkaisuin27.8.2024 09:53:52 EEST | Tiedote
PES-Arkkitehtien visio musiikkitalo Fuugan kaarevista linjoista ja joen uomaa muistuttavasta muodosta hahmottuu jo rakennustyömaalla Turussa. Tulevan musiikkitalon muotokieli, konserttisalin uniikit katsomoparvet ja huippuakustiikka toteutetaan rakennustekniikan erikoisratkaisuilla. Fuugan rakennesuunnittelusta vastaa A-Insinöörit.
A-Insinöörit vahvistaa palvelujaan ratasuunnittelussa – uuden yksikön johtajaksi Mikko Myllymäki6.8.2024 08:20:41 EEST | Tiedote
Raideliikennehankkeiden monialainen suunnittelija A-Insinöörit perustaa uuden, rata- ja raitiotiesuunnitteluun keskittyvän liiketoimintayksikön. Yksikönjohtajana aloittaa elokuun alussa DI Mikko Myllymäki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme