Aurinkosähkön suosio kasvaa kohisten

Aurinkosähkön suosio kasvaa koko maassa, niin myös Pohjanmaalla. Keväällä asian tekee ajankohtaiseksi paitsi auringonpaisteen lisääntyvä määrä, myös monet käynnistyvät rakennushankkeet. Jos uuden talon katolle suunnittelee aurinkopaneelien asennuttamista, kannattaa asia huomioida jo rakennusvaiheessa.
Vaasan Sähköverkon alueella lisääntyvä kiinnostus merkitsee yhä suurempaa määrää verkkoon liitettyjä aurinkosähköjärjestelmiä.
- Viime vuonna toteuma jäi hiukan ennustetusta, mutta kasvuvauhti on edelleen kova, kertoo Vaasan Sähköverkon yleissuunnittelija Ari Salo, joka pohtii eron johtuvan koronan vaikutuksista.
Vaasan Sähköverkko liitti vuonna 2020 yhteensä 134 uutta aurinkosähköjärjestelmää verkkoonsa.
- Lähivuosina odotamme kuitenkin kasvun jatkuvan samanlaisella käyrällä kuin aikaisemmin.
Nettolaskutus tuo pientuottajalle lisäsäästöjä
Nettolaskutus, josta käytetään myös sanaa netotus, yksinkertaistaa aurinkosähkötuotannon ja kulutuksen yhteensovittamista. Samalla se tuo myös lisää säästöjä pientuottajalle.
Kuluttaja saattaa saman tunnin aikana sekä ostaa sähköä että myydä mahdollista ylituotantoaan. Nettolaskutus tarkoittaa, että erotus tasataan automaattisesti ja tuntitasolla, mikä näkyy pientuottajan säästönä.
Mitä suuremman osuuden omasta aurinkosähköstään kuluttaja voi itse käyttää, sen taloudellisempi ratkaisu on. Nettolaskutus varmistaa, että yhä isompi osa paneelien tuottamasta sähköstä koituu pientuottajan hyödyksi.
- Netotus on pientuottaja-asiakkaillemme tärkeä asia, ja siksi kiiruhdamme sen käyttöönottoa. Tarkoituksena on saada se käyttöön kuluvan kevään aikana, kertoo Vaasan Sähköverkon toimitusjohtaja Juha Rintamäki.
Pientuottajilta muutos ei vaadi toimenpiteitä. Yhtiö informoi asiakkaitaan nettolaskutukseen siirtymisen ajankohdasta lähempänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha RintamäkiToimitusjohtaja
Vaasan Sähköverkko Oy
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluvat tytäryhtiöt Vaasan Sähkö Myynti Oy ja Vaasan Sähköverkko Oy. Vaasan Sähkö -konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2024 oli noin 218 milj. euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähköverkko on aloittanut mittavan toimitusvarmuushankkeen – 440 sähköpylvästä poistetaan30.5.2025 07:03:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähköverkko on aloittanut kaksivuotisen maakaapelointihankkeen Mustasaaren Vallvikista Vassoriin. Hankkeessa ilmajohtoa kaivetaan maan alle sään suojaan noin 44 kilometrin edestä. Samalla sähköverkon automaatioastetta lisätään, ja viankorjaus paranee.
Uudet energiamittarit kaukolämpöasiakkaille15.5.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähkö on aloittanut projektin, jossa yhtiön kaukolämpöasiakkaat saavat uudet energiamittarit. Nykymittarit ovat tulossa käyttöikänsä päähän, kun 2G-verkko ajetaan Suomessa alas lähivuosina.
Leuto talvi laski sähkön markkinahintaa ja liikevaihtoa kaikissa liiketoiminnoissa12.5.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Tammi–maaliskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 61,0 miljoonaa euroa (76,1 M€). Liikevaihto laski lähes viidenneksen edellisvuoteen nähden johtuen leudosta säästä ja matalammista markkinahinnoista. Leuto sää näkyi kaikissa liiketoiminnoissa. Konsernin liikevoitto oli ensimmäisen kvartaalin aikana 7,2 miljoonaa euroa (13,8 M€). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 54,0 prosenttiin (51,9 %). Investoinnit olivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä 4,5 miljoonaa euroa.
Onnistunut suojausstrategia varmisti hyvän tuloksen – Uusi myyntiyhtiö tuo läpinäkyvyyttä26.2.2025 07:02:00 EET | Tiedote
Vuonna 2024 Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 218,2 miljoonaa euroa (198,7 M€). Konserni onnistui reilusti parantamaan liikevoittoaan, joka nousi 44,5 miljoonaan euroon (13,6 M€). Hyvän tuloksen taustalla oli ennen kaikkea onnistunut suojausstrategia. Liikevoittoon sisältyy myös 11 miljoonan euron vakuutuskorvaus. Konsernin liikevoittoprosentti oli 20,4 (6,8 %). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 51,9 prosenttiin (49,0 %). Myös bruttoinvestointien määrä nousi yli 50 prosentilla edellisvuodesta ollen 37,2 miljoonaa euroa.
Vaasan Sähköverkko nostaa verkkopalvelumaksuja – Investointitarpeet kasvavat20.2.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Vaasan Sähköverkko nostaa kaikkia verkkopalvelumaksuja huhtikuun alusta. Verolliseen hintaan korotusta tulee keskimäärin 4,5 prosenttia. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa muutos merkitsee keskimäärin noin kolmen ja puolen euron kasvua laskuun kuukausitasolla. Kerrostaloasunnossa vaikutus jää alle euroon kuukaudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme