Aurinkovoimala viiteen Asuntosäätiön kohteeseen
13.4.2022 09:00:00 EEST | Asuntosäätiö | Tiedote

Asuntosäätiö asentaa kevään aikana aurinkovoimalat viiden kerrostalonsa katolle. Tavoitteena on lisätä aurinkovoimalat tulevina vuosina myös kaikkiin yhtiön 50 maalämpökohteeseen.
”Pyrimme rakentamaan aurinkovoimaloita noin viiden kohteen vuosivauhdilla. Uusiutuvan energian hyödyntäminen tukee tavoitettamme saavuttaa kiinteistöjemme hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Maalämpökohteissamme aurinkovoimaloiden käyttöönotto parantaa maalämpölaitteen hyötysuhdetta”, kertoo Asuntosäätiön kiinteistöpäällikkö Teemu Jalomäki.
Aurinkovoimaloiden arvioidaan tuottavan noin 10 prosenttia koko kiinteistön sähköntarpeesta. Auringosta saatava hyöty vaihtelee hieman aurinkopaneelikentän koon ja sääolosuhteiden mukaan. Esimerkiksi lumettomina talvina aurinkoenergiaa voidaan hyödyntää myös talvella.
Asuntosäätiö arvioi aurinkovoimaloiden kannattavuuden myös kaikissa peruskorjattavissa ja uusissa kohteissa. Tällä hetkellä rakenteilla olevista uudiskohteista aurinkovoimala tulee syksyllä Espoon Karakallioon valmistuvaan asumisoikeuskohteeseen. Kyseessä on Asuntosäätiön ensimmäinen kohde, jolle haetaan Joutsenmerkki-ympäristömerkkiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu JalomäkiKiinteistöpäällikkö
Energia-asiat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme lähes 18 000 kotia 32 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli lähes 200 miljoonaa euroa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot valmistuivat Pirkkalaan27.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uusi kuusikerroksinen asumisoikeuskohde on valmistunut Pirkkalaan. Kohteessa on 37 asumisoikeusasuntoa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Tutkimus paljasti kyläilykadon – yli puolet suomalaisista ei koe voivansa mennä naapuriin kylään9.7.2026 10:07:04 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön tutkimus paljastaa, että suomalaiset tervehtivät naapureitaan tunnollisesti, mutta kahvikutsut naapurin luo jäävät usein haaveeksi. Yli puolet suomalaisista ei koe voivansa piipahtaa naapuriin kylään, vaikka joka kymmenes kaipaa enemmän yhteisiä hetkiä naapureidensa kanssa.
Asuntosäätiö sitoutuu hyvään edunvalvontatapaan vaikuttamistyössään29.6.2026 15:32:01 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö sitoutuu Suomen avoimuusrekisterin hyvän edunvalvontatavan suosituksiin vahvistaakseen vaikuttamistyönsä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Suositusten tavoitteena on edistää hyvää edunvalvontakulttuuria sekä tukea vaikuttamistyön vastuullisuutta.
Asumiskustannusten nousu huolettaa yhä useampaa: joka kolmas suomalainen pelkää joutuvansa muuttamaan22.6.2026 07:53:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan 320 000 suomalaista on joutunut muuttamaan viimeisen kahden vuoden aikana taloudellisista syistä. Huoli asumiskustannuksista on kasvanut: jopa 60 prosenttia kansalaisista on huolissaan asumiskustannusten noususta, ja joka kolmas pelkää joutuvansa muuttamaan lähitulevaisuudessa.
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot valmistuivat rivitalokortteliin Espoon Suurpeltoon10.6.2026 09:43:44 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uusi kaksikerroksinen rivitalokohde on valmistunut Espoon Suurpeltoon. Kohteessa on 22 tilavaa asumisoikeusasuntoa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
