Auta pelastaja ehjänä kotiin – toimi näin liikenneonnettomuuspaikalla: vauhti pois ja katse eteenpäin
20.1.2022 07:15:00 EET | Suomen Palopäällystöliitto ry | Tiedote

Alkuviikon haastavissa olosuhteissa sattuneet tieliikenneonnettomuuspaikkojen vaaratilanteet ja lisäonnettomuudet herättävät huolen pelastusalan työntekijöiden työturvallisuudesta. Palopäällystöliitto vetoaa jokaiseen tienkäyttäjään, jotta onnettomuuspaikat olisivat turvallisia myös niillä työskenteleville pelastajille ja muille viranomaisille: oikeanlaisella toiminnalla meistä jokainen voi pienentää lisäonnettomuuksien ja vaaratilanteiden riskiä sekä mahdollistaa pelastajille työrauhan.
”Vauhti pois ja katse eteenpäin”, kiteyttää tieliikennepelastamisen toimikunnan puheenjohtajana toimiva palomestari Juha Virolainen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.
Turhia riskejä onnettomuuspaikoilla aiheuttavat esimerkiksi liian suuri tilannenopeus, kuvaaminen ja keskittymisen herpaantuminen onnettomuuspaikkaa lähestyessä. Jokaisen tienkäyttäjän on tärkeä muistaa vastuunsa omasta ja muiden turvallisuudesta erityisesti onnettomuuspaikkaa ohittaessaan, sillä pelastuslaitoksen resurssit eivät aina riitä laajamittaiseen liikenteen ohjaukseen varsinkaan onnettomuustilanteen alkuvaiheessa.
Turvallista työskentelytilaa pelastushenkilöstö luo muun muassa hidastamalla ohiajavien autojen vauhtia, kaventamalla kaistaa keiloilla ja ohjaamalla autot osittain pientareelle. Tällä kertaa myös työskentelyä turvanneiden suoja-autojen merkitys tuli hyvin selväksi. Meistä jokainen voi kuitenkin vaikuttaa siihen, että jatkossa suoja-autot jäisivät onnettomuuspaikoilla statistin rooliin.
Näin lähestyt onnettomuuspaikkaa turvallisesti:
- Pidä katse edessä olevassa liikenteessä ja keskity ohittamaan onnettomuuspaikka turvallisesti.
- Hiljennä rauhallisesti ajonopeutta jo hyvissä ajoin ennen onnettomuuspaikkaa. Huolehtimalla riittävästä turvavälistä muihin autat välttämään ylimääräiset törmäykset.
- Älä kuvaa onnettomuuspaikalla. Kuvaaminen ja onnettomuuspaikan tarpeeton vilkuilu kasvattaa lisäonnettomuuksien ja vaaratilanteiden riskiä niin autoilijoille kuin pelastushenkilöstöllekin.
- Aja onnettomuuspaikan ohi poliisin tai pelastushenkilöstön ohjaamaa reittiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Poutalakoulutuspäällikkö
vastuualue: sosiaali- ja terveysalan turvakortti, turvallisuuskoulutukset, tulityöt
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Palopäällystöliitto on aatteellinen yhdistys, jonka keskeisimpiä tavoitteita on yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja jäsenistönsä ammattiosaamisen kehittäminen.
Palopäällystöliiton jäsenistö koostuu pelastusalan henkilöstöstä, sopimuspalopäällystöstä, turvallisuusalan asiantuntijoista ja johtavissa asemissa olevista henkilöistä. Liitolla ei ole ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä.
Palopäällystöliitto on arvostettu turvallisuuspoliittinen keskustelija sekä avoimeen kumppanuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen luottava yhteistyöjärjestö, joka tuottaa asiantuntija-, koulutus- ja materiaalipalveluja. Liiton vaikuttavuus perustuu pitkäjänteiseen työhön sekä välittömään yhteydenpitoon eri viranomaisten ja turvallisuusalan toimijoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Palopäällystöliitto ry
Miksi parvekkeilla on syttynyt huomattavan paljon tulipaloja viime aikoina?8.6.2026 14:35:39 EEST | Tiedote
Parvekkeilla syttyvien tulipalojen yleisimmät syyt liittyvät tupakointiin, ruoanlaittoon ja grillaamiseen, sähkölaitteisiin sekä huolimattomaan avotulen käyttöön. Palon nopea leviäminen johtuu usein siitä, että parvekkeille on varastoitu helposti syttyvää materiaalia, ja tuuli voi voimistaa liekkejä hetkessä. Lisäksi joissakin tapauksissa parvekkeiden rakenteissa on havaittu olevan puutteita ja virheellisiä rakenteita. Näitä ovat lähinnä puutteellisesti tiivistetyt rakenteiden läpiviennit, joiden kautta palokaasut pääsevät leviämään ja levittämään paloa rakennuksessa nopeasti. Suomen Palopäällystöliitosta muistutetaan turvalliseen parvekkeiden käyttöön.
Ruskon VPK on palokuntien suomenmestari 202623.5.2026 20:56:09 EEST | Tiedote
Palokuntien suomenmestaruudesta on kisattu tänään 23.5.2026 Turussa.
Palokuntien SM-kilpailut 23.5.2026 Turussa15.5.2026 14:56:33 EEST | Tiedote
Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan lauantaina 23.5.2026 Turussa. Kilpailun järjestävät Suomen Palopäällystöliitto ja tämän vuotisena yhteistyökumppanina Varsinais-Suomen pelastuslaitos.
Opetusalan turvallisuuspalkinto 2026 Turun Ammattiopistosäätiölle27.4.2026 18:29:12 EEST | Tiedote
Vuosia jatkunut määrätietoinen turvallisuustyö huomioitiin valtakunnallisella Opetusalan turvallisuuspalkinnolla Opetusalan turvallisuusfoorumissa.
Väestö suojataan yhdessä – Pääpuhujina Jyri Kosola ja Lilly Korpiola Varautumisen foorumissa 14.4. Tampere-talossa9.4.2026 14:30:46 EEST | Kutsu
Väestön suojaaminen on koko yhteiskunnan yhteispeliä. Kuntien ja hyvinvointialueiden varautuminen sekä hybridiuhat, uudet teknologiat ja tiedolla johtaminen pelastusalalla ovat pääteemoina valtakunnallisilla Palopäällystöpäivillä Tampereella 14.–16.4. Päivät aloitetaan Varautumisen foorumilla. Tervetuloa tiedotustilaisuuteen!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
