DNA Oyj

Auttava puhelin -hyväntekeväisyyskampanja tuotti 17 000 euroa

19.8.2020 10:30:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote

Jaa
DNA:n Auttava puhelin -hyväntekeväisyyskampanja sai suomalaiset hyvin liikkeelle kamppailemaan digitaalista eriarvoistumista vastaan.

Lähes kaksi viikkoa kestäneen kampanjan aikana DNA Kauppoihin tuotiin yhteensä noin 1700 tarpeettomaksi käynyttä puhelinta ympäristöystävälliseen ja tietoturvalliseen kierrätykseen. DNA lahjoitti niistä jokaisesta kymmenen euroa lyhentämättömänä Hope ry:lle, ja hyväntekeväisyyspotin kokonaissummaksi tuli 17 000 euroa.

DNA haluaa tukea ja edistää digitaalisen yhdenveroisuuden toteutumista koko Suomessa, ja on valinnut sitä varten yhteistyökumppaneikseen ja hyväntekeväisyyskohteikseen osaavat ja vaikuttavat toimijat, joista yksi on Hope ry.

– Hope ry tekee lapsiperheiden parissa arvokasta työtä digitaalisen yhdenveroisuuden puolesta. Älylaitteen puuttuminen vaikeuttaa arkea ja leimaa varsinkin nuoria, joiden kohdalla oman älylaitteen puuttuminen voi tarkoittaa vaaraa kaveripiirin ulkopuolelle jäämisestä, toteaa DNA:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck.

Lahjoitetuilla varoilla Hope ry tulee hankkimaan asiakasperheilleen niiden kipeästi tarvitsemia älylaitteita. Laitteiden tarve on niin suuri, että jokaiselle laitteelle on vastaanottajat jo valittuina.

Älylaitteiden kierrätyksessä tietoturvallisuus ja ympäristöystävällisyys ovat välttämättömiä kriteerejä, sillä kännykässä on paljon materiaalia, joka voidaan ottaa uusiokäyttöön. Väärällä tavalla kierrätettynä vanha kännykkä taas on ympäristölle haitaksi. Kännyköiden kierrätys vähentää myös kasvihuonekaasupäästöjä: yhden matkapuhelimen kierrätyksellä DNA:n kautta voidaan säästää arviolta noin 40 kg hiilidioksidipäästöjä, mikä vastaa noin 220 kilometrin ajoa autolla.

DNA järjesti Auttava puhelin -kampanjan nyt toista kertaa. Edellisellä kerralla vuonna 2018 kampanjalla tuettiin SOS-Lapsikylän toimintaa.

Alun perin idea kampanjaan syntyi kesällä 2018 tehdystä tutkimuksesta, jossa DNA kysyi 6-16-vuotiaiden lasten vanhemmilta digitaalisesta yhdenvertaisuudesta. Tutkimuksen mukaan lähes puolet vastanneista oli havainnut, että mikäli lapsella ei ole älylaitetta, se asettaa lapsen ulkopuoliseen asemaan kaveripiirissään.

Lisätietoja medialle:

DNA:n tutkimus 2018: Vanhempien selvä enemmistö arvioi, että Suomessa esiintyy digitaalista eriarvoistumista lasten keskuudessa, lehdistötiedote 20.11.2018.

Vilhelmiina Wahlbeck, viestintäjohtaja, DNA Oyj,
puh. 044 040 1671, vilhelmiina.wahlbeck@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 942 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA on Perhevapaamyönteinen työpaikka 2026 – perheelle on tilaa työelämässä6.11.2026 15:00:00 EET | Tiedote

Mothers in Business (MiB) on valinnut DNA:n Perhevapaamyönteiseksi työpaikaksi 2026. Tunnustuksen perusteluissa korostuvat työntekijän mahdollisuus vaikuttaa perhevapaidensa järjestämiseen sekä tuki työhön paluuseen ja oman uran suunnitteluun. DNA:lla perheystävällisyys on osa pitkäjänteisesti rakennettua työkulttuuria, jossa työn ja erilaisten elämäntilanteiden yhteensovittamista tuetaan käytännön ratkaisuilla.

DNA named a Parental Leave-Friendly Workplace 2026 – making room for family life at work6.11.2026 15:00:00 EET | Press release

Mothers in Business (MiB) has named DNA a Parental Leave-Friendly Workplace 2026. The award recognises employees’ opportunities to influence their parental leave arrangements, as well as the support provided for returning to work and planning their careers. At DNA, family-friendliness is part of a workplace culture developed over many years, with practical solutions that help employees balance work with different life situations.

DNA valittiin Lahden seudun tietoliikenne- ja puhepalveluiden toimittajaksi Päijät-Hämeen laajassa yhteishankinnassa – tekoälyavusteiset ratkaisut ja livetulkkaus tukevat saavutettavuutta6.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Lahden kaupunki on muiden yhteishankintaan osallistuneiden valtuuttamana hankintayksikkönä valinnut DNA:n Lahden seudun tietoliikenne- ja puhepalveluiden toimittajaksi. Yhteishankintaan osallistuvat kaikki Päijät-Hämeen kunnat sekä alueen kuntayhtymiä, julkisia toimijoita ja kuntien omistamia yhtiöitä, yhteensä 23 osallistujaorganisaatiota. Hankinta kattaa puhepalvelut, tietoliikennepalvelut sekä niihin liittyvät laajennusmahdollisuudet.

DNA selected as provider of telecommunications and voice services for the Lahti region in a major joint procurement – AI-powered solutions and live interpreting support accessibility6.11.2026 09:00:00 EET | Press release

The City of Lahti, acting as the contracting authority on behalf of the other organisations participating in the joint procurement, has selected DNA as the provider of telecommunications and voice services for the Lahti region. The joint procurement includes all municipalities in Päijät-Häme, as well as joint municipal authorities, public-sector organisations and municipally owned companies in the region, with a total of 23 participating organisations. The procurement covers voice services, telecommunications services and related expansion options.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye