Avain

Avaimen kirjasyksy 2019 on julkistettu

Jaa
Avaimen syksyn 2019 kirjat ilahduttavat monipuolisuudellaan. Berliinin muuri murtui 30 vuotta sitten, ja Kati Koivikon teos kuljettaa DDR:n muutosten kautta tämän päivän Eurooppaan. Markku Kaskelan ja Tomi Kontion kirja houkuttelee vaelluksille Italiaan. Seija Simola oli eräs kaikkien aikojen hienoimmista laulajistamme, Ismo Loivamaa ja Pirkko Vekkeli kertovat hänen tarinansa kirjassa Kun aika on – Seija Simolan tarina. Tom of Finland -neuleet houkuttavat ulos lankakaapista teoksessa Neulo poika, neulo. Paula Hotin Gini-kirja kertoo kuningatarten ja katunaisten juomasta, ja Leena-Kaisa Laakson Puutalotarinoita lumoaa kaikki puutalojen ystävät.

Berliinin muurin murtumisesta tulee kuluneeksi jo 30 vuotta! Kati Koivikon kirja Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä. Matkalla Saksan itäosissa vie DDR:n arkeen. Berliinin muurin murtumista seurasi hämmennyksen aika, kun kaikki se, mihin idässä oli totuttu, katosi. Kirja kuljettaa lukijaa DDR-ajasta aina tämän päivän Saksaan, ja historiasta avautuu uusia näkökulmia tämän päivän Eurooppaan.

Italiassa voi vaeltaa monella tavalla, patikoida huikeissa alppimaisemissa jäätiköiden reunamilla tai Amalfin rannikon postikorttimiljöössä. Mutta Italiassa voi myös vetelehtiä kaupunkien kujilla ja kaduilla, etsiä historiaa ja taidetta tai haistella nykytrendejä. Markku Kaskelan ja Tomi Kontion runsaasti kuvitettu Vaelluksia Italiassa vie lukijan erilaisten polkujen ja teiden äärelle.

Seija Simola oli eräs hienoimmista suomalaisista laulajista. Hänen urallaan hitit seurasivat toistaan, mutta lauluäänen menetys epäonnistuneen leikkauksen seurauksena oli suuri tragedia, jota Simola suri elämänsä loppuun saakka. Kiinnostava kysymys on myös se, mikä oli median rooli laulajattaren uran ”alasajossa”. Ismo Loivamaan ja Pirkko Vekkelin teos kertoo laulajattaren tarinan: Kun aika on  – Seija Simolan tarina.

Paula Hotin Gini  kuningatarten ja katunaisten juoma on historiankirja nykyajan nautiskelijoille. Teos kertoo ginin tarinan aina juoman alkulähteiltä moderneihin artesaanitislaamoihin saakka. Kirjan sivuilla vieraillaan mm. keskiaikaisissa munkkiluostareissa, Pariisin alkemistien kammioissa ja 1700-luvun alun Lontoossa, jossa gini oli leipää halvempaa. Historiallisen ginimatkan lisäksi teos tarjoaa tietoa ginityypeistä sekä vinkkejä ginimatkoille.

Astu ulos lankakaapista! Marjukka Vuorisalon ja Marjo von Bellin Neulo poika, neulo – Knits Inspired by Tom of Finland sisältää lähes 20 erilaista neulemallia puseroista sukkiin ja lapasiin. Kirja sisältää ohjeet sekä suomeksi että englanniksi. Teoksen valokuvat näyttävät, miten Tom of Finlandin perintö elää nykypäivän Helsingissä.

Leena-Kaisa Laakson Puutalotarinoita on kirja puutaloista ja niiden asukkaista. Kirja vie kotikäynneille puutaloihanuuksiin eri puolilla Suomea. Kotikäynneillä kuullaan asukkaiden elämäntarinoita, ajatuksia elämästä ja asumisfilosofiaa. Sillä puutaloasumisessa on paljosta kyse! Kokonaisuutta rytmittävät taloista inspiroituneet lyhytproosapätkät ja valokuvat.


Syksyn muut tietokirjat

Avaimen syksyn tietokirjoissa syvennytään myös muun muassa politiikan kuviin, yllättäviin faktoihin ja kirjoittamiseen. Vesa Sisätön 101 yllättävää faktaa on humoristinen kirja, joka tekee lukijastaan tiedonpalasingon. Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan Miksi en kirjoittaisi? inspiroi kirjoittamaan ja avaa tiukimmatkin luovuuslukot.

Miten kuvilla vaikutetaan meihin? Susanna Virkin kirja Politiikan kuvat syventyy vaalimainosten ehdokaskuviin. Teos pohjautuu eduskunnan kirjaston vaalikuvakokoelmaan ja sisältää myös poliitikkojen haastatteluja. Johdatus tiedonhankintatutkimukseen on informaatioalan perusteos, Ari Haasion, J. Tuomas Harviaisen ja Reijo Savolaisen kirja soveltuu korkeakoulu- ja yliopisto-opintoihin. Pertti Rajalan 100 suomalaista kertoo suomalaisten merkkihenkilöiden elämäntarinat napakasti. Saduista uutta tietoa tarjoaa Niklas Bengtssonin teos Sadunkertojat, josta selviää mm. antiikin myytit Kaunottaren ja hirviön takana.


Lastenkirja peikoista

Onko täällä peikkoja? kysyy Sari Kanalan suloinen peikkokirja, joka tutustuttaa peikkojen elämään.


Helppoa luettavaa kaikenikäisille

Avain on yksi Suomen monipuolisimmista selkokirjakustantamoista. Helppoa, kaikille sopivaa luettavaa syksyyn tuovat Marita Hauhian ja Anne Randénin Emman ja Eetun juhlapäivä, joka päättää suositun lastenkirjasarjan. Syksyn muita selkokirjojamme ovat Nadja Sumasen Finlandia Junior -palkittu Rambo, Jaana Levolan lastenromaani Käppänät, Tapani Baggen mustaa huumoria tihkuva kertomuskokoelma Marskin keppi ja Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkari Ennen lähtöä.

Kun hormonibändi alkaa soittaa, ei voi muuta kuin tanssia sen rytmissä. Tittamari Marttisen Seksistä selkoa on helppolukuinen ja selkeä tietokirja nuorille. Se syventyy ihastumiseen, seksiin ja parisuhteeseen.

Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen oli Suomen myydyin kirja vuonna 2018. Hanna Männikkölahden selkomukauttama kirja on erinomainen lukuhimon herättäjä vaikka nuoremmille formulafaneille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Avain, kustannuspäällikkö Tiina Aalto, tiina.aalto@avain.net


arvostelukappaleet: info@avain.net


Katalogi: https://issuu.com/avain8/docs/avaimen_syksy_2019

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Avain
Avain
Työpajankatu 13 A
00580 Helsinki

09 5840 440https://avain.net/

Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.

Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avain

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye