Avoimen väylä keskustelun keskiössä Ruusupuistossa
4.10.2021 07:45:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Avoimen väylää yliopiston tutkinto-opintoihin on viime vuosina kehitetty systemaattisesti: Siitä on muodostunut varteenotettava hakutapa todistusvalinnan ja valintakokeiden rinnalle, ja avoimen väylä on kasvattanut suosiotaan hakutapana yliopistoon.
Jyväskylän yliopisto koordinoi kesäkuussa 2021 päättynyttä, valtakunnallista Toinen reitti yliopistoon -hanketta, jossa pilotoitiin erilaisia reittejä tutkintokoulutukseen. Kyseessä oli opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulutuksen kehittämishanke, jossa oli mukana 11 yliopistoa ja useita eri oppiaineita.
Hankkeen edustajat ovat aiemmin todenneet, että jotta avoin väylä olisi merkittävä hakutapa, tarvitaan avoimen väyliä eri aloille, riittävästi avoimen väylän aloituspaikkoja, hakuvaihtoehdon näkyvyyttä sekä yhdenmukaisuutta yliopistojen käytänteissä.
Mitä avoimen väylälle kuuluu tällä hetkellä?
Aiheesta saapuvat Ruusupuistoon keskustelemaan mm. JYU avoimen johtaja Jukka Lerkkanen, yliopistonopettajat Päivi Patja ja Tiia Ikonen, JSBE:n vs. opintopäällikkö Janna Inkeroinen, Jyväskylän yliopiston vararehtori, professori Marja-Leena Laakso, LUT-yliopiston professori Hannu Rantanen sekä Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry:n koulutuspolitiikan asiantuntija Jani Kykkänen. Tilaisuuden juontaa JYU avoimen koulutuspäällikkö Paula Savela, joka toimi Toinen reitti yliopistoon -hankkeen projektipäällikkönä.
”Toinen reitti yliopistoon -hankkeessa mukana ollutta kauppatieteen väyläpilottia Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa on tutkittu ja arvioitu. Se tarjoaa erinomaisen mallin myös muiden väylien kehitystyölle. Vararehtori Marja-Leena Laakso kertoo miten avoimen väylän kehittämistyö jatkuu valtakunnassa, sillä TRY-hankkeen päätyttyä kehittämistyö on juurutettava osaksi normaalia opiskelijavalintojen kehittämistä”, Paula Savela sanoo.
Ruusupuisto tutkii ja keskustelee on noin kerran kuussa järjestettävä keskustelutilaisuus, joka tuo yliopistollisen tutkimuksen kaikkien ulottuville. Tilaisuuden järjestää Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto.
Tilaisuutta on mahdollista seurata paitsi paikan päällä Ruusupuiston aulassa (Alvar Aallon katu 9, Jyväskylä), myös verkossa striiminä. Lisäksi tilaisuuden tallenne tulee myöhemmin katsottavaksi avoimen yliopiston verkkosivujen ajankohtaista-osioon (avoin.jyu.fi).
Tulethan tapahtumaan vain terveenä. Suosittelemme kaikille osallistujille maskin käyttöä ja huolellista käsihygieniaa.
Tutustu tilaisuuteen tarkemmin ja ilmoittaudu:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni Karhunen
Markkinointisuunnittelija
Avoin yliopisto
anni.r.karhunen@jyu.fi
+358 50 536 3474
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Avoimessa yliopistossa opiskelee vuosittain noin 25 000 opiskelijaa.
Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Identiteetti kehittyy pitkälle aikuisuuteen ja linkittyy parempaan mielen hyvinvointiin13.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Identiteetin kehitys ei rajoitu ainoastaan nuoruuteen, osoittaa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus. Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin identiteetin kehitystä aikuisuudessa ja havaittiin, että identiteetti kehittyy myönteisesti 27-vuotiaasta 61-vuotiaaksi. Myönteisemmin kehittynyt identiteetti oli yhteydessä korkeampaan mielen hyvinvointiin.Tuore tutkimus osoitti, että identiteetin kehitys ei rajoitu vain nuoruuteen, vaan voi muovautua läpi aikuisuuden.
Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.
Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.
Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.
Tutkimus: Tekoälytaidot eivät yksin riitä – koulun pitäisi auttaa tekemään viisaita valintoja5.10.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttöä opetellaan kouluissa, mutta miksi tekoälyyn liittyvää opetusta on tärkeä järjestää? Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan oppilaiden tekoälyosaamisen kehittäminen ei riitä, vaan heitä tulee samalla rohkaista pohtimaan, miten he itse haluavat käyttää tekoälyä ja millaisen roolin he sille omassa elämässään antavat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
