Avoimen väylästä tehdään uskottavaa opiskelijavalintatapaa
10.6.2019 06:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Toinen reitti yliopistoon on valtakunnallinen korkeakoulutuksen kehittämishanke, joka kehittää avoimen väylää aiempaa toimivammaksi opiskelijavalintatavaksi korkeakouluun. Hanke uudistaa avoimen väylää opiskelijalähtöisesti kehittäen myös yliopistojen opintopalveluita, jotta opiskelija saisi riittävää neuvontaa ja ohjausta. Lisäksi kasvatetaan niin hakijoiden kuin yliopistojen yleistä tietoisuutta avoimen väylän mahdollisuuksista opiskelijavalinnoissa.
”Hanke on lisännyt yliopistojen välistä yhteistyötä ja lisännyt ymmärrystä avoimen väylän hyödyistä. Avoimen väylä on vaativa valintatapa, mutta se on myös hyvä tapa niin hakijalle kuin yliopistolle: se mittaa osaamista ja motivaatiota mutta kerryttää samalla opintopisteitä”, TRY-hankkeen projektipäällikkö Paula Savela sanoo.
Tavoitteena toimivat väylät yliopistoon
Varsinaista avoimen väylää uudistetaan hankkeessa pilottien avulla. Piloteissa rakennetaan malleja, joita yliopistot voivat hyödyntää aiempiin opintoihin perustuvissa opiskelijavalinnoissaan. Uudistettuja ja myös täysin uusia pilottiväyliä, joiden kautta voi saada opiskelupaikan yliopistossa, avataan useampia vuosien 2019 ja 2020 aikana.
Esimerkiksi tänä vuonna Itä-Suomen yliopistoon voi ilmoittautua teologian väylän pilottiryhmään jo heinäkuussa, ja Jyväskylän yliopistossa aukeaa kauppatieteiden uudistetun väylän pilotti. Oulun yliopistossa väyliä avataan useaan eri hakukohteeseen, muun muassa tekniikan aloille. Vuoden 2020 valintaperusteet ilmoitetaan yliopistosta riippuen viimeistään syksyllä 2019.
Näkökulmia opiskelijavalintoihin ja jatkuvaan oppimiseen
Hankkeen tähänastisten tulosten ohella väliseminaarissa kuullaan myös nuorten näkökulmaa opiskelijavalintoihin. Paneelikeskusteluun opiskelijavalinnoista on kutsuttu muun muassa eri opiskelijajärjestöjen edustajia. Lukiolaisten oppiainetaktikoinnista todistusvalinnan pisteisiin liittyen on keskusteltu paljon mediassa tänä keväänä.
”Lukio on tarkoitettu yleissivistäväksi koulutukseksi. Kun avoimen väylä vakiinnuttaa paikkansa uskottavana valintatapana yliopistoon, nuori voi opiskella lukiossa sitä, mitä haluaa, ja päästä silti yliopistoon haluamalleen alalle”, Savela toteaa.
Väliseminaarin ohjelmassa on myös Akavan koulutus- ja työllisyyspolitiikan johtavan asiantuntijan Ida Mielityisen puheenvuoro jatkuvasta oppimisesta.
”Työuralla tapahtuvan jatkuvan oppimisen tarve kasvaa, myös korkeakoulutetuilla. Tavoitteen toteutuminen yhdessä koulutustason nostotavoitteen kanssa edellyttää, että tutkintoon johtavan koulutuksen paikat varataan yhä enemmän ilman korkeakoulututkintoa oleville. Jo tutkinnon suorittaneille on kehitettävä kunnianhimoisesti erilaisia tapoja uudistaa osaamistaan, josta yhä suuremman osan on tapahduttava työhön paremmin limittyneenä. Tämä edellyttää korkeakoulutuksen rohkeaa uudistamista”, Mielityinen sanoo.
Toinen reitti yliopistoon (2018–2020) on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama korkeakoulutuksen kehittämishanke, jossa on mukana 11 yliopistoa. TRY-hankkeen tähänastista työtä esitellään Jyväskylässä järjestettävässä Tahtoa, Ryhtiä, Yritystä -väliseminaarissa 13.6.2019 klo 10-16.
Väliseminaarin koko ohjelma on nähtävissä osoitteessa http://bit.ly/tryvaliseminaari.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula Savela, projektipäällikkö (TRY-hanke)
paula.savela@jyu.fi, puh. 050 428 5293
Heli Joutsen, markkinointisuunnittelija (TRY-hanke)
heli.a.joutsen@jyu.fi, 040 652 4168
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Identiteetti kehittyy pitkälle aikuisuuteen ja linkittyy parempaan mielen hyvinvointiin13.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Identiteetin kehitys ei rajoitu ainoastaan nuoruuteen, osoittaa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus. Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin identiteetin kehitystä aikuisuudessa ja havaittiin, että identiteetti kehittyy myönteisesti 27-vuotiaasta 61-vuotiaaksi. Myönteisemmin kehittynyt identiteetti oli yhteydessä korkeampaan mielen hyvinvointiin.Tuore tutkimus osoitti, että identiteetin kehitys ei rajoitu vain nuoruuteen, vaan voi muovautua läpi aikuisuuden.
Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.
Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.
Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.
Tutkimus: Tekoälytaidot eivät yksin riitä – koulun pitäisi auttaa tekemään viisaita valintoja5.10.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttöä opetellaan kouluissa, mutta miksi tekoälyyn liittyvää opetusta on tärkeä järjestää? Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan oppilaiden tekoälyosaamisen kehittäminen ei riitä, vaan heitä tulee samalla rohkaista pohtimaan, miten he itse haluavat käyttää tekoälyä ja millaisen roolin he sille omassa elämässään antavat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


