Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Avoimien työpaikkojen määrä laskussa Pohjois-Pohjanmaalla

Jaa

Työttömyyden lasku on hyytynyt syyspuolella Pohjois-Pohjanmaalla ja lokakuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli jopa hieman enemmän (+70) kuin syyskuussa. Varsinkin lomautettujen määrä kasvoi lokakuun aikana. Vielä ei voida kuitenkaan sanoa työttömyyden kääntyneen pysyvästi nousuun. Viime syksynä toteutui vastaava pieni lisäys, joka jäi vain kuukauden mittaiseksi.

Pohjois-Pohjanmaalla oli viime kuun lopussa noin 17 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on noin 1 200 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten. Maakunnan työttömyysaste oli 9,3 % ja koko maassa se oli 8,8 %. Maakunnan sisällä vaihtelu on huomattavan suuri. Alhaisin työttömyysaste oli Pyhännällä (3,6 %) ja korkein Vaalassa (11,9 %). Oulussa työttömyysaste oli 10,9 %.

Avoimien työpaikkojen määrä on laskussa, vaikka paikkoja on edelleen paljon tarjolla. Lokakuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella oli avoinna kaikkiaan 9 800 työpaikkaa, joista uusia avoimia työpaikkoja oli 4 300. Lokakuussa työnantajat hakivat erityisesti sote-alan osaajia (mm. lähihoitajat), palvelu- ja myyntityöntekijöitä (mm. myyjät, kokit, tarjoilutyöntekijät) sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöitä (mm. rakennustyöntekijät, konepaja- ja valimotyöntekijät).

Pitkäaikaistyöttömien määrä on laskenut ja lokakuun lopussa vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 6 000. Määrä on 1 300 henkeä vähemmän kuin vuosi sitten ja 170 vähemmän kuin syyskuussa. Yli 2 vuotta työttömänä olleiden määrä on pysynyt koko vuoden lähes samalla tasolla. Lokakuun lopussa heitä oli työttömänä noin 3 400, mikä on 60 työtöntä vähemmän kuin syyskuussa.

Työttömien määrä on aiempaa alempi kaikissa ikäryhmissä. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli lokakuussa 2 450, mikä on noin 40 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yli 50-vuotiaiden työttömien määrä oli lokakuun lopussa lähes 700 alhaisempi kuin vuosi sitten (5 800). Työttömistä työnhakijoista miehiä oli 10 200 ja naisia 7 300. Vuoden takaisesta miesten työttömyys on laskenut 700:lla ja naisten työttömyys 500:lla.

Lokakuun lopussa 8 000 henkeä oli rekisteröityneenä työllistymistä edistäviin palveluihin. Kaikista palveluissa olleista 39 % oli koulutuksessa: omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli noin 1 500 ja työvoimakoulutuksessa oli 1 600 opiskelijaa. Vuoden takaiseen verrattuna yksityiselle sektorille ja kuntiin työllistettyjen määrä kasvoi noin 440 henkilöllä. Myös vuorotteluvapaasijaisten sekä työnhaku- ja uravalmennuksessa sekä työvoimakoulutuksessa olevien määrät kasvoivat vuoden takaiseen verrattuna. Omaehtoisesti opiskelevien määrä sen sijaan laski 17 % viime vuoden lokakuuhun verrattuna.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Katja Pietilä (tilastot), 0295 038 122
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Mari Tuomikoski, 0295 056 801
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
s-posti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Kantatien 86 (Ouluntie) liikennejärjestelyt Kaisaniemenkadun kohdalla, Ylivieska7.12.2022 10:42:58 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus laatii yhteistyössä Ylivieskan kaupungin kanssa tiesuunnitelmaa ”Kantatien 86 (Ouluntie) liikennejärjestelyt Kaisaniemenkadun kohdalla, Ylivieska”. Suunnittelukohteena on kantatien 86 ja Kaisaniemenkadun liittymäalueen parantaminen. Kantatielle suunnitellaan saarekkeellinen kanavointi (uudet kaistajärjestelyt), Kaisaniemenkadulle tulee muutoksia kaistajärjestelyihin ja kantatien liittymään suunnitellaan uusi katuyhteys (Helaalankatu). Lisäksi liittymään suunnitellaan liikennevalot sekä kantatielle jalankulkijoille ja pyöräilijöille alikulkusilta. Suunnitelman tavoitteena on parantaa ajoneuvoliikenteen ja kevyen liikenteen turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta. Suunnittelutyö on käynnistetty kesällä 2022 ja tiesuunnitelma valmistuu keväällä 2023. Tiesuunnitteluvaiheen aikana suunnitelmaluonnoksia esitellään asianosaisille ja muille asiasta kiinnostuneille 13.12.2022 klo 17.00 - 18.30 Ylivieskan kaupungintalolla, Kyöstintie 4,

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antoi lausuntonsa Verkasalon (Ylivieska, Alavieska, Kalajoki) tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta29.11.2022 14:50:30 EET | Tiedote

Winda Energy Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Alavieskan kunnan sekä Kalajoen ja Ylivieskan kaupunkien alueelle. Maksimitoteutusvaihtoehtoina tarkastellaan YVA-ohjelmavaiheessa Alavieskan 14–21, Kalajoen 5–8 ja Ylivieskan 5–8 voimalasta koostuvaa yhteensä 20–30 voimalan kokonaisuutta. Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enimmillään noin 300–350 metriä. Hankkeen sähkönsiirtoa varten hankealueelle rakennetaan uusi 110 kV tai 400 kV sähköasema. Tuulivoimapuisto liitetään joko Herrfors Nät Oy:n sähköverkkoon Kalliomaan sähköasemalla tai Fingrid Oyj:n sähköverkkoon uudella, Sievin kunnan alueelle rakennettavalla sähköasemalla. Verkasalon tuulivoimahankkeessa toteutetaan YVA- ja kaavamenettely erikseen, mutta samanaikaisesti. Asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (277/2017) määrää arviointiohjelman sisällön. Arviointiohjelma sisältää pääpiirteissään ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen (277/2017) 3 §:n mukaiset asiat. Jatkosuunnittelussa on otet

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus antoi lausuntonsa Sievin Kenkäkankaan tuulivoimapuiston YVA-ohjelmasta24.11.2022 14:42:42 EET | Tiedote

Semecon Oy suunnittelee Kenkäkankaan tuulipuiston rakentamista Sievin kunnan eteläosaan Toholammin kunnan kunnanrajan läheisyyteen. Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA) tarkastellaan kahta toteutusvaihtoehtoa. VE1 vaihtoehdossa hankealueelle sijoittuisi 35 voimalaa ja VE2 vaihtoehdossa 25 voimalaa. YVA:ssa tarkastellaan myös ns. nollavaihtoehtoa (VE0), jossa tuulipuistoa ei rakenneta. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho noin 6-10 MW. Tuulivoima-alueella tuotettu sähkö on tarkoitus siirtää valtakunnan verkkoon joko 400 kV tai 110 kV ilmajohdolla. Ympäristövaikutusten arvioinnissa sähkönsiirron vaihtoehtoina tarkastellaan kahta vaihtoehtoista liityntäpistettä. Sievin Kenkäkankaan tuulivoimapuistohankkeessa toteutetaan YVA- ja kaavamenettely erikseen, mutta samanaikaisesti. Asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (277/2017) määrää arviointiohjelman sisällön. Arviointiohjelma sisältää pääpiirteissään ympäristövaikutusten arviointimen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme