Avoin seminaari kuoromusiikista ja Club for Fiven konsertti verkossa
4.5.2021 15:00:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Seminaari klo 16-18 ja konsertti klo 19-20 ovat katsottavissa verkossa osoitteessa vaasa.fi/stream.
–Varsinaisen festivaalin sijaan järjestämme monipuolisen, laadukkaan ja yleisölle avoimen seminaarin kuoromusiikin ympärillä sekä tapaamme paikallisten kuorojen edustajia ja toimihenkilöitä keskustellen tulevien vuosien yhteisproduktioista, kertoo taiteellinen johtaja Kristian Heberg.
Yleisölle maksuttomassa ja avoimessa seminaarissa klo 16–18 kuullaan kolmea kuoromusiikin huippuammattilaista, jotka pohtivat kuorolaulajan motivaation säilymistä korona-aikana ja kuorotoiminnan elpymistä pitkän tauon jälkeen. Mukana keskustelemassa ovat Matti Hyökki, Cecilia Rydinger ja Kari Turunen.
Kuoromusiikin huippuammattilaiset
Matti Hyökki on suomalaisen kuoromusiikin uranuurtaja, kuorokapellimestari, musiikin tohtori ja Sibelius-Akatemian kuoronjohdon emeritusprofessori sekä Ylioppilaskunnan Laulajien pitkäaikainen johtaja.
Orkesterinjohdon professori Cecilia Rydinger on Ruotsin valovoimaisimpia hahmoja, jolla on kokemusta monen pohjoismaisen oopperaesityksen ja orkesterin johtamisesta. Vuodesta 2008 hän on johtanut kuorofestivaalillakin konsertoinutta maailmanlaajuisesti tunnettua Orphei Drängar-mieskuoroa.
Kanadassa vuodesta 2019 Vancouverin kamarikuoron, Vancouver Chamber Choirin taiteellisena johtajana työskennellyt Kari Turunen on musiikin tohtori ja toiminut pitkään monien suomalaisten huippukuorojen johtajana.
Seminaari toteutetaan sekä suomen- että ruotsinkielisesti.
Ilta huipentuu Club for Fiven konserttiin, joka lähetetään klo 19–20 striimattuna kaupunginkirjaston Draama-salista.
”Jotain hyvää kentälle”
Seminaarin aamupäivään on rakennettu osuudet myös kuoronjohtajille ympäri Suomen sekä paikallisen tason toimijoille. Samalla alueen kuorotoimijoille esitellään Vaasan kaupunginorkesterin kanssa toteutettava suurkuoroprojekti vuodelle 2022.
Lisäksi viikonlopun aikana festivaalin taiteellinen johtaja Kristian Heberg tapaa Vaasan seudun kuorojen johtajien ja puheenjohtajien kanssa keskustellen mm. korona-ajan jälkeisistä toimintaedellytyksistä.
Vaasan kuorofestivaali on joutunut monien musiikkitapahtumien tavoin mukautumaan vallitsevaan koronatilanteeseen jo toista vuotta putkeen.
– Verkkotapahtumalla muistuttelemme olemassaolostamme kuoromusiikin esiin nostajana ja haluamme jakaa kuoroille jotain hyvää tällaisen uuden tekemisen myötä, kertoo Vaasan kaupungin kulttuurituottaja Ilkka Nyqvist.
Seminaarit järjestetään yhteistyössä Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen sekä Suomen laulajain ja soittajain liiton kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuurituottaja Ilkka Nyqvist, Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut, puh. 0400 564469, ilkka.nyqvist@vaasa.fi
Taiteellinen johtaja Kristian Heberg, kristian.heberg@gmail.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kuumottavia aiheita – medborgarinstitutet Almas nya föreläsningsserie tar sig an vår tids svåra frågor14.10.2026 10:01:00 EEST | Pressmeddelande
Hur förändrar klimatförändringen vår värld? Vad händer när den gemensamma uppfattningen om kunskap skakas? Hur kan religion både förena och splittra människor?
Kuumottavia aiheita – kansalaisopisto Alman uusi luentosarja tarttuu aikamme vaikeisiin kysymyksiin14.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Miten ilmastonmuutos muuttaa maailmaa? Mitä tapahtuu, kun yhteinen käsitys tiedosta järkkyy? Kuinka uskonto voi sekä yhdistää että jakaa ihmisiä?
Postgatan är Vasas första byväg – känner du trafikreglerna?13.10.2026 15:29:30 EEST | Pressmeddelande
Den grundliga renoveringen av Postgatan är klar, och avsnittet mellan Köpmansgatan och Företagargatan har ändrats till Vasas första byväg. Byvägen, som är cirka en kilometer lång, förbättrar fotgängares och cyklisters säkerhet samt lugnar ner trafiken i området. Gatan öppnades i slutet av september.
Postikatu on Vaasan ensimmäinen kylätie – tunnetko liikennesäännöt?13.10.2026 15:28:55 EEST | Tiedote
Postikadun peruskorjaus on valmistunut, ja Kauppiaankadun ja Yrittäjänkadun välinen osuus on muutettu Vaasan ensimmäiseksi kylätieksi. Noin kilometrin pituinen kylätie parantaa kävelijöiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta sekä rauhoittaa liikennettä alueella. Katu avautui syyskuun lopussa.
Tre band från Vasa intar Feasta Clubs scen på Kulturhuset Fanny 17.1012.10.2026 13:37:31 EEST | Pressmeddelande
Feasta Club, som lyfter fram lokala musiker, arrangeras lördag 17.10 kl. 18.30 på Kulturhuset Fanny. Under kvällen uppträder tre band från Vasa på scenen: Turkkapop, Harava och Pakopisteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



