Avomaan salaattien aika on nyt

Kunnianpalautus jäävuorisalaatille
Rapealla keräsalaatilla on monta nimeä: jäävuorisalaatti ja amerikansalaatti lienevät ne tutuimmat. Tämä salaatti on kokenut viime aikoina lähes vastaavan maineenmenetyksen kuin kiinankaali aikoinaan. Tuontituotteena, valmiiksi pilkottuna, kuljetusten ja käsittelyiden takia mauttomana amerikansalaattia tarjotaan isoissa noutopöydissä ja pikaruokapaikoissa kautta Suomen ja kautta koko talven niin, että siihen on kyllästytty.
Nyt kuitenkin kannattaa huomata, että kesäkuun lopusta aina myöhäiseen syksyyn saakka saamme kotimaassa tuotettua, lähellä kasvanutta avomaan jäävuorisalaattia, joka on aivan eri juttu kuin buffettien talvitarjonta. Suomen valoisa kesä kasvattaa aromikkaat salaatit avomaalla. Tämän hetken rapea keräsalaatti on mehukasta, makeaa ja raikasta. Kannattaa itse maistaa ja arvioida!
Kuluttajat voivat ostopäätöksillään vaikuttaa siihen, kuinka laajaa salaattivalikoimaa kasvatetaan ja tarjotaan. Kuluttajan edun mukaista olisi saada maultaan, ulkonäöltään ja rapeudeltaan erilaisia salaatteja. Tällä hetkellä varsinkin rapean keräsalaatin kysyntä on ollut varsin heikkoa. Viljely kannattaa vain, jos on riittävästi kysyntää. Samallekin lautaselle voi yhdistää monenlaisia salaatinlehtiä, jolloin saadaan nautittavuutta ja näyttävyyttä moninkertaisesti. Maultaan ja suutuntumaltaan eri salaatit täydentävät toisiaan.
Salaattilohkoja voi grillata
Salaattien nauttiminen lämpiminä on yleistynyt. Kaikki tukeva- ja rapealehtiset salaatit sopivat grillattaviksi, paistettaviksi pannussa tai paahdettaviksi uunissa. Jäävuorisalaattikin sopii pikaiseen kuumennukseen. Päälle voi valuttaa laadukasta, tuoreyrteillä maustettua öljyä ja tarjota lämmin salaattilohko vaikkapa paahdettujen pähkinöiden, manteleiden tai siementen kanssa osana ateriaa.
Jäävuorisalaattia kylmänä
Lämpimillä ilmoilla salaattia halutaan syödä mieluiten kylmänä, raikkaan tuoreena. Kukapa ei pitäisi tutusta välimerellisestä salaatista, jossa jäävuorisalaatti kokoaa yhteen tomaatit, kurkut, vihreän paprikan, punasipulin, oliivit, oreganon ja vuohenjuuston.
Maalaissalaattiin puolestaan voit lisätä amerikansalaatin tueksi kypsennettyjä papuja ja perunoita, keitettyä kananmunaa, ruohosipulia ja avomaan kurkkuja sekä itselle mieleistä salaatinkastiketta. Äskettäin maasta nostettu raikas salaatti ei välttämättä tarvitse muuta kastiketta kuin tilkan laadukasta öljyä tai sitruunanmehua, jotta salaatin mehukkuus ja puhdas maku pääsevät oikeuksiinsa.
Kokeillut ruokaohjeet:
Pähkinäiset salaatinlohkot
1 kerä tiivistä amerikansalaattia
1–2 dl saksan- tai cashewpähkinöitä
1 dl lehtipersiljaa ja/tai minttua
¾ dl laadukasta oliivi- tai rypsiöljyä (tai sulatettua voita)
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria myllystä
3 keitettyä kananmunaa
lehtipersiljaa
Paahda ja rouhi pähkinät. Hienonna yrtit. Lisää öljyyn tai voisulaan pähkinärouhe ja mausteet. Kuori ja lohko kananmunat.
Leikkaa salaatti lohkoiksi niin, että ne pysyvät kannastaan kiinni. Jos lohko meinaa hajota, kiinnitä se cocktailtikuilla.
Kuumenna salaattilohkot kevyesti öljytyssä parilassa, paistinpannussa tai kypsennä höyryssä.
Tarjoa salaattilohkot heti niin, että valelet päälle pähkinä-mausteseosta ja lisäät annoksiin kananmunanlohkoja ja lehtipersiljaa.
Vihreä smoothie
1 kotimainen omena
4 kpl manteleita
2 dl omenatäysmehua
1–2 rkl vahvaa tuoretta minttua
lohko rapeaa jäävuorisalaattia (100 g)
2 dl maustamatonta jogurttia (esim. bulgarian)
1 rkl juoksevaa hunajaa
Poista omenasta siemenkota ja paloittele omena kuorineen tehosekoittimen kannuun.
Lisää mantelit, omenamehu ja hienonnettu minttu sekä suikaloitu salaatinlohko. Lisää jogurtti ja hunaja.
Anna tehosekoittimen käydä, kunnes juoma on tasaista. Juomaa tulee noin 7,5 dl.
Punajuuri-vuohenjuustosalaatti
3 pientä punajuurta
2 rkl rypsiöljyä
¼ tl suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta timjamia
1–2 dl kypsiä, tummia linssejä
1 kerä jäävuorisalaattia
1 kerä pehmeälehtistä salaattia (esim. lollo rosso, tammenlehvä)
100 g vuohenjuustoa (chevre-kiekkoa)
½ dl kurpitsan- tai auringonkukansiemeniä
tuoretta timjamia
Kastike
4 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
2 rkl tummaa balsamicoa
¼ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
Pese ja lohko punajuuret. Pyöräytä öljyssä leivinpaperin päällä pellillä. Mausta. Paahda 200-asteisessa uunissa juuresten koon mukaan 20–30 minuuttia.
Huuhtele ja valuta linssit. Huuhtele ja kuivaa salaattien lehdet.
Paloittele salaatinlehdet tarjoiluvadille. Käytä mielellään rapeaa ja pehmeää, vihreää ja punertavaa, mietoa ja voimakasta salaattia.
Lisää punajuurilohkot ja linssit. Murenna päälle vuohenjuustoa.
Sekoita kastike ja valele salaattiin. Paahda siemenet ja ripauta päälle. Lisää yrtinlehtiä.
Ohjeet ja kuvausjärjestelyt: Pirjo Toikkanen
Lisätietoja:
kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen, MTK ry, puh. 0400 544 728
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merja Elomaa
Viestinnän suunnittelija
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
PL 510 (Simonkatu 6), 00101 Helsinki
puh. 020 413 2323, 040 661 8699
merja.elomaa@mtk.fi
www.mtk.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Suomalainen metsäkuusi tuo joulun – ota talteen kuusenhakureissun muistilista!17.12.2025 15:21:13 EET | Tiedote
Suomalaisessa metsässä kasvanut kuusi on monelle jouluperinne, joka tuo joulun kotiin. MTK kokosi näppärän muistilistan, jolla joulupuun haku onnistuu sujuvasti.
Teillä tulet, Rautatieasemalla omput – MTK:n joulutervehdykset suomalaisille17.12.2025 10:19:00 EET | Tiedote
Maaseutunuorten perinteiset Joulutulet syttyvät jälleen teiden varsille lauantaina 20.12.2025. Tapahtuma on vakiintunut yhdeksi maaseutunuorten tärkeimmistä ja rakkaimmista joulun ajan perinteistä. Joulutulet juhlistavat kotimaista alkutuotantoa ja maaseudun elinvoimaa sekä kiittävät kuluttajia, jotka valinnoillaan arvostavat suomalaista ruokaa ja sen tuottajia. Joulutulien lisäksi MTK ilahduttaa kaupunkilaisia jakamalla kotimaisia jouluomenoita Helsingin Rautatieasemalla 19.12.
MTK: Alkutuotannon kannattavuus ratkaisee kansallisen ruokastrategian onnistumisen16.12.2025 12:34:39 EET | Tiedote
MTK:n tuleva puheenjohtaja Tero Hemmilä kiittää ruokastrategian visiota, mutta vaatii nopeita toimia alkutuotannon kannattavuuden vahvistamiseksi.
Viljelijöiden suurmielenosoitus Brysselissä 18.12. – viljelijöitä Suomesta mukana16.12.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Brysselissä järjestetään torstaina 18.12. laaja viljelijämielenosoitus. Tapahtumaan odotetaan 8 000–10 000 viljelijää 27 EU-maasta. Suomesta mielenosoitukseen osallistuu edustajia MTK:sta ja SLC:stä. Edellisen kerran vastaavan mittaluokan mielenosoitus järjestettiin kymmenen vuotta sitten. Mielenosoitus järjestetään vastalauseena EU-komission budjettiesitykselle vuoden 2027 jälkeiselle ajalle. Maataloudelle korvamerkitty EU-rahoitus on vaarassa pienentyä viidenneksellä.
Joulupöydän ytimessä kotimaisuus – maaseudun vuodenkierto ohjaa ruokavalintoja15.12.2025 08:03:00 EET | Tiedote
Joulu kokoaa suomalaiset kotimaisen ruuan äärelle. Joulun juhlapöytä rakentuu kotimaisista raaka-aineista: juureksista, perunasta, kananmunista, lihasta sekä vilja- ja maitotuotteista. Ne kertovat suomalaisen ruuantuotannon monipuolisuudesta ja vastuullisuudesta. Maaseudulla vuodenkierto näkyy erityisesti loppuvuonna, kun sadonkorjuun kiireet väistyvät talven hiljaisempaan aikaan. Vaikka pellot lepäävät, työ maatiloilla jatkuu ympäri vuoden eläinten hoidosta metsätöihin ja tulevan satokauden valmisteluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




