Ay-liike joulutaistossa suomalaista työtä ja oikeuslaitosta vastaan
28.12.2021 12:58:37 EET | Suomen Yrittäjät | Blogi

AKT:n pelikirjassa tällaiset suomalaisten yritysten ja työntekijöiden etujen vastaiset toimet eivät ole millään tavalla uusia tai odottamattomia. Ei ole ensimmäinen kerta, kun se viittaa kintaalla suomalaiselle oikeusjärjestelmälle ja sen kunnioittamiselle. Jonkinlainen uutinen – ja suuri pettymys – on kuitenkin se, että myös keskusjärjestö SAK näyttäisi pitävän täysin hyväksyttävänä tällaista oikeuslaitosta halveksuvaa toimintaa.
Joulunajan episodi on selkeä osoitus siitä, että suomalainen lainsäädäntö ja työmarkkinajärjestelmä kaipaavat kipeästi nopeita rakenteellisia uudistuksia. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa ei voi olla niin, että lyhytnäköisen oman edun tavoittelemisen vuoksi täysin vastuuttomasti Suomen ja suomalaisen työn tulevaisuuteen suhtautuvat järjestöt voivat pitää pilkkanaan koko yhteiskuntaa.
Työmarkkinoilla toimivat järjestöt puhuvat edustajiensa suulla mielellään siitä, kuinka työmarkkinakeskusteluun kuuluu kova kielenkäyttö. Näköjään on kuitenkin käynyt niin, että vuosikymmenten saatossa myös muut normaalit sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluvat käyttäytymissäännöt ovat saaneet unohtua. Ratkaisevasti rajoja ylitetään kuitenkin siinä vaiheessa, kun järjestöt nostavat itsensä lakien tai oikeuslaitoksen yläpuolelle. Tässä vaiheessa poliitikot eivät voi enää seurata toimintaa hiljaisina. Yksikään lakeja tai oikeuslaitoksen ratkaisuja tietoisesti rikkova toimija ei ansaitse lainsäädännössä minkäänlaista erityisasemaa.
Suurin häviäjä tässä järjestöäkkäilyssä ovat suomalaiset yritykset, niiden vastuullisesti ja tunnollisesti työtään tekevät työntekijät sekä ne lukuisat paikallisesti ratkaisuhakuista neuvottelutyötä tekevät luottamushenkilöt ja -valtuutetut, jotka aidosti haluavat rakentaa parempaa työelämää yhteistyössä työnantajiensa kanssa. He joutuvat kerta toisensa jälkeen sijaiskärsijöiksi valtakunnallisten järjestöjen vastuuttomassa valtapelissä.
Suomen Yrittäjät ei voi seurata sivusta toimintaa, jossa yrityksiä ja niiden työpaikkoja käytetään pelinappuloina lyhytnäköisessä viivytystaistelussa maailman muutosta vastaan. Etenkin kun taisto kohdistuu heihin, jotka työnsä ja omistajuutensa kautta suurimmin Suomen tulevaisuutta vastuullisesti rakentavat. Meidän tehtävämme on tukea yritysten ja niissä työskentelevien, tunnollisesti työhönsä ja työpaikkojensa tulevaisuuteen suhtautuvien, työntekijöiden menestymismahdollisuuksia. Suomi voi tulevaisuudessa menestyä vain menestyvien yritystensä kautta, ei järjestöjen.
PETRI SALMINEN
Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien puheenjohtaja.
Yhteyshenkilöt
Petri SalminenPuheenjohtaja
Petri Salminen on Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja. Kausi kestää lokakuuhun 2022.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)https://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 362 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrittäjälle on turvattava uusi alku epäonnistumisen jälkeen5.11.2026 09:32:24 EET | Tiedote
Yrittäjä tarvitsee paremmat mahdollisuudet selvitä tilapäisistä talousvaikeuksista ja jatkaa yrittäjänä konkurssin jälkeen. Yrittäjät esittää pienille yrityksille kevyempiä ja kohtuuhintaisempia keinoja talousvaikeuksien ratkaisemiseen.
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme