Bazar Kustannus

Bazar julkaisee lokakuussa laulaja Tarja Turusen elämästä ja urasta kertovan teoksen

Jaa
Poikkeuksellisen laulajanuran tehnyt, upeaääninen Tarja Turunen kertoo vihdoin oman tarinansa. Runsaasti kuvitettu Laulun virta veressäni valottaa Nightwish-yhtyeestä kuuluisuuteen nousseen sopraanon elämää ja uraa.
Laulun virta veressäni julkaistaan suomeksi 29.10.2021.
Laulun virta veressäni julkaistaan suomeksi 29.10.2021.

Tarja Turunen kertoo kirjassaan matkastaan Kiteen Puhoksen kylästä kohti maailman suurimpia estradeja sekä lapsuudestaan, lauluopinnoistaan, taiteilijuudestaan ja ainutlaatuisesta yhteydestä faneihinsa. Harvinaista kuva-aineistoa sisältävässä teoksessa lukija pääsee kohtaamaan myös Turusen elämän yksityistä puolta. Ääneen pääsevät lisäksi monet yhteistyökumppanit vuosien varsilta.

Laulun virta veressäni on todellinen fanin toivekirja. Runsas valokuvakuvitus elävöittää upeaa teosta, joka raottaa myös artistin arkea kulissien takana: studiossa, lavalla ja kotona.

Kiteellä syntynyt Tarja Turunen (s. 1977) toimi Nightwish-yhtyeen laulusolistina vuoteen 2005 saakka, jonka jälkeen hän on luonut menestyksekästä soolouraa ja saavuttanut vankan fanikunnan ympäri maailmaa. Hän on yksi tähtivalmentajista syksyllä 2021 Nelosella nähtävässä The Voice of Finland: All Stars -ohjelmassa. Turunen asuu lapsensa ja argentiinalaissyntyisen puolisonsa kanssa Espanjassa.

Tarja Turusen kirja Laulun virta veressäni ilmestyy 29.10.2021. Kirjan suomentavat alkuperäisteoksesta Singing in My Blood Pasi Rakas Jääskeläinen ja Anssi Eriksson. Painetun kirjan lisäksi Laulun virta veressäni julkaistaan e-kirjana ja Turusen lukemana äänikirjana.

Lisätiedot: kustantaja Markus Lähdesniemi, markus@bazarkustannus.fi, 050 404 2253

Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Minttu Nikkilä, minttu@bazarkustannus.fi, 040 736 1313

Kuvat

Laulun virta veressäni julkaistaan suomeksi 29.10.2021.
Laulun virta veressäni julkaistaan suomeksi 29.10.2021.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Bazar Kustannus
Bazar Kustannus
Lönnrotinkatu 18
00120 Helsinki

http://www.bazarkustannus.fi

Bazar ­– Parasta lukemista

Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 60 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus

Kale Puontille Vuoden johtolanka -palkinto ja Rebekka Härköselle Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja6.2.2024 15:00:00 EET | Tiedote

Kale Puontin suositun Pasilan Myrkky -dekkarisarjan viides osa, Fadi (Bazar 2023), on voittanut Vuoden johtolanka -palkinnon, joka jaetaan aina edellisen vuoden parhaalle kotimaiselle jännityskirjalle. Rebekka Härkösen Prinsessamekko (Bazar 2023) on valittu viime vuoden parhaaksi esikoisdekkariksi ja palkittu Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjalla. Suomen dekkariseura jakoi maamme merkittävimmät jännityskirjallisuuden palkinnot tänään 6.2. Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa.

Bazarin kevään 2024 uutuuskirjojen luettelo on julkaistu6.11.2023 09:19:00 EET | Tiedote

Ensi keväänä Bazar Kustannus julkaisee runsaan kattauksen kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjallisuutta. Kevään uutuuksiin kuuluu muun muassa kaksi suomalaisista naistaitelijoista kertovaa elämäkertaromaania, kulttimaineeseen nousseen japanilaisen Toshikazu Kawaguchin kirjasarjan aloitusosa sekä yhteensä kymmenen kotimaista ja suomennettua hyvän mielen romaania. Tietokirjoissa tutustutaan saksalaiseen jalkapalloon, saadaan vinkkejä varttuneen kehon ja mielen hoitamiseen ja perehdytään rikostutkinnan menetelmiin. Tietokirjallisuuden valikoimaa täydentävät Hidasta elämää -kirjasarjan kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevat uutuudet. Bazarin kevään 2024 julkaisuluettelo kattaa tammi–kesäkuussa ilmestyvät uutuuskirjat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye