Beatles-fanien suosikkitapahtuma tekee paluun – Tampere-talo julkaisi uutta ohjelmistoa
26.4.2023 11:00:00 EEST | Tampere-talo Oy | Tiedote

Tampere Beatles Happening tekee paluun – tällä kertaa Tuulensuun Palatsissa Tampereen Hämeenkadulla. Festivaalia vietetään viikonloppuna 18.–20. elokuuta.
Tampere Beatles Happening juhlistaa englantilaista The Beatles -yhtyettä, jota pidetään yleisesti kaikista vaikutusvaltaisimpana rock-yhtyeenä maailmassa. Festivaali järjestettiin Tampere-talossa kahdeksan kertaa vuosina 2010–2017, jolloin se keräsi vuosittain yhteen tuhansia The Beatles -yhtyeen musiikin ystäviä ympäri Suomen ja maailman.
”Muutaman vuoden tauon jälkeen meillä on suunnaton ilo julkistaa Tampere Beatles Happening, ainakin vielä kerran. Puitteet vanhassa 1920-luvun elokuvateatterissa Tuulensuun Palatsissa ovat kuin luodut The Beatlesin musiikille ja seminaareille, joiden puhujavieraat tulevat suoraan yhtyeen tarinan ytimestä”, kertoo tapahtuman taiteellinen johtaja Mikko Kangasjärvi.
Festivaalilla esiintyvät kotimaiset yhtyeet Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band, Jussi Syren & The Groundbreakers, Beat Less sekä She’s Leaving Home. Lisäksi mukana ovat kansainväliset asiantuntijavieraat Kenneth Womack Yhdysvalloista ja Chris Thomas Iso-Britanniasta. Womack on kirjoittanut kymmeniä kirjoja yhtyeestä ja Thomas työskenteli George Martinin alaisuudessa ”White Album” -pitkäsoiton äänityksissä vuonna 1968. Festivaalille voi ostaa kaikki tapahtumat sisältävän festivaalipassin tai yksittäisiä lippuja.
Monipuolinen tapahtumasyksy
Tampere-talon syksyn ohjelmistossa on luvassa kovia kansainvälisiä artisteja. Espanjalainen flamencokitaravirtuoosi Santiago Lara esiintyy Pienessä salissa 22. syyskuuta ja yhdysvaltalainen rockyhtye Rival Sons Isossa salissa 21. marraskuuta. Laulaja Whitney Houstonin musiikkia ja elämää juhlistava Whitney – Queen of the Night -tribuuttishow saapuu Isoon saliin 14. joulukuuta.
Lontoon West Endissä ja maailmankiertueella hurmannut The Simon & Garfunkel Story nähdään Isossa salissa 30. marraskuuta. Immersiivinen ja konserttimainen teatteriesitys kertoo folk-rock-duo Paul Simonin ja Art Garfunkelin tarinan, ja mukana ovat kaikki hittibiisit, kuten “The Sound of Silence”, “Mrs Robinson” ja “Bridge Over Troubled Water”.
Nostalgian ystäviä hemmotellaan myös kotimaisin voimin: Ami Aspelund esiintyy Pienessä salissa 4. marraskuuta ja Pirkko Mannola ja Eino Grön Isossa salissa 5. marraskuuta. Tv:stäkin tuttu Osmo Ikonen kutsuu Pienen salin konserttiin vieraakseen kitaravirtuoosi Petteri Sariolan 27. syyskuuta.
Tampereen kimaltavimmat pikkujoulut vietetään Tampere-talossa loistokkaiden burleskiartistien seurassa, kun kuudetta kertaa järjestettävä Burlesque Exposé tuo Pieneen saliin säihkettä ja glamouria 25. marraskuuta. Joulutunnelmaan päästään myös Aron & Cool Companyn Merry Christmas Show’n myötä Pienessä salissa 13. joulukuuta sekä Anna Erikssonin Gloria-joulukonsertissa Isossa salissa 17. joulukuuta.
Tuulensuun Palatsin keikkakalenteri täydentyy laulaja Johanna Förstin & Nokia Big Bandin jazz- ja swing-helmiä pursuavalla konsertilla 22. syyskuuta. Tuulensuun Palatsin estradilla päästään nauttimaan myös improvisaatioteatterista, kun teatterilavoilta, elokuvista ja tv:stä tutut Minttu Mustakallio ja Ville Virtanen tuovat Minttu sekä Ville -improvisaatioduettonsa Tampereelle 8. joulukuuta. Improvisoidussa ilottelussa näyttelijät keksivät yleisön antamista aiheista erilaisia sketsejä, tarinoita, runoja, laulunumeroita, puheita ja näytelmäkohtauksia.
Tampere-talon tuleva ohjelmisto täydentyy loppukevään aikana. Tutustu ohjelmatarjontaan täällä.
Lisätiedot
Suvi Leinonen
Ohjelma- ja liiketoimintajohtaja
Tampere-talo Oy
Puh. +358 3 243 4031
suvi.leinonen@tampere-talo.fi
Median liput ja haastattelupyynnöt
Elsa Vähänen
Viestintäasiantuntija
Tampere-talo Oy
Puh. +358 40 5512 739
elsa.vahanen@tampere-talo.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2024 Tampere-talo-konsernin liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot olivat 28,6 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestimme yli 930 tapahtumaa, palvelimme yli 552 000 tyytyväistä kävijää ja tuotimme Tampereen talousalueelle 98 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Komiat keräsi eniten Iskelmä Gaala -ehdokkuuksia2.2.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Yli 20 000 ihmistä antoi äänensä Iskelmän vuosiäänestyksessä. Äänestyksen perusteella palkitaan vuoden parhaat esiintyjät, kappaleet ja albumit Iskelmä Gaalassa Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 20. helmikuuta. Gaalassa esiintyvä Komiat-yhtye on ehdolla viidessä kategoriassa. Seuraavaksi eniten ehdokkuuksia saivat JVG, Bess, Haloo Helsinki! ja Portion Boys. Median akkreditointi tapahtumaan on avoinna.
Talo Events tekee vastuullisuudesta tietoisen valinnan tapahtumajärjestäjille Tampere-talossa2.2.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Talo Events lanseeraa Tampere-talossa järjestettäviin tilaisuuksiin uudet vastuullisuuspaketit, jotka tekevät vastuullisuudesta tietoisesti valittavan ja tavoitteellisen osan tapahtuman suunnittelua ja toteutusta. Kyseessä on uudenlainen tapa jäsentää vastuullisuutta tapahtuma-alalla – osana toimintaa, ei irrallisena lisänä.
Tampere Chamber Music -festivaalilla kaikkien aikojen kävijäennätys30.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 Tampere Chamber Music -festivaali keräsi 3 361 vierailijaa, mikä on kymmenettä kertaa järjestetyn kamarimusiikkitapahtuman kävijäennätys. Taidetta ja tiedettä yhdistelevän festivaaliviikon ohjelmassa oli 21 tapahtumaa, joista noin puolet oli yleisölle maksuttomia.
Mediakutsu: Sweeney Todd -kauhumusikaalin konserttiversion ensi-ilta Tampere-talossa22.12.2025 07:15:00 EET | Tiedote
Tampereen Ooppera esittää Stephen Sondheimin modernin musikaaliklassikon Sweeney Todd – Fleet Streetin paholaisparturi ohjattuna ja visualisoituna konserttiversiona Tampere-talossa. Teoksen ohjaa Tuomas Parkkinen. Tampere Filharmoniaa johtaa Eeva Kontu. Kutsumme median edustajia ensi-iltaan torstaina 8.1.2026 klo 18.30.
Tampere Chamber Music -festivaalin 10-vuotisjuhlaohjelmistossa kamarimusiikin helmiä ja harvinaisuuksia5.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Kymmenettä kertaa järjestettävän Tampere Chamber Music -festivaalin juhlavuotisohjelma on julkaistu. Taidetta ja tiedettä yhdistelevä tapahtuma kerää kotimaiset ja kansainväliset kamarimusiikin taitajat Tampereelle 19.–25. tammikuuta 2026. Suuri osa tapahtumista on maksuttomia. Maksullisten konserttien liput ovat nyt myynnissä Tampere-talon ja Lippu.fin lipunmyyntikanavissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
