Liikennevakuutuskeskus

Blogi: Mutkia matkassa – onnettomuusauton tallentaman tiedon jäljillä

Jaa
Onnettomuustutkinnassa olisi oleellista päästä tutkimaan ajoneuvon pilveen tallentamaa dataa. Siihen käsiksi pääseminen on kuitenkin osoittautunut haasteelliseksi. Tapio Koisaari ja Janne Jumppanen kertovat blogissaan, millaisia haasteita tiedonsaannissa on.
Tarvittiin juristin tiedot ja insinöörin taidot, että ajoneuvon pilvidata saatiin valmistajalta ja sitä osattiin tulkita. Kuva: Mostphotos.
Tarvittiin juristin tiedot ja insinöörin taidot, että ajoneuvon pilvidata saatiin valmistajalta ja sitä osattiin tulkita. Kuva: Mostphotos.

Henkilöauto ja jalankulkija törmäsivät, ja tapaus tuli liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkittavaksi. Ajankohdan ja paikan lisäksi tapahtuneesta oli kuitenkin tarjolla vain vähän tietoa. Ilmeisesti bussia tavoitellut jalankulkija juoksi ajoradalle suojatien ulkopuolella, eikä huomannut tietä ajavaa autoa.

Yksi onnettomuustutkinnan tärkeistä avoimista kysymyksistä oli auton turvalaitteiden toiminta. Jarruttiko auton automaattijarrutus, kuljettaja vai ei kumpikaan? Koska turvatyynyt eivät lauenneet törmäyksessä, niin sanottuja törmäystietoja (EDR, Event Data Recorder) ei tallentunut auton turvatyynyjen ohjainlaitteelle. Koska kyseessä oli uusi auto, arveltiin, että ajonaikaisia tietoja oli tallettunut autonvalmistajan pilvipalveluun.

Onnettomuustutkinnan käyttöön on jo pidempään yritetty saada auton valmistajan hallussa olevaa dataa, mutta vastaus on ollut useamman kerran enemmän tai vähemmän kohtelias ”ei”. Suomalaiset maahantuojat ovat auttaneet onnettomuustutkinnassa kiitettävästi kaikin tavoin, mutta autojen valmistajat ovat toista maata. Vastauksia ovat olleet: ”teidän kansalliset lakinne eivät sido meitä”, ”vastaamme, jos Europol kysyy” ja niin edelleen.

Aikaisempien yritysten perusteella olimme oppineet, että yksi harvoista mahdollisuuksista on pyytää auton omistajaa kysymään oman ajoneuvonsa tiedot valmistajalta yleiseen tietosuoja-asetukseen (GDPR) vedoten. GDPR-säännösten mukaan meillä kaikilla on oikeus tietää, mitä tietoja meistä – tai tässä tapauksessa autosta – on kerätty. Tämä kuitenkin edellyttää onnettomuusauton omistajalta yhteistyöhalukkuutta ja viitseliäisyyttä. Tutkimassamme tapauksessa auton omistaja oli suostuvainen, joten kysyimme maahantuojalta autonvalmistajan yhteystiedot tietopyynnön lähettämiseksi. Tämän jälkeen omistaja lähetti valmistajalle pyynnön saada omat tietonsa nähtäväksi.

Tästä alkoi odottelu.

Kuukauden päästä pyyntö lähetettiin uudelleen, minkä jälkeen odotettiin vielä kaksi viikkoa. Vastausta ei kuulunut, joten aloimme selvittää asiaa uudelleen.

Pienen tutkiskelun jälkeen valmistajalta löytyi toinen yhteystieto, joka vaikutti olevan erityisesti GDPR:n mukaisia kyselyitä varten. Matkassa oli kuitenkin pieni mutta: onnettomuusauton omistajaa oli vaivattu jo melko paljon, joten lisävaivan teettäminen arvelutti. Niinpä pohdimme, olisiko jollakin työntekijöistämme sopiva auto, jonka tietoja voisimme pyytää tämän tietoväylän testaamiseksi? Tällainen henkilö ja auto löytyi Liikennevakuutuskeskuksesta.

Nettisivuston kautta toimitettiin autoa koskevat, vaaditut asiakirjat valmistajan tietosuojatiimille. Vastaus tuli yllättävän nopeasti: tietoa voidaan toimittaa vain auton omistajalle, joka tässä tapauksessa oli rahoitusyhtiö. Kun sieltä saatiin hankittua suostumus tietojen antamiseen auton haltijalle, valmistaja kieltäytyi toimittamasta tietoja vedoten rahoitusyhtiön allekirjoituksen puuttumiseen.

Tavalliselta kuluttajalta olisivat tässä vaiheessa loppuneet keinot. Me kuitenkin puskimme eteenpäin, ja pyysimme valmistajaa ilmoittamaan, mihin lainsäädäntöön perustuen he kiistivät todistuksen riittävyyden. Vetosimme EU:n lainsäädäntöön sähköisestä allekirjoituksesta, koska todistus oli kahden prokuristin hyväksyttyjä ohjelmistoja käyttäen sähköisesti allekirjoittama. Saamamme vastaus oli hämmentävä: ”Kun olet tarkastanut lähettämäsi asiakirjan, jatkamme pyyntösi käsittelyä vastaavasti.” Ilmeisesti kyseessä oli vain konekäännöksen virheellisyys, sillä jonkin ajan kuluttua valmistaja ilmoitti nettisivun, josta pyytämämme tiedot olivat ladattavissa.

Ongelmat eivät kuitenkaan vielä olleet ohi: sivustolle ei päässyt, ja se ilmoitti virhekoodia. Valmistajan mukaan verkkosivustolla oli järjestelmäpuolen haasteita, joita asiantuntijaosasto oli ratkomassa parhaillaan. Viestissä oli kuitenkin toisen verkkosivun osoite, josta tiedot saatiin vihdoin ladattua – kahden kuukauden ponnistelujen jälkeen.

Mitä tietoa lopulta saimme?

Lähetyksessä oli joitain kymmeniä tiedostoja muutamissa kansioissa. Tietojen läpikahlaamisen jälkeen hyödyllisimmiksi osoittautuivat pari yhteenvetoa ja muutama Excel-tiedosto, mutta alun perin kysyttyä pilvidataa ei tahtonut löytyä mistään. Oli pakko kysyä vielä kohteliaasti lähettäjältä: pitäisikö pilvidatan olla mukana?

Vastaus tuli tällä kertaa nopeasti, ja oikea paikka tiedostoissa löytyi: Word-dokumenttiin oli upotettu muutamia Excel-tiedostoja. Nämä tiedostot aukesivat jostain syystä vain tietopyynnön lähettäjän tietokoneella, mutta eivät asiaan paneutuneen toisen työntekijän koneella, ja siksi tiedot eivät löytyneet ensimmäisellä yrityksellä. Ilmeisesti vika johtui meidän omasta pilvipalvelustamme, käyttäjävirheestä tai muusta ongelmasta, mutta vihdoin tiedot olivat käsillä!

Kaiken kaikkiaan kävi ilmi, että kyseisestä autoyksilöstä oli tallennettu verrattain vähän tietoa. Pidempiaikaisesti tallennettuja tietokenttiä oli määrällisesti vähän, sillä suurinta osaa tiedoista ei joko tallennettu ollenkaan, tai ne ylikirjoitettiin auton jokaisen käynnistyksen yhteydessä.

Olimme erityisesti kiinnostuneita ajon aikana tallennetuista tiedoista, jotka löytyivät siististi koottuna omasta tiedostostaan. Tiedot oli koostettu yhden matkan tarkkuudella, ja nähtävästi tällä tiedolla pyrittiin palvelemaan sekä auton käyttäjille tarjottavaa mobiilisovellusta että auton voimalinjan tuotekehitystä tekevää autotehtaan väkeä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tässä tapauksessa tietojen kysyjän piti olla juristi, tietojen ymmärtämiseen tarvittiin insinööri ja lopulta tietoja saatiin hyvin vähän - onnettomuuden selvittämisessä näistä tiedoista ei juuri olisi ollut iloa.

P.S. Muistatko vielä sen alkuperäisen tietopyynnön, jonka onnettomuusauton omistaja lähetti? No, kun tarvittava byrokratian määrä selvisi, auton omistaja totesi prosessin ”hiukan” hankalaksi… Hän kuitenkin tarjosi meille valtakirjaa tietojen pyytämiseksi, mutta me emme puolestaan nähneet tätä vaihtoehtoa mielekkäänä. Totesimme yhteisymmärryksessä, että olimme yrittäneet parhaamme.

Tapio Koisaari ja Janne Jumppanen

Tapio toimii Onnettomuustietoinstituutin teknologiapäällikkönä ja Janne Liikennevakuutuskeskuksen johtajana. Jannen auto oli blogissa mainittu testikappale, jonka tietoja valmistajalta pyydettiin.

Yhteyshenkilöt

Onnettomuustietoinstituutin teknologiapäällikkö Tapio Koisaari, p. 040 450 4782
Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen, p. 040 450 4543


Sähköpostiosoitteet ovat muodossa etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi

Kuvat

Tarvittiin juristin tiedot ja insinöörin taidot, että ajoneuvon pilvidata saatiin valmistajalta ja sitä osattiin tulkita. Kuva: Mostphotos.
Tarvittiin juristin tiedot ja insinöörin taidot, että ajoneuvon pilvidata saatiin valmistajalta ja sitä osattiin tulkita. Kuva: Mostphotos.
Lataa
Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen. Kuva: Eeva Murtolahti.
Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen. Kuva: Eeva Murtolahti.
Lataa
Onnettomuustietoinstituutin teknologiapäällikkö Tapio Koisaari.  Kuva: Eeva Murtolahti.
Onnettomuustietoinstituutin teknologiapäällikkö Tapio Koisaari. Kuva: Eeva Murtolahti.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Liikennevakuutuskeskus
Liikennevakuutuskeskus
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

Viestintä 040 450 4700http://www.lvk.fi

Suomalainen liikennevakuutus täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Liikennevakuutuskeskuksen edeltäjä, Suomen Automobiilitariffiyhdistys, perustettiin 1.10.1923.

Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. www.lvk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus

Venäjän rekisterissä olevat henkilöautot tulee viedä pois maasta 16.3.2024 mennessä20.2.2024 14:57:36 EET | Tiedote

EU-komission linjauksen mukaisesti Suomi kielsi Venäjän rekisterissä olevien henkilöautojen maahantuonnin 16.9.2023 alkaen. Suomeen jo aiemmin tuotujen autojen poisviennille annettu kuuden kuukauden määräaika päättyy 16.3.2024. Tämä ei koske Venäjällä pysyvästi asuvien EU-kansalaisten eikä diplomaattien autoja. Lisäksi esimerkiksi yli 10-paikkaiset linja-autot voivat edelleen tulla Suomeen.

Liikennevakuuttamisen satavuotinen historia: mellakoista ja kannattavuusongelmista maailman parhaaksi5.10.2023 07:29:58 EEST | Tiedote

Suomalainen liikennevakuuttamisen järjestelmä täyttää tänä vuonna sata vuotta. Sinä aikana niin autot, liikenne ja infra kuin koko toimintaympäristökin ovat muuttuneet. Historian alkumetreillä haasteina olivat kannattavuusongelmat ja paineet vakuutustoiminnan sosialisoimiseksi. Digitalisaatio ja globalisaatio ovat puolestaan värittäneet liikennevakuuttamisen kehitystä viime vuosikymmeninä. Satavuotinen historia on koottu kirjaksi, joka julkaistiin tänään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye