Blominmäen jätevedenpuhdistamon tunnelilouhinnat valmistuivat
10.11.2020 11:34:03 EET | HSY | Tiedote

Maan alle on nyt louhittu noin 20 m2 poikkipinta-alaisia viemäritunneleita ja niihin johtavia huoltotunneleita yhteensä yli 20 kilometriä. Tulotunneli kokoaa jätevedet Suomenojan nykyisen puhdistamon ja Blominmäen puhdistamon väliltä. Purkutunneli johtaa puhdistetut vedet Blominmäen puhdistamolta Suomenojan nykyiseen purkutunneliin.
Vuodesta 2014 alkaen työtä on tehty eri urakoissa ja vuodesta 2018 alkaen on käynnissä ollut neljä eri urakkakokonaisuutta: Mikkelä II, Malminmäki, Eestinkallio ja Finnoo II. Mikkelä ll-, Eestinkallio- ja Malminmäki-urakoissa pääurakoi Kalliorakennus-Yhtiöt Oy. Finnoo II -urakassa pääurakoitsijana toimii SRV Infra Oy:n ja Pohjolan kalliotyö Oy:n työyhteenliittymä TYL FMS.
Louhinnat tehtiin turvallisuus ja ympäristö tarkasti huomioiden
Pisimpään louhinnat kestivät Malminmäen urakan pohjoisissa haaroissa. Keskiviikkona 4. marraskuuta purkutunnelin viimeinen kalliokannas saatiin puhkaistua jo aiemmin toisesta suunnasta louhittuun tunneliosuuteen.
– Kaikki eri suunnista louhitut osuudet ovat kohdanneet toisensa senttien tarkkuudella. Pieniin korjauslouhintoihin saattaa vielä jollain alueilla olla tarvetta, kun viimeisistäkin kalliopinnoista on saatu poistettua irtoavat kivet ja lohkareet sekä tila mitattua, kertoo HSY:n hankejohtaja Jukka Yli-Kuivila.
Kaikkiaan viemäritunneleita ja niihin johtavia ajotunneleita louhittiin noin 20,4 kilometriä. Louhinnat etenivät nopeimmillaan noin 100 metriä kuukaudessa. Kallion laadusta, lähellä olevista rakennuksista ja työjärjestelyistä johtuen työt etenivät monin paikoin huomattavasti tätä hitaammin. Louhintatyöt tehtiin tarkasti turvallisuusmääräyksiä ja viranomaisohjeita noudattaen.
Työt maan alla jatkuvat kallion tiivistämisellä ja lujittamisella
Kalliota on tiivistetty jo louhintojen aikana työturvallisuuden varmistamiseksi, mutta lopulliset tiivistys- ja lujitustyöt päästään tekemään louhintojen valmistuttua.
– Seuraavaksi työmaalla viimeistellään tunnelin salaojitus ja ruiskubetonointi. Sitten vuorossa ovat pohjan muotoilu sekä betonilaatan valaminen tulotunneliin, joka aloitetaan louhinnan päätöspisteistä päättyen maan pinnalle johtaviin huoltotunneleihin, Yli-Kuivila kertoo.
Viimeisenä valmistuvat huoltotunneleihin liittyvät työt kolmessa urakassa kevään ja kesän 2021 aikana. Finnoossa rakennetaan purkutunnelin yhteyteen pumppaamoa ja pitkää huoltotunnelia, jossa jätevesi johdetaan putkissa nykyisestä pääviemäristä uuden puhdistamon tulotunnelin alkuun. Siellä kalliorakennustyöt valmistuivat tunneliurakoista ensimmäisenä, mutta täydentävät rakennustyöt jatkuvat kesään 2021.
|
Blominmäen jätevedenpuhdistamo
|
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: hankejohtaja Jukka Yli-Kuivila, puh. 050 3068 798, jukka.yli-kuivila(a)hsy.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Jos polttaa puuta oikein, päästöjä voi vähentää merkittävästi2.11.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Puunpoltosta muodostuu aina päästöjä, mutta oikeilla puunpolttotavoilla päästöjä syntyy merkittävästi vähemmän. Tämä parantaa oman kodin ja lähialueen ilmanlaatua. Lisäksi lämmön saa paremmin talteen ja tulisija pysyy paremmassa kunnossa. Tärkeintä on polttaa vain kuivaa ja puhdasta puuta.
Kitkarenkaiden osuutta halutaan lisätä pääkaupunkiseudun liikenteessä13.10.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Jotta keväinen katupöly vähenisi, pääkaupunkiseudun kaupungit tavoittelevat kitkarenkaiden osuuden merkittävää kasvua nykyisestä noin 40 prosentista. Kitkarenkaat tuottavat huomattavasti vähemmän katupölyä kuin nastarenkaat.
HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.20279.10.2026 10:32:34 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.2027 alkaen. Lisä koskee kirjepostina toimitettavia paperilaskuja sekä pankin suoramaksusopimuksia. Asiakas voi välttää lisän siirtymällä sähköiseen laskutukseen. Yhden paperilaskun hinta on 3 euroa, joka sisältää arvonlisäveron 25,5 %. Hinta näkyy jatkossa jokaisella postitse toimitettavalla laskulla. Paperilaskulisällä katetaan paperilaskujen käsittelystä ja postittamisesta aiheutuvia kustannuksia sekä kannustetaan sähköiseen laskutukseen. Asiakkaat välttyvät lisämaksulta siirtymällä sähköiseen laskutukseen Sähköinen laskutustapa on vaivaton tapa vastaanottaa laskuja ja se vähentää paperijätettä. Siirtymällä sähköiseen laskutukseen paperilaskulisää ei peritä. Sähköisiä laskutustapoja ovat mm. verkkopankista tilattava e-lasku, yritysten verkkolasku ja sähköpostilasku.
HSY alkaa laskuttaa jäteauton turhista käynneistä – näin vältät maksut9.10.2026 10:31:50 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY alkaa 1.1.2027 alkaen periä maksua hukkanoudoista eli jäteauton käynneistä ilman tyhjennystä. Maksu peritään, jos kiinteistön ainoaa yksittäisen jätelajin jäteastiaa ei löydy, se on tyhjä tai se sisältää väärää jätettä.
Vesi- ja jätehuollon hinnat nousevat vuodelle 2027 – syynä muun muassa välttämättömät investoinnit9.10.2026 10:30:45 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY korottaa vesihuollon käyttömaksuja keskimäärin viisi prosenttia ja perusmaksuja kahdeksan prosenttia 1.1.2027 alkaen. Korotukset ovat välttämättömiä ikääntyvän vesihuoltoverkoston saneerauksen vaatimien investointien vuoksi. Kiinteistöjen jäteastioiden tyhjennysmaksut nousevat keskimäärin 2,6 prosenttia. Sekä vesi- että jätehuollon hintakorotuksissa näkyy myös yleisen kustannustason nousu. Kirjepostina toimitettavasta laskusta aletaan periä paperilaskulisää. HSY:n hallitus päätti vuoden 2027 hinnat kokouksessaan 9.10.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme