Bongasitko taivaalla edestakaisin kaartelevan lentokoneen? Ilmakuvaus- ja laserkeilauskausi on alkanut

Suomen maapinta-alasta laserkeilataan vuosittain noin kuudesosa ja ilmakuvataan kolmannes Kansallisen laserkeilaus- ja ilmakuvausohjelman mukaisesti. Keilausten ja kuvausten jälkeen aineiston laatu tarkastetaan ja käsitellään julkaisukelpoiseksi. Loppuvuoteen mennessä koko aineisto on asiakkaiden käytettävissä.
– Aloitamme omalla laitteistolla tehtävät ilmakuvaukset heti, kun lumet ovat sulaneet. Myöhäisen kevään vuoksi työ käynnistyi tänä vuonna vasta vapun tienoilla – noin kuukautta myöhemmin kuin vuonna 2021, kertoo ilmakuvaamisen johtava asiantuntija Petri Leiso Maanmittauslaitokselta.
Ilmakuvaukset onnistuvat vain poutakeleillä
Kuvaukset onnistuvat ainoastaan aurinkoisella ja kirkkaalla säällä. Pilvet ja esimerkiksi ilmakehän epäpuhtaudet estävät kuvaamisen.
– Viime vuonna saatiin ennätyssaalis ennätysnopeasti, koska lentokelit olivat historiallisen hyvät. Odotamme nyt jännityksellä, millaiset kelit meille ja lomailijoille tänä kesänä osuu, Petri Leiso sanoo.
Samat maa-alueet sekä ilmakuvataan että laserkeilataan. Puolet kuvauksista saadaan tehtyä Maanmittauslaitoksen omalla kuvauskoneella ja kameralla. Loput kuvaukset ja kaikki keilaukset tekee konsulttiyritys, joita on apuna neljä. Näin kalustoa on käytössä riittävästi.
– Usean toimijan kanssa keilaus- ja kuvauskauden projektinhallinta on melkoinen palapeli. Parhaimmillaan meillä voi olla saman vuorokauden aikana kuusi lentokonetta ilmassa keräämässä aineistoja. Hyvin ne palaset loksahtelevat kuitenkin jo kohdilleen, kun tätä on useampi vuosi tehty, sanoo laserkeilauksen johtava asiantuntija Teemu Mielonen.
Välttämätöntä tietoa yhteiskunnallisten toimintojen takaamiseksi
Viime vuonna julkaistut historialliset ilmakuvat, modernit digikameralla otetut kuvat ja vuodesta 2008 alkaen kerätty laserkeilausaineisto muodostavat yhdessä tärkeän tietovarannon erilaisiin tarkoituksiin.
Ilmakuva- ja laserkeilausaineistot ovat kriittisen tärkeitä useille yhteiskunnan toiminnoille. Aineistoja tarvitsevat muun muassa Puolustusvoimat, Ruokavirasto sekä metsä- ja luontosektorin toimijat. Esimerkiksi metsävaratiedon keräämiseksi tarvitaan samalta alueelta samana vuonna kerätyt ilmakuvat sekä laserkeilausaineistot.
Kuka tahansavoi vertailla eri vuosien ilmakuvia Paikkatietoikkunassa, missä historialliset ilmakuvat ovat olleet nähtävillä viime vuoden kesästä lähtien. Vanhimmat Paikkatietoikkunan kuvat ovat ilmakuvaushistorian alkuajoilta, 1930-luvulta.
– Uudet aineistot ovat tärkeitä asiakkaillemme, mutta mahdollisuus vertailla niitä aiempiin aineistoihin on osoittautunut suorastaan kullanarvoiseksi. Palvelun suosio on lyönyt meidät ällikältä, iloitsevat Leiso ja Mielonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri LeisoJohtava asiantuntija, ilmakuvausMaanmittauslaitos
Puh:040 801 7720petri.leiso@maanmittauslaitos.fiTeemu MielonenJohtava asiantuntija, laserkeilausMaanmittauslaitos
Puh:050 304 4527teemu.mielonen@maanmittauslaitos.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI
029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä edistämme paikkatietojen tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Väylävirasto lunastaa maita kahdeltasadalta Valtatie 5 -maantiehankkeen alta7.10.2025 08:21:14 EEST | Tiedote
Leppävirran ja Kuopion välille rakennetaan uusi nelikaistainen maantie vuosina 2026–2028. Tien kohdalla on noin 200 tilaa, joiden alueita Väylävirasto tulee lunastamaan. Maanmittauslaitoksen maanmittausinsinöörin vetämä lunastustoimikunta vastaa lunastuskorvausten määräämisestä Suomessa lunastajan ja maanomistajan välisessä prosessissa, lunastustoimituksessa.
Yksityisteiden muutoksista sopiminen ensiksi naapureiden kanssa säästää aikaa ja kustannuksia3.10.2025 08:07:34 EEST | Tiedote
Kun yksityistiehen halutaan tehdä muutoksia, ensimmäinen askel on sopia asiasta muiden tienkäyttäjien ja maanomistajien kanssa. Maanmittauslaitoksen mukaan se nopeuttaa asian etenemistä ja säästää rahaa.
Ilmakuvaus ja laserkeilaus jatkuu yhteistyössä – KALLIO-ohjelman sopimus allekirjoitettu30.9.2025 09:59:36 EEST | Tiedote
Ilmakuvaaminen ja laserkeilaus yhteiskunnan tarpeisiin jatkuu, kun yksityiskohdista saatiin sovittua syyskuussa. KALLIO-ohjelman sopimus varmistaa kansallisen ilmakuvaus- ja laserkeilausohjelman jatkon ensi vuodesta alkaen. Sopimus kokoaa yhteen keskeiset julkishallinnon toimijat, jotka hyödyntävät koko Suomen kattavaa kartta- ja paikkatietoaineistoa omassa työssään.
Sijainnin voi paikantaa voi myös ilman satelliittisignaalia - tutkimuksessa uusia edistysaskelia23.9.2025 06:03:00 EEST | Tiedote
Satelliittipaikannuksen häiriöistä riippumattomalle paikannukselle on suuri tarve. DI Maija Mäkelän väitöstutkimus esittelee verkottunutta paikannusmenetelmää, joka ei tarvitse lainkaan satelliittisignaalia toimiakseen. Väitöstutkimus on osa Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tutkimushankkeita, joissa kehitetään paikannuksen häiriösietoisuutta ja keinoja suojautua häirinnän vaikutuksilta.
Hitta bär- och svampställen med hjälp av Lantmäteriverkets kartor och flygbilder22.9.2025 08:34:18 EEST | Pressmeddelande
Lantmäteriverkets kartor och de geodatatjänster som baserar sig på dem, såsom Kartplatsen, erbjuder omfattande information om terrängen och skogarna i Finland. Du kan använda öppet tillgängliga och avgiftsfria webbtjänster även för bär- och svampplockning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme