Robert Bosch Oy

Boschin liikevaihto ja tulos vuonna 2021 ylittivät pandemiaa edeltävän tason

Jaa
Globaalin teknologia- ja palvelujätin liikevaihto vuonna 2021 oli 78,8 miljardia euroa ja tulos 3,2 miljardia euroa. Ilmastoratkaisut olivat tärkeimpiä kasvun ajureita.

Bosch-konserni kasvatti liikevaihtoaan ja tulostaan merkittävästi vuonna 2021. Alustavien laskelmien mukaan kokonaisliikevaihto kasvoi 10 prosenttia 78,8 miljardiin euroon (valuuttakurssivaihtelut huomioituna 11 prosenttia).

Tulos kasvoi yli puolella edellisestä vuodesta, 3,2 miljardiin euroon. Liikevoittoprosentti on arviolta 4 prosenttia, kun edeltävänä vuonna se oli 2,8.

“Lukuisista haasteista, kuten raaka-aineiden hinnankorotuksista sekä toimituskapeikkojen aiheuttamista kustannuksista huolimatta kykenimme ylittämään ennusteemme. Suoriuduimme vuodesta 2021 paljon paremmin kuin odotimmekaan”, summasi Robert Bosch GmbH:n hallituksen puheenjohtajana tammikuussa aloittanut Stefan Hartung.

Boschin vahva alueellinen ja liiketoiminnallinen hajautus osoittautui jälleen toimivaksi strategiaksi. Liikevaihto kasvoi kaikilla markkina-alueilla ja kaikilla liiketoimintasektoreilla. Esimerkiksi Euroopassa liikevaihto kasvoi 9,3 prosenttia 41,5 miljardiin euroon (valuuttakurssivaihtelut huomioiden 10 prosenttia).

Hartungin mukaan erityisesti ilmastotoimenpiteet vievät Boschin liiketoimintaa eteenpäin, oli kyse sitten liikkumisen ratkaisuista, teollisuuden automaatiosta, kiinteistöteknologiasta tai kodinkoneista. Verkottumisen ja tekoälyn avulla energiatehokkuutta on mahdollista viedä vielä nykyistäkin pidemmälle.

”Näytämme, että ilmastoneutraaliuteen on mahdollista päästä sekä ekologisesti että kannattavasti”, hän toteaa.

Sähköisessä liikkumisessa miljardimarkkinat – ohjelmisto-osaaminen dominoi

Sähköistyminen erityisesti liikkumisen alueella luo Boschille yhä enemmän liiketoimintaa. Liikevaihdoltaan suurin Mobility Solutions -sektori onnistui maailmanlaajuisesta sirupulasta huolimatta kasvattamaan liikevaihtoaan 7,5 prosenttia eli 45,4 miljardiin euroon (7,9 prosenttia valuuttakurssivaihtelut huomioituna).

Ajoneuvojen ohjelmistot ovat selkeä kasvualue Boschille. Markkinan arvioidaan kasvavan noin 200 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä ja Boschille ennustetaan kaksinumeroisia kasvulukuja. Mobility Solutions tuottaa jo nyt vuosittain maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaan ajoneuvoon Boschin omalla ohjelmistolla varustettuja ohjausyksiköitä.

”Autoista on tulossa yhä selkeämmin pieniä internetin liikkuvia solmukohtia ja tämä evoluutio on meille suosiollinen”, toteaa Markus Heyn, Mobility Solutions -liiketoimintasektorin uusi johtaja ja Robert Bosch GmbH:n hallituksen jäsen.

Strategia on Boschilla selvä. Yrityksen sovellusriippumattomien ajoneuvojen ohjelmistojen portfolio kootaan omaksi, ETAS-nimiseksi tytäryhtiöksi vuoden puoliväliin mennessä. ETAS tarjoaa ajoneuvojen perus- ja väliohjelmistoja sekä pilvipalveluita ja kehitystyökaluja yleisiä sovelluksia varten.

Lisäksi uusi Cross-Domain Computing Solutions -divisioona luo uusia sovelluskohtaisia ohjelmistoja ja laitteita ajoneuvoihin, kuljettajan avustamiseen ja automatisoituun ajamiseen. Tällä saralla Bosch on aloittanut tammikuussa 2022 myös laajan yhteistyön Volkswagenin ohjelmistoihin keskittyneen tytäryhtiön, Cariadin, kanssa.

”Haluamme luoda markkinoille standardit, jotka hyödyttävät muita autovalmistajia. Tavoitteemme on kiihdyttää prosessia, joka tekee osittain tai kokonaan automatisoidusta ajamisesta arkipäivää”, Heyn sanoo.

Laaja paletti kestävän liikkumisen ratkaisuja, myös yritysyhteistyönä

Bosch on monipuolisesti kiinni myös muissa kestävän liikkumisen kasvumahdollisuuksissa. Vuoden 2021 lopusta lähtien yritys on valmistanut SiC- eli piikarbidipuolijohteita, joiden ansiosta sähköautojen ajokantamaa voidaan pidentää jopa kuudella prosentilla.

Bosch valmistaa Bambergissä Saksassa myös paikallisesti käytettäviä kiinteäoksidipolttokennoja (SOFC, solid oxide fuel cell). SOFC-teknologiansa ansiosta Boschilla on vahva rooli ns. vihreässä siirtymässä, jossa hyödynnetään entistä laajemmin uusiutuvia energiamuotoja. Vuoteen 2024 mennessä yritys suunnittelee investoivansa yli 400 miljoonaa euroa lisää SOFC-teknologiaan ja lisäksi 600 miljoonaa euroa liikuteltaviin polttokennoihin.

Bosch on ryhtynyt valmistamaan myös akkujen tuotannossa tarvittavia tehdaslaitteistoja. Bosch suunnittelee akkukennojen valmistusprosessien kehittämistä yhdessä Volkswagenin kanssa massatuotantoon sopivaksi.

”Yhteinen tavoitteemme Volkswagenin kanssa on olla Euroopan edelläkävijä akkuteknologian massatuotannossa niin kustannus- kuin teknologiamielessä”, Hartung sanoo.

Boschin arvion mukaan akkujen markkinat kasvavat maailmanlaajuisesti noin 25 prosenttia vuodessa.

Vuodelle 2022 kasvunäkymät epävarmuustekijöistä huolimatta

Vuonna 2022 Bosch arvioi globaalin talouden kasvavan 4–4,5 prosenttia, eli 1–1,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2021. Vaikka useissa maissa rokotukset ovat edistyneet hienosti, yritys odottaa koronan negatiivisen vaikutuksen edelleen jatkuvan niin taloudessa kuin muuallakin yhteiskunnassa.

Toimitusten pullonkaulat sekä raaka-aineiden, primaarituotteiden ja kuljetuskustannusten nousu vaikuttavat merkittävästi maailmantalouteen ja erityisesti autoteollisuuteen. Myös huomattava inflaatio monilla sektoreilla ja alueilla varjostaa näkymiä. Konserni arvioi myyntinsä kuitenkin kasvavan vuonna 2022 ja liikevoittonsa yltävän ainakin edellisen vuoden tasoon.

Bosch ei tingi tavoitteestaan kasvaa markkinoita nopeammin tärkeimmillä sektoreillaan ja markkina-alueillaan.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Maija Andersson
+358 10 480 8225
maija.andersson@fi.bosch.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Robert Bosch Oy
Robert Bosch Oy
Robert Huberin tie 16 A
01510 Vantaa

010 48080http://www.bosch.fi

Bosch-konserni on maailman johtava teknologiatuotteiden ja palvelujen toimittaja. Sen palveluksessa oli vuoden 2021 lopussa noin 402 600 työntekijää. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 78,7 miljardia euroa. Konserni on jaettu neljään liiketoiminta-alueeseen: Mobility Solutions, Industrial Technology, Consumer Goods ja Energy and Building Technology. Johtavana IoT-yhtiönä Bosch tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja älykoteihin, teollisuus 4.0:lle ja verkottuneeseen liikkumiseen. Boschin asiantuntijuus anturiteknologiassa, ohjelmistoissa ja palveluissa sekä oma IoT-pilvipalvelu takaavat, että sen asiakkaat voivat saada verkottuneita ja toimialojen rajat ylittäviä ratkaisuja yhdeltä toimittajalta.

Strategisena tavoitteena on helpottaa elämää ja parantaa elämänlaatua tuotteilla ja ratkaisuilla, jotka sisältävät tekoälyä (AI) tai jotka on kehitetty tai valmistettu sen avulla. Yhtiö tarjoaa tekniikkaa, joka on ”Invented for life.”

Konserni käsittää Robert Bosch GmbH:n sekä sen noin 440 tytäryhtiötä ja paikallista yhtiötä yli 60 maassa. Jos mukaan luetaan myös myynti- ja palveluyhteistyökumppanit, on Bosch tuotanto-, suunnittelu- ja myyntiverkostonsa kautta läsnä lähes kaikissa maailman maissa. Bosch-konserni on ollut hiilineutraali vuoden 2020 ensimmäisestä neljänneksestä lähtien. Yhtiön kasvun perusta on sen innovaatiovoima. Tutkimuksessa ja tuotekehityksessä työskentelee noin 76 100 henkilöä 128 toimipisteessä eri puolilla maailmaa. Heistä noin 38 000 on ohjelmistokehittäjiä.

Robert Bosch (1861–1942) perusti yhtiön Stuttgartissa vuonna 1886 hienomekaniikan ja sähkötekniikan korjaamoksi. Robert Bosch GmbH:n poikkeuksellinen omistusrakenne takaa konsernin taloudellisen riippumattomuuden. Sen ansiosta yhtiön on mahdollista suunnitella tulevaisuuttaan pitkäjänteisesti ja sijoittaa tulevaisuutensa kannalta välttämättömiin investointeihin etupainotteisesti. Yleishyödyllinen säätiö Robert Bosch Stiftung omistaa 94 prosenttia Robert Bosch GmbH:n osakkeista. Loput osakkeista omistaa Boschin perhe yrityksensä kautta sekä Robert Bosch GmbH. Suurinta äänivaltaa yhtiössä käyttää Robert Bosch Industrietreuhand KG, joka huolehtii myös omistajuuteen liittyvistä toiminnoista.

Lue lisää: www.bosch.fi, www.iot.bosch.com, www.bosch-press.com, www.twitter.com/BoschPresse

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Robert Bosch Oy

Turvallisempien teiden puolesta: Bosch ja Microsoft yhteistyöhön generatiivisen tekoälyn hyödyntämiseksi29.2.2024 07:49:59 EET | Tiedote

Skenaario, jota yksikään kuljettaja ei halua nähdä: pallo vierii tielle. On todennäköistä, että pallon perässä tielle juoksee lapsi. Ihmiskuljettajat osaavat arvioida tilanteen vaarallisuuden jo tielle vierivästä pallosta, mutta myös automaatiojärjestelmien on opittava arvioimista. Nyt Bosch haluaa lisätä generatiivisen tekoälyn käyttöä, jotta automaattinen ajaminen kehittyy entisestään.

Bosch investoi tulevaisuuteen ja kasvattaa lämpöpumpputuotantoaan Portugalin Aveirossa17.11.2023 10:04:19 EET | Tiedote

Bosch toteuttaa pitkän tähtäimen strategiaansa ja investoi lämpöpumppujen kehitys- ja tuotantokapasiteettinsa nostamiseen. Yritys investoi noin sata miljoonaa euroa Porton eteläpuolella Aveirossa sijaitsevaan toimipisteeseensä vuoteen 2026 mennessä. Suunnitelmissa on uusien laboratorioiden, kahden tuotantorakennuksen ja lämpöpumppujen lisätuotantolinjojen rakentaminen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye