BTY-toimikunta korosti korkeaa tieteellistä laatua sekä potentiaalia tieteen uudistamiseen myöntäessään rahoitusta akatemiatutkijan tehtäviin

Toimikunta käyttää akatemiatutkijoiden rahoitukseen tänä vuonna noin 10,5 miljoonaa euroa. Akatemiatutkijan rahoituskausi on viisivuotinen. Tehtävään saapui tänä vuonna 167 hakemusta ja näistä rahoitettiin noin 14 prosenttia. 46 prosenttia rahoitetuista akatemiatutkijoista on naisia, hakijoista heitä oli 58 prosenttia.
”Toimikunta myönsi rahoitusta korkeatasoisen hakemuksen tehneille tutkijoille, joiden urakehitys on nousujohteinen ja joilla on hyvät kansainväliset verkostot”, kertoo biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan puheenjohtaja Ursula Schwab. Kaikki rahoituksen saaneet akatemiatutkijat saivat hakemukselleen asiantuntija-arvioinnissa arvosanaksi 6 tai 5.
Kuten muissakin Suomen Akatemian rahoitusmuodoissa, myös akatemiatutkijoilta edellytetään kiinteää yhteyttä suomalaiseen tutkimusyhteisöön, jotta rahoitus palvelee suomalaista tutkimusta ja yhteiskuntaa. Tämä tarkoittaa sitä, että rahoitusta hallinnoi suomalainen organisaatio. Nyt myönnetty rahoitus on tarkoitettu akatemiatutkijan omaan palkkaan, mutta tämän lisäksi rahoituksen saaneet tutkijat saavat myöhemmin kutsun erilliseen tutkimuskulurahoitushakuun, jossa heidän on mahdollista hakea rahoitusta tutkimusryhmän kuluja varten.
Toimikunta rahoitti useita tieteellisesti korkeatasoisia akatemiatutkijoita, esimerkiksi:
Rogerio de Figuereido Turun yliopistostapyrkii tutkimuksellaan kehittämään tehokkaampaa immunoterapiaa melanooman hoitoon. Melanooman edenneessä vaiheessa syöpäsolut leviävät primäärikasvaimesta verenkierron kautta kehon muihin elimiin, eivätkä leikkaus, sädehoito ja kemoterapia ole yhtä tehokkaita kuin syövän aikaisemmissa vaiheissa. Immunoterapia tehostaa kehon luonnollista puolustuskykyä niin, että syöpäsolut saadaan tapettua, mutta monissa potilaissa kehittyy vastustusmekanismeja immunoterapiaa vastaan. Melanoomasolut voivat tuottaa MIF-proteiinia, joka sammuttaa kehon luonnollisen puolustuskyvyn ja heikentää immunoterapian tehokkuutta. Rogerio de Figuereidon tutkimusprojektin ajatuksena on käyttää MIF:n ilmentymistä tunnistamaan ne potilaat, jotka hyötyvät immunoterapiasta. Epäsopiville potilaille kehitellään puolestaan strategioita, jotka neutralisoivat MIF:n ja palauttavat kehon kyvyn tappaa syöpäsoluja. Näin voidaan vapauttaa immunoterapian koko hyöty yhä useammalle potilaalle.
Bartosz Adamczyk Luonnonvarakeskuksesta tutkii hiilen (C) ja typen (N) biogeokemiallisia kiertoja. Aihe on tärkeä, koska ihmisen toiminnan voimistaman ilmastonmuutoksen myötä nykyisin hiilinieluina toimivat pohjoiset metsämaat voivat muuttua hiilen lähteiksi orgaanisen aineksen hajoamisen myötä. Kasvien ja maaperän välisestä vuorovaikutuksesta ja sen merkityksestä maaperän hiilivarastoille tiedetään toistaiseksi vähän muun muassa tutkimusmenetelmien rajoitusten ja niiden puutteen takia. Projektissa selvitetään kasvien sekundääriyhdisteiden merkitystä C- ja N-kierron säätelyssä niin laboratoriomittakaavassa, mikrokosmoksissa kuin kenttäkokeessakin. Lisätieto kasvien ja maaperän vuorovaikutukseen liittyvistä mekanismeista mahdollistaa metsämaidemme tuottavuuden ylläpitämisen sekä ilmastonmuutoksen seurauksien ennustamisen ja lieventämisen.
Carita Lindstedt-Kareksela Jyväskylän yliopistosta tutkii yhteistyön ja huijaamisen evoluutiota. Yhteistyöstä on eliöille usein hyötyä esimerkiksi puolustautumisessa petoja tai loisia vastaan. Ongelmana ovat kuitenkin huijarit, jotka saavat samat yhteiset hyödyt panostamatta itse yhteistyöstä aiheutuviin kustannuksiin. Projektissa tutkitaan ryhmässä elämistä ja yhteistyötä ryhmän jäsenten välillä sekä sitä, miten näistä saatavat hyödyt sekä kustannukset vaihtelevat erilaisissa ympäristöissä. Tulokset tarjoavat tietoa evoluutioekologisista prosesseista, jotka muokkaavat yhteistyön evoluutiota. Tämän lisäksi tutkimus lisää tietoa siitä, miten yhteistyö voi nopeuttaa populaatioiden sopeutumista nopeasti muuttuviin ympäristöolosuhteisiin. Kerättyjen aineistojen avulla voidaan myös ennustaa sosiaalisesti petoja vastaan puolustautuvan tuholaislajin kannanvaihteluja muuttuvissa ympäristöolosuhteissa. Lisäksi tutkimus valottaa, mikä merkitys luontaisilla vihollisilla on tuholaiskantojen kontrolloinnissa.
Lisätietoja:
Yhteyshenkilöt
Tiedeasiantuntija Harri Hautala, p. 029 533 5019, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Tiedeasiantuntija Annika Raitala, p. 029 533 5097, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Tiedeasiantuntija Marko Uutela, p. 029 533 5113, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Suomen Akatemian viestintä
viestintäasiantuntija Pekka Rautio
p. 029 533 5040
etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2020 rahoitamme tutkimusta 413 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Finlands Akademi finansierar högklassig forskning 2026 – förhandsinformation om kommande utlysningar18.12.2025 09:28:31 EET | Pressmeddelande
Den forskningsfinansiering som delas ut av Finlands Akademi kommer att öka 2026. I budgetpropositionen, som för tillfället behandlas i riksdagen, anvisas Akademin cirka 527 miljoner euro för finansiering av nya forskningsprojekt och främjande av forskning.
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tutkimusta vuonna 2026 − ennakkotietoja tulevista rahoitushauista18.12.2025 09:28:31 EET | Tiedote
Suomen Akatemian jakama tutkimusrahoitus kasvaa vuonna 2026 aiempaa suuremmaksi. Eduskunnan käsiteltävänä olevassa valtion talousarvioesityksessä Akatemian jaettavaksi on osoitettu noin 527 miljoonaa euroa uusien tutkimushankkeiden rahoittamiseen sekä tutkimuksen edistämiseen.
Funding for excellent research in 2026 – advance information on upcoming RCF funding calls18.12.2025 09:28:31 EET | Press release
The amount of research funding distributed by the Research Council of Finland (RCF) is set to increase in 2026. In the government budget proposal currently being discussed in Parliament, approximately 527 million euros has been allocated to the RCF for the funding of new research projects and the promotion of research.
Betydande finansiering från Finlands Akademi för att stärka regional forskning och utveckling24.11.2025 10:07:51 EET | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat nästan 15 miljoner euro till lokala forskningsinfrastrukturer för att stärka den regionala FoU-verksamheten. Finansieringen fördelas på tio forskningsinfrastrukturer. Dessa omfattar sammanlagt 18 delprojekt.
Suomen Akatemialta huomattava rahoitus alueellisen tutkimus- ja kehitystoiminnan vahvistamiseksi24.11.2025 10:07:51 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt lähes 15 miljoonaa euroa paikallisille tutkimusinfrastruktuureille alueellisen T&K-toiminnan vahvistamiseksi. Rahoitus jakaantuu kymmenelle tutkimusinfrastruktuurille. Yhteensä rahoitus kattaa 18 osahanketta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

