Bunkkerin kehittämiseen aikalisä
15.9.2017 16:01:48 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä tehtiin kunnallisvalitus, jossa vaadittiin Bunkkerin asuin- ja liiketilojen rakennusoikeuden myymisen kumoamista. Asuntojen lisäksi Bunkkeriin on suunniteltu liikuntatiloja ja uimahalli, joita kaupunki vuokraisi.
Helsingin kaupunki on kilpailuttanut hankkeen kokonaisuudessaan julkisista hankinnoista annetun lain mukaisesti, koska kaupunki on katsonut, että hankkeen päätarkoituksena on ollut liikuntatilojen ja uimahallin rakentaminen kaupungin käyttöön, eikä kiinteistön ja rakennusoikeuden myyminen SRV Rakennus Oy:lle. Kiinteistökaupan on katsottu olevan jakamaton osa koko hanketta. Hallinto-oikeus ei kuitenkaan tulkinnut hankintaa julkiseksi hankinnaksi, kuten kaupunki oli valmisteluprosessissaan tehnyt.
Liikuntatilojen ja uimahallin on tarkoitus palvella koko eteläistä Helsinkiä ja toimia viereisen Jätkäsaaren peruskoulun liikuntatiloina. Kaupunki etsii ratkaisua, jotta koululle löydetään väliaikaiset liikuntatilat sekä tapaa toteuttaa pysyvät liikuntatilat ja uimahalli Bunkkeriin.
Kaupungilla on halutessaan mahdollisuus vielä valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Lisätiedot:
Sari-Anna Pennanen, johtava kaupunginasiamies, puh. 09 310 36179
Outi Säntti, Länsisataman aluerakentamisprojektin johtaja, puh. 09 310 25976
Tuuli Wallenius
Tiedottaja
Helsingin kaupunginkanslia
tuuli.wallenius@hel.fi, 0500 885213
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari-Anna Pennanen, johtava kaupunginasiamies, puh. 09 310 36179
Outi Säntti, Länsisataman aluerakentamisprojektin johtaja, puh. 09 310 25976
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Junatien metrosillan hankesuunnitelman9.4.2026 08:08:32 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 8. huhtikuuta kokouksessaan Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelman. Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavamuutokset Pitäjänmäen Patterimäen itäosaan ja Ruskeasuon Koroistentielle.
MEDIAKUTSU: Kruunuvuorensillan avajaiset lauantaina 18. huhtikuuta8.4.2026 10:05:00 EEST | Kutsu
Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Korkeasaaren yhdistävä Suomen pisin silta, Kruunuvuorensilta, avataan lauantaina 18. huhtikuuta 2026 kello 14. Jalankulkijat pääsevät sillalle kello 14 ja pyöräilijät kello 17. Kruunusillat-hanke ja Helsingin kaupunki kutsuvat toimituksenne edustajan sillan avajaisiin sekä ennakkotilaisuuteen Korkeasaaren sisääntulorakennuksen kokoustilaan kello 13 alkaen.
Helsingin hyvinvointisuunnitelma 2026-2029 etenee valtuustoon7.4.2026 17:53:27 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui pääsiäisen pyhien takia poikkeuksellisesti tiistaina 7. huhtikuuta. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle kaupungin hyvinvointisuunnitelman, neuvolasuunnitelman sekä opiskelijahuollon suunnitelmien 2026-2029 hyväksymistä.
Ulkomaalaistaustaisten osuus kaupungin henkilöstöstä on kasvanut merkittävästi1.4.2026 12:00:12 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin henkilöstöstä 15 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2023 lopussa. Osuus on kasvanut selvästi viime vuosina. Ulkomaalaistaustaisten osuus on erityisen suuri terveys- ja sosiaalipalveluissa. Yli puolet Helsingin kaupungin ulkomaalaistaustaisesta henkilöstöstä toimi terveys- ja hoiva-alan työntekijätason tehtävissä.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä30.3.2026 19:54:17 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli 30. maaliskuuta Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
