Business Espoo on Suomen menestyksekkäin yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjä – 3 parhaan joukossa Euroopassa

Eurooppalaisella yrittäjyyden edistämispalkinnolla (EEPA) on tarkoitus antaa tunnustusta menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille eri puolilla Eurooppaa, esitellä parhaita yrittäjyyden toimintalinjoja ja käytäntöjä, lisätä tietoisuutta yrittäjyyden lisäarvosta sekä rohkaista ja kannustaa ryhtymään yrittäjäksi.
”Lähdimme kilpailuun mukaan, sillä Business Espoo on kahden vuoden ikäisenä vielä nuori ja haluamme kasvattaa tunnettuuttamme. Moni yrittäjä ja yritys ei tiedä millaisia täysin ilmaisia palveluita heidän ulottuvillaan on”, kertoo Espoon kaupungin elinkeinopäällikkö Harri Paananen.
”Finaaliin pääsy on osoitus siitä, että espoolaisen yrittäjyyden eteen tehdyt toimenpiteet ovat kannattaneet. Uskomme myös, että tällä palvelumallilla on annettavaa koko Euroopan tasolla,” jatkaa Paananen.
EEPA-voittajaksi valittu Espanjan Baskimaan Bind 4.0 kiihdytysohjelma on erikoistunut edistämään teollisuus 4.0 (Industry 4.0) alan hankkeita. Se on avoin innovaatioalusta, jossa startup-yritykset ympäri maailmaa voivat tehdä yhteistyötä Baskimaalla sijaitsevien suurteollisuusyritysten kanssa.
Ainutlaatuinen yrityspalveluverkosto tarjoaa palveluita ”yhdeltä luukulta”
Business Espoo -yrityspalveluverkosto tukee espoolaisten ja sen lähikuntien yritysten ja yrittäjien menestymistä. Vastaavan laajuista yrityspalveluverkostoa, jossa julkiset palveluntuottajat ja kolmannen sektorin toimijat yhdessä toimivat alueen yritysten palvelemiseksi, ei ole luotu muualla Suomessa, eikä esiselvitysten perusteella muualla maailmassa.
Malli pohjautuu Kaupunki palveluna -ajatteluun, jossa tavoitellut hyödyt, kustannusvaikuttavuus, asiakaslähtöisyys ja kestävä kehitys saavutetaan verkostomaisella yhteistyöllä, jakamalla resursseja ja muotoilemalla palvelujen tarjonta asiakastarpeiden mukaisesti. Organisaatioiden väliset rajat häivytetään, ja asiakas saa tarvitsemansa palvelun laadukkaasti ja oikea-aikaisesti – yhden luukun periaatteella.
Business Espoon tunnettuutta on rakennettu myös koronapandemian aikana, sillä poikkeustilanne on vaatinut paitsi ripeää viestintää myös uusien palveluiden kehittämistä. Verkoston tiivis yhteistyö on edistänyt tehtävien sujuvaa hoitoa myös etäyhteyksin, ja verkoston toimijat ovat luoneet uusia palveluita ja palvelukanavia, kuten yksinyrittäjien toimintatuen haku-, käsittely- ja maksatusprosessi, 24/7 suomeksi ja englanniksi palveleva ChatBot Bertta sekä BE-Studio-webinaarisarja yritysten eri palvelutarpeisiin.
Eurooppalainen yrittäjyyden edistämispalkinto (EEPA) jaetaan vuosittain SME Assembly tapahtuman yhteydessä menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille. SME Assembly on Euroopan komission ja EU-puheenjohtajana toimivan maan yhteistyössä järjestämä pk-yrittäjyyden edistämisen tapahtuma. Tunnustusta voi hakea kuudesta eri kilpailuluokasta: Yrittäjyyden edistäminen, Investointi yritystaitoihin, Liiketoimintaympäristön parantaminen, Yritysten kansainvälistymisen tukeminen, Vihreiden markkinoiden ja resurssien tukeminen ja Vastuullinen ja osallistuva yrittäjyys. Tuomariston pääpalkinto voidaan antaa mille tahansa luokalle, ja se myönnetään hakemukselle, jolla katsotaan olevan luovin ja inspiroivin yrittäjyysaloite Euroopassa. Euroopan komission Green Deal -sopimuksen mukaisesti kestävän kehityksen näkökulmat huomioidaan jokaisessa kilpailuluokassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maarit Viik-Kajander, kehittämispäällikkö, Business Espoo
maarit.viik-kajander@espoo.fi
043 826 5210
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Business Espoo on seitsemän toimijan muodostama palveluverkosto Espoon ja sen lähikuntien yrityksille ja yrittäjille. Tavoitteena on saada lisää työpaikkoja ja elinvoimaa Espooseen tuottamalla asiakaskeskeisiä, laadukkaita ja kustannusvaikuttavia yritys- ja yrittäjäpalveluita. Business Espoo -verkostoon kuuluvat Espoon kaupunki, Enter Espoo, Espoon Yrittäjät, Helsingin seudun kauppakamari, Omnia, Uudenmaan TE-toimiston yrityspalvelut ja YritysEspoo.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon uusivuosi 2026 tarjoaa maailmanluokan valotaidetta ja koko perheelle suunnattua ohjelmaa19.12.2025 12:17:54 EET | Tiedote
Espoon uuttavuotta juhlitaan Tapiolan keskuksen alueella keskiviikkona 31.12.2025 kello 17–22. Tapiolan Jääpuutarhassa sijaisteva valotaideteos on mahdollista kokea sekä jalkaisin että luistellen revontulten maagisen loisteen alla, kun sveitsiläisen taiteilijan Dan Acherin teos Borealis valaisee taivaan. Lisäksi Tapiolan Keskusaltaan ympäristössä ja Espoon Kulttuurikeskuksessa on paljon monipuolista ohjelmaa, kuten disko, karuselli, DJ-musiikkia sekä valo- ja mediataidetta.
Marjo Poutanen on valittu KAMU Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi18.12.2025 15:26:07 EET | Tiedote
Marjo Poutanen on valittu museonjohtajaksi KAMU Espoon kaupunginmuseoon. Kaupunginmuseo kuuluu Espoon kaupungin organisaatioon ja kulttuurin tulosyksikköön.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote joulukuu 202517.12.2025 16:35:50 EET | Tiedote
Espoon väkiluku oli lokakuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 325 510. Etenkin pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyys kasvoivat voimakkaasti. Eetvartti 4/2025 toimintaympäristökatsaus julkaistu.
Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin sirkustaiteilija Kalle Niolle17.12.2025 10:10:12 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan toiminta- ja vuosiavustuksista aluenuorisojärjestöille, ammatillisille taide- ja kulttuuriyhteisöille, taiteen perusopetuksen oppilaitoksille, taide- ja kulttuuriyhdistyksille sekä kotiseutuyhdistyksille vuodelle 2026. Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin ensimmäistä kertaa sirkustaiteilijalle.
Kaupunginhallitus: Espooseen uusi rekrytointituki vuodelle 202615.12.2025 19:48:30 EET | Tiedote
Espoo ottaa ensi vuonna käyttöön uuden rekrytointituen tukemaan espoolaisten nuorten ja vieraskielisten työnhakijoiden työllistymistä. Rekrytointituen kohdentamista puoltaa se, että nuorten ja vieraskielisten työttömyys on kasvanut, mikä edellyttää vaikuttavia, kohdennettuja toimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme