C21-kaupunginjohtajat tyytyväisiä päättyvän valtuustokauden yhteistyöhön
23.6.2021 14:15:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Verkoston toiminta heinäkuussa päättyvällä valtuustokaudella on ollut vaikuttavaa. Sen kautta kaupunkien erityiskysymykset sekä kaupunkipolitiikka ovat nousseet laajasti valtakunnallisen keskustelun agendalle ja lunastaneet myös Suomessa sen paikan, mikä kaupunkispesifeillä kysymyksillä on muualla Euroopassa ja maailmassa jo pitkään ollut.
"Verkosto syntyi tarpeesta vastustaa Sipilän hallituksen sote-uudistusta, mutta sen rooli ja vaikuttamisagenda ovat valtuustokauden aikana laajentuneet myös lukuisiin muihin kaupunkien kannalta merkittäviin yhteisiin edunvalvontakysymyksiin. Kaupungeilla on ollut ja on todennäköisesti myös tulevaisuudessa monia yhteisiä intressejä, joiden ajaminen on vaikuttavampaa yhdessä kuin yksin", toteaa verkoston perustanut pormestari Jan Vapaavuori.
Suomen 21 suurinta kaupunkia muodostivat vuonna 2017 pysyvän verkoston vahvistamaan kaupunkipoliittista keskustelua ja kaupunkien yhteistä edunvalvontaa. Valtuustokaudella 2017–2021 C21-verkosto on kokoontunut 20 kertaa, antanut yhteensä 22 kannanottoa tai lausuntoa ja saattanut yhteen karkeasti arvioiden noin sata kaupunkien asiantuntijaa, jotka eivät muutoin olisi tehneet yhteistyötä. Verkosto on myös vakiinnuttanut asemansa, josta osoituksena on muun muassa eduskunnan valiokunnilta tulevat kuulemispyynnöt nimenomaisesti suurimpien kaupunkien C21-verkostolle.
Verkostoon kuuluvat Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Oulun, Turun, Jyväskylän, Kuopion, Lahden, Kouvolan, Porin, Joensuun, Lappeenrannan, Hämeenlinnan, Vaasan, Rovaniemen, Seinäjoen, Mikkelin, Kotkan, Salon ja Porvoon kaupunginjohtajat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pormestarin erityisavustaja Laura Åvall, puh. 050 361 7511, s-posti: laura.avall@hel.fi
Yhteysjohtaja Inga Nyholm, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 040 760 5524, s-posti: inga.nyholm@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
MEDIAKUTSU: Kruunuvuorensillan avajaiset lauantaina 18. huhtikuuta8.4.2026 10:05:00 EEST | Kutsu
Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Korkeasaaren yhdistävä Suomen pisin silta, Kruunuvuorensilta, avataan lauantaina 18. huhtikuuta 2026 kello 14. Jalankulkijat pääsevät sillalle kello 14 ja pyöräilijät kello 17. Kruunusillat-hanke ja Helsingin kaupunki kutsuvat toimituksenne edustajan sillan avajaisiin sekä ennakkotilaisuuteen Korkeasaaren sisääntulorakennuksen kokoustilaan kello 13 alkaen.
Helsingin hyvinvointisuunnitelma 2026-2029 etenee valtuustoon7.4.2026 17:53:27 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui pääsiäisen pyhien takia poikkeuksellisesti tiistaina 7. huhtikuuta. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle kaupungin hyvinvointisuunnitelman, neuvolasuunnitelman sekä opiskelijahuollon suunnitelmien 2026-2029 hyväksymistä.
Ulkomaalaistaustaisten osuus kaupungin henkilöstöstä on kasvanut merkittävästi1.4.2026 12:00:12 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin henkilöstöstä 15 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2023 lopussa. Osuus on kasvanut selvästi viime vuosina. Ulkomaalaistaustaisten osuus on erityisen suuri terveys- ja sosiaalipalveluissa. Yli puolet Helsingin kaupungin ulkomaalaistaustaisesta henkilöstöstä toimi terveys- ja hoiva-alan työntekijätason tehtävissä.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä30.3.2026 19:54:17 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli 30. maaliskuuta Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä.
Junatien metrosillan hankesuunnitelma etenee valtuustoon30.3.2026 19:51:19 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 30. maaliskuuta ja päätti ehdottaa valtuustolle Junatien metrosillan hankesuunnitelman hyväksymistä. Kaupunginhallitus antoi myös lausunnon TEM:lle avointen korkeakouluopintojen aikaista työttömyysturvaoikeutta koskevasta lainsäädännöstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
