Calefa on valittu Kiertotalouden kiinnostavimmat -listalle kaikkien aikojen tiukimmilla kriteereillä

Kiertotalouden kiinnostavimmat -listan tarkoitus on lisätä ymmärrystä siitä, mitä kiertotalouden toimintamallit käytännössä tarkoittavat yrityksille ja niiden asiakkaille. Nyt myös Calefa Oy on valittu listalle innovatiivisen maailmaa pelastavan liiketoimintansa myötä.
- Listalle pääsemisen kriteerit ovat tiukentuneet vuosi vuodelta samaan tapaan, kuin autojen päästörajat ratkaisujen yleistyessä, sanoo Kiertotalous-avainalueen projektijohtaja Kari Herlevi Sitrasta.
Kiertotaloustiimi arvioi, kuinka kiinnostavina ja inspiroivina listan yrityksiä voi pitää verrattuna uusiin, esille tuleviin yrityksiin. Ajatuksena on se, että edelläkävijöiden määrän lisääntyessä vaatimukset kasvavat niille, jotka otetaan listalle.
Tällä hetkellä listalla mukana 125 yritysesimerkkiä, joista uusia yrityksiä on 28. Calefa Oy on valittu listalle kaikkien aikojen tiukimmilla kriteereillä.
Suuret energiavirrat uusiokäyttöön
Uudenlaisia toimintatapoja tarvitaan, jotta materiaalit ja arvo pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään. Silloin hukkaa ja jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Tästä on kyse kiertotaloudessa.
Nykymaailmassa hukkaa aiheutuu eniten energiankäytöstä, sillä tavallisesti energiaa hyödynnetään vain kertakäyttöisesti. Energiankäytöstä ylijääneet hukkalämmöt tuuletetaan taivaan tuuliin tai lasketaan jätelämpönä vesiin. Energian hukkaaminen kuitenkin rasittaa ympäristöä, sillä kun energiaa käytetään kertakäyttöisesti, täytyy uutta energiaa tuottaa jatkuvasti lisää.
Calefa Oy kierrättää innovatiivisilla ratkaisuillaan lämpöenergiaa uusiokäyttöön kohteista, joissa energiaa käytetään kaikista eniten. Teollisuudessa ja voimalaitoksissa syntyy runsaasti hukkalämpöjä, joiden uusiokäytöllä saavutetaan kaikista merkittävimmät säästöt niin CO2-päästöjen osalta kuin taloudellisestikin. Kierrätetyt hukkalämmöt hyödynnetään teollisissa prosesseissa sekä rakennusten moninaisissa lämmitystarpeissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri Vuori
040 553 4427
petri.vuori@calefa.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Energian käyttöä ei tarvitse vähentää, vaan saada sama energia tekemään työ moneen kertaan.
- Calefa
Calefa Oy toteuttaa maailman johtavaan lämpöpumpputeknologiaan perustuvia kokonaisenergiaratkaisuja teollisuudelle, energian tuotantolaitoksille sekä suurille kiinteistöille. Lämpöpumppujärjestelmämme hyödyntävät hukkalämpöä ja ympäristön energiaa. Teemme kokonaisratkaisuja, joilla asiakkaamme saavat merkittävät energiansäästöt ja leikkaavat CO2-päästöjä pysyvästi. Toteutamme järjestelmät avaimet käteen -periaatteella, varmistaen toimivuuden koko elinkaaren ajan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Calefa Oy
MinersLoop kaksinkertaistaa datakeskuksen kaukolämmöntuotannon AmbiHeat-laitoksen laajennuksella13.6.2025 11:00:24 EEST | Tiedote
MinersLoop laajentaa kesällä 2024 datakeskuksen yhteyteen käyttöönotettua AmbiHeat–lämpöpumppulaitosta 2MW:n jäähdytysteholla. Samalla laitoksen lämpöteho kasvaa 2,5 MW:lla, tuplaten datakeskuksen kaukolämmön tuotannon.
KSS Energia vahvistaa sähköisen lämmöntuotannon profiilia AmbiHeat-lämpöpumppulaitoksella14.5.2025 08:02:38 EEST | Tiedote
Kouvolalainen KSS Energia ja Calefa ovat sopineet 4 MW:n AmbiHeat-lämpöpumppulaitoksen kokonaistoimituksesta. Jäteveden hukkalämpöä hyödyntävä AmbiHeat-laitos tulee vähentämään lämmöntuotannon CO2-päästöjä 14 000 tonnia vuodessa sekä lisää yhtiön sähkömarkkinakapasiteettia.
Calefalle merkittävä pääomasijoitus Evli Private Capitalilta kasvun vauhdittamiseksi12.5.2025 07:23:14 EEST | Tiedote
Suomalaiseen Evli-konserniin kuuluvan Evli Private Capitalin pääomasijoitus vahvistaa Calefan entuudestaan monipuolisia resursseja ja avaa mahdollisuuksia pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseen.
Rovaniemellä maailman vesipäivää juhlistetaan 40 GWh:n lämpöpumppulaitoksella21.3.2025 07:48:54 EET | Tiedote
Neve Oy:n Rovaniemen Alakorkalon jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakentuva Calefan lämpöpumppulaitos on edennyt työmaavaiheeseen. Kuudesta moduulista koostuva laitos kuljetettiin pohjoiseen kuluneella viikolla.
Calefan toimitusjohtajan katsaus: Kasvun ja kehityksen vuosi 202427.1.2025 09:38:27 EET | Tiedote
Asiakkaidemme tarpeisiin ja odotuksiin vastaaminen on Calefan liiketoiminnan keskiössä. Siksi haluamme uuden vuoden alkumetreillä vilkaista taaksemme, ja antaa tilaa vuoden 2024 saavutuksille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme