Christian Langenskiöldin näyttely kurkistaa ihmisenä olemisen varjopuoliin
21.8.2020 14:40:00 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Ihmisenä olemiseen liittyvä ihmettely on johtanut taiteilija Christian Langenskiöldin (s. 1978) näyttelyprojektiin, jossa hän pääasiassa valokuvan keinoin yhdistelee eri aloja, kuten arkeologiaa, lääketiedettä, psykologiaa ja taidehistoriaa.
–Taidehistoria on olennainen osa hänen töitään, sillä hän yrittää ymmärtää taiteen vaihtelevia rooleja eri kulttuureissa kautta aikojen, kertoo vs. amanuenssi Nina Takala Vaasan kaupungin museoista.
Vuonna 2017 alkaneessa Marionette -projektissa taiteilija tutkii miten historia muokkaa yksilöä ja kulttuuria, ja miten kaikki aiemmin tapahtunut on jollakin tavalla sisällämme.
Erityisesti väkivallan ja sodan vaikutukset kulttuuriin ja taiteeseen kiinnostavat Langenskiöldiä. Uskonpuhdistuksen aikaan kirkoissa kuvakiellon seurauksena tuhottiin taidetta, mikä edisti vastauskonpuhdistuksen ja barokkityylin syntymistä, mutta mahdollisesti myös modernin taiteen synnyn.
Näyttelyprojektia varten taiteilija on tehnyt taustatutkimusta sekä yhteistyötä muiden muassa Hangon Rintamamuseon, arkeologisen työryhmän sekä Bernin historiallisen museon kanssa.
Jännitteinen maailma tukee ristiriitaisuutta
Viime aikoina taiteilija on miettinyt vihan ja väkivallan houkuttelevuutta osana ihmisluontoa, ja näyttelyssä hän lähestyykin kyseistä ristiriitaa taiteellisena teemana.
Langenskiöldin mukaan väkivallan ihmismielelle aiheuttamat syvät haavat sekä niiden mahdollinen periytyminen sukupolvelta toiselle viittaavat siihen, että väkivalta on ihmiselle luonnotonta. Toisaalta historia osoittaa sotien ja väkivallan olleen yksi keskeisimmistä ihmisen kehitystä ohjanneista voimista. Tämän perusteella väkivalta on vahvasti juurtunut ihmiseen.
Taiteilijan pohdinnan mukaan ihmisen suhde väkivaltaan on mahdoton ja absurdi. Hän nostaa esimerkiksi oman isoisänsä sodanaikaiset kokemukset, jotka ovat siirtyneet osaksi myös hänen henkistä maisemaansa. Se, miten ne ilmentyvät tai ohjaavat Langenskiöldin tunteita ja havaintoja, on hänelle epäselvää.
Langenskiöld uskookin, että ystävällisyyden osoittaminen on ainoa järkevä tapa olla ja toimia ihmisenä. Hänen mukaansa taiteesta löytyy ihmisen pelastus, mutta myös kirous.
–Elämme sekasortoisessa ajassa, joka vaatii ristiriitojen ratkaisua, vihasta ja katkeruudesta paranemista sekä toivoa, jotta voimme lajina yhdistyä ja toimia yhdessä, toteaa Langenskiöld.
Näyttelyprojekti jatkuu
Christian Langenskiöld asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen töitään on ollut esillä yksityisnäyttelyissä Valokuvagalleria Hippolytessä Helsingissä, Valokuvakeskus Perissä Turussa sekä Ahvenanmaan taidemuseossa.
Vaasassa nähtävä valokuvanäyttely ei ole ollut tässä muodossa aiemmin esillä. Ensi vuonna näyttely nähdään Forum Boxissa Helsingissä. Kuvista alkanut projekti jatkuu myös kirjoittamisen muodossa, sillä taiteilija on valmistelemassa siitä julkaisua.
Taiteilijan kiinnostus aiheeseen juontaa myös aikaisempaan ammattiin. Ennen valmistumistaan Kuvataideakatemiasta vuonna 2019 Langenskiöld työskenteli lakimiehenä.
Christian Langenskiöld kertoo töistään Artist Talkissa lauantaina 22.8. klo 13 suomeksi ja klo 14 ruotsiksi Taidehallissa.
Tiedotuskuvat: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/NAqTylBKyvaSguAS/fo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vs. amanuenssi Nina Takala,
Vaasan kaupungin museot,
p. 040 487 9233,
nina.takala@vaasa.fi
Taiteilija Christian Langenskiöld,
p. 040 534 4103,
christian@langenskiold.info
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Alltid soliga Vasa är Nordens energihuvudstad som förenar innovativitet, teknologi, högklassiga tjänster, mångsidigt utbildnings- och kulturutbud och positiv energi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Lugnet före stormen – Vasa och Seinäjoki orkestrar på samma scen16.3.2026 12:16:46 EET | Tiedote
Fredagen den 20 mars kl. 18 kan publiken uppleva en traditionell gemensam konsert i Vasa stadshus, när Vasa och Seinäjoki stadsorkestrar stiger upp på samma scen för att tolka naturens krafter i norr genom finsk musik. Kvällen leds av dirigenten Jukka Iisakkila och solist är violinisten Otto Antikainen.
Tyyntä myrskyn edellä – Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit yhdistävät voimansa16.3.2026 12:16:38 EET | Tiedote
Perjantaina 20.3. klo 18 Vaasan kaupungintalolla kuullaan perinteinen yhteiskonsertti, kun Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit nousevat samalla lavalle tulkitsemaan pohjoisen luonnon voimia suomalaisen musiikin kautta. Illan johtaa kapellimestari Jukka Iisakkila ja solistina loistaa nouseva viulutaiteilija Otto Antikainen.
Vilka nya objekt planeras i Vasa? Planläggningsöversikten för år 2026 har kommit ut13.3.2026 10:30:02 EET | Pressmeddelande
I Vasa stads planläggningsöversikt presenteras innevarande års objekt för planering av markanvändningen. I årets publikation lyfts bland annat ändringarna på Yles gamla tomt och i Dammbrunnen fram, liksom också vilken roll grönområden och naturen spelar i staden.
Mitä uutta Vaasaan suunnitellaan? Vuoden 2026 kaavoituskatsaus on julkaistu13.3.2026 10:29:10 EET | Tiedote
Vaasan kaupungin kaavoituskatsaus esittelee kuluvan vuoden maankäytön suunnittelukohteet. Tämän vuoden julkaisussa käsitellään muun muassa Ylen tontin ja Tammikaivon alueen muutoksia sekä viheralueiden ja luonnon merkitystä kaupungissa.
Rösta på vem som får priset Årets kulturgärning i Vasa 202512.3.2026 16:46:25 EET | Pressmeddelande
De nominerade till priset Årets kulturgärning i Vasa 2025 har valts. Bland förslagen som invånarna lämnat in valde juryn från stadens kulturtjänster ut tre kandidater som går vidare. Du kan rösta på din favorit 16.3–16.4.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
