CLC COP27-ilmastonmuutoskokouksen päätöksistä: ”Parempi laiha sopu kuin lihava riita"
”Globaalien kriisien keskellä on parempi että saatiin aikaan laiha, markkinoiden kehitystä tukeva sopu, kuin lihava riita. Olennaista on, että prosessi menee eteenpäin eikä taka-askeleita otettu. Yrityksissä ja kaupungeissa ilmastotyö jatkuu. IPCC julkistaa ensi keväänä seuraavan ison arviointiraportin ja se taas luo uutta painetta kansainvälisen ilmastoyhteistyön etenemiselle,” toteaa CLC:n yritysryhmää COP27:ssa johtanut CLC:n toimitusjohtaja Tuuli Kaskinen.
Vihreään siirtymään ja 1,5 asteen tavoitteeseen sitoutuneet yritykset ymmärtävät kansainvälisten neuvottelujen tarpeen ilmastonmuutoksen aiheuttamien tuhojen korvaamisesta kehittyville maille. Nyt sovittu rahoituspaketti mahdollisti yhteisymmärryksen 1,5 asteen tavoitteen säilyttämisestä, jota tarvitaan vihreän siirtymän investointien edistämiseen ja ennustettavissa olevan markkinapohjaisen ilmastopolitiikan tekemiseen.
”Hiilen hinnoittelumekanismit kehittyvät, kun päästökatto on tiukka. Siksi oli tärkeää että 1,5 asteen tavoite säilyi COP27-kokouksen päätöstekstissä. Yritysten kannalta olennainen kysymys hiilen hinnoittelusta eteni kehittyvissä maissa toteutettavien hankkeiden osalta (artiklat 6.2 ja 6.4),” Kaskinen jatkaa.
CLC osallistui kokoukseen tarkkailijana kahden viikon ajan. CLC:n painopisteet COP27:ssa käydyissä keskusteluissa olivat ilmastoinvestointien lisääminen, hiilidioksidin hinnoittelun edistäminen ja hiilikädenjälkityön esitteleminen.
Neuvotteluiden ohessa CLC:n johtaman Call on Carbon -aloitteen koolle kutsumassa keskustelussa etsittiin WTO:n, IMF:n ja OECD:n kanssa työkaluja, joilla alueellisia päästökauppajärjestelmiä voidaan yhdistää. On mahdollista, että jo ennen seuraavaa COP-kokousta tässä työssä edetään.
Yksi CLC:n tavoitteista COP27:ssa oli tehdä tunnetuksi hiilikädenjälkikonseptia. VTT:n, LUT-yliopiston ja CLC:n kehittämä hiilikädenjälki tarkoittaa mitattavaa positiivista ilmastovaikutusta, jota uuden tuotteen tai palvelun käyttäminen saa aikaan verrattuna muihin samaan luokkaan kuuluviin tuotteisiin tai palveluihin. Suomalaiset ja pohjoismaiset yritykset ovat sitoutuneet luomaan vihreitä ratkaisuja, jotka auttavat arvoketjun loppupään toimijoita ja kuluttajia vähentämään päästöjään. Hiilikädenjälkikonsepti on kehitetty seuraamaan näitä loppupään päästövähennyksiä kattavasti ja luotettavasti.
Kiinnostus konseptia kohtaan COP27:ssa oli huomattavaa. CLC:n, ympäristöministeriön, EK:n ja Sitran järjestämässä hillikädenjälkikonseptin esittelytilaisuudessa todettiinkin, että Suomen tulisi ottaa kansainvälisesti johtava asema keskustelujen järjestämisessä, joissa pohditaan hiilikädenjäljen käyttöä ilmastotoimien nopeuttamiseksi.
CLC:n delegaatiossa oli mukana kahdeksan CLC:n yritys- ja organisaatiojäsentä: Wärtsilä, Huhtamäki, St1, Stora Enso, Vestas, Coolbrook, PuroEarth ja Aalto-yliopisto. CLC järjesti COP27:ssa tilaisuuksia yhteistyössä muun muassa Kansainvälisen kauppakamari ICC:n, Suomen ympäristöministeriön, EK:n ja Sitran kanssa.
Voittoa tavoittelemattoman CLC:n 94 organisaatiojäsentä jäsenet työllistävät maailmanlaajuisesti 540 000 ihmistä. CLC:n yritysjäsenten markkina-arvo kattaa noin 70 prosenttia Helsingin pörssistä. CLC:n jäsenet uskovat, että yhteiskunnan siirtyminen kohti kestävää taloutta ja kulutusta ei ole ainoastaan mahdollinen, vaan myös taloudellisesti kannattavaa.
Lisätiedot: Tuuli Kaskinen, toimitusjohtaja, Climate Leadership Coalition, tuuli.kaskinen@clc.fi, 050 5149752, Kari Mokko, kehitysjohtaja Climate Leadership Coalition, kari.mokko@clc.fi 040 7513281.
Tietoja julkaisijasta
CLC ry:n (CLC Climate Leadership Coalition) tarkoituksena on vaikuttaa Suomen elinkeinoelämän ja tutkimusorganisaatioiden yleiseen kilpailukykyyn ja valmiuteen vastata ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden tuomiin uhkiin sekä kykyyn hyödyntää näiden synnyttämiä liiketoimintamahdollisuuksia. Yhdistys edistää alansa parhaiden kansainvälisten käytäntöjen tunnetuksi tekemistä ja siirtämistä Suomeen. Yhdistyksen perusajatus on, että kannattava ja kestävä liiketoiminta on tehokkain keino vastata globaaleihin ympäristöhaasteisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta CLC Climate Leadership Coalition
Ilmastokriisin mestarikurssi yhdisti päättäjät kunnianhimoisten ilmastotoimien äärelle2.2.2023 12:45:33 EET | Tiedote
Tilaisuudessa puhunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti yhteispeliä ilmastotoimissa valtavana mahdollisuutena Suomelle. Yritysten hiilikädenjäljen eli tuotteiden ja palveluiden aikaansaamat ilmastohyödyt kantavat isoa lupausta niin päästöjen vähentämisestä kuin Suomen edelläkävijyydestä.
Suomalaiset elinkeinoelämän järjestöt mukana kansainvälisessä vetoomuksessa, joka vaatii valtioita pysymään 1,5 asteen tavoitteessa13.11.2022 12:00:00 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Keskuskauppakamari ja ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalition antavat vahvan tukensa YK:n COP27-ilmastokokouksessa 1,5 asteen lämpenemistavoitteessa pysymiselle. ”Neuvotteluissa on viitteitä, että osa valtioista haluaa ottaa takapakkia sitoumuksista 1,5 asteen tavoitteeseen. Haluamme yhdessä laajan kansainvälisen yritysten ja järjestöjen joukon kanssa tukea ensi viikon neuvotteluja tavoitteissa pysymiseksi ja huomion siirtämiseksi ilmastotavoitteiden toimeenpanoon”, toteaa Keskuskauppakamarin elinkeino- ja ilmastoasiantuntija Teppo Säkkinen. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on korostanut, että 1,5 asteen lämpenemisen jälkeen ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmisiin ja luontoon ovat merkittävästi pahempia. Siksi Pariisin sopimus pyrkii 1,5 asteen lämpenemisessä pysymiseen ja viime vuonna Glasgow’n ilmastokokouksessa valtiot vahvistivat sitoutumistaan tavoitteeseen. ”Suomalaisille vientiyrityksille on tärkeää, että kansainvälinen ilmastopoli
Maailman ensimmäiset kansainväliset hiilikädenjälkipalkinnot Schneider Electricille ja SSAB:lle21.9.2022 17:15:00 EEST | Tiedote
Globaali digitaaliseen automaatioon ja energianhallintaan erikoistunut Schneider Electric ja pohjoismainen teräsyhtiö SSAB ovat saaneet maailman ensimmäiset kansainväliset hiilikädenjälkipalkinnot. International Carbon Handprint Award on suomalaisten yritysten perustaman ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalitionin ja Vancouver Economic Commissionin ideoima palkinto. Voittajat julkistettiin New Yorkissa Climate Week NYC ‑konferenssissa 21.9. Hiilikädenjälki on tärkeä ilmastovaikutuksen mittari. Se osoittaa kuinka uusi tuote tai palvelu pienentää kuluttajan tai asiakkaan hiilijalanjälkeä vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä tai lisäämällä hiilinieluja. Vuonna 2022 perustettu International Carbon Handprint Award myönnetään kahdessa sarjassa: Ilmastopositiivisin hiilikädenjälkituote (The Most Climate Positive Carbon Handprint Product) ja Potentiaalisin hiilikädenjälki-innovaatio (The High Potential Carbon Handprint Innovation). Kilpailu on avoin kaikille maailman yrityksille, j
Climate Leadership Coalition: Suomen tehtävä rohkeampi vetystrategia18.5.2022 13:00:00 EEST | Tiedote
Euroopan suurin ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalition (CLC) peräänkuuluttaa Suomelta rohkeaa vetystrategiaa. Nyt valmisteilla oleva vetystrategia ei CLC:n mielestä vielä vastaa suomalaisen liike-elämän tarpeisiin eikä vauhdita täysimääräisesti siirtymää kohti 1,5 asteen ilmastotavoitetta. CLC esitti kantansa Suomen ilmasto- ja energiastrategian lausuntokierroksen yhteydessä. Lausunnoilla olevan ilmasto- ja energiastrategian kahdessa erillisessä luvussa esitetään uudet linjaukset, joilla vedyn ja sähköpolttoaineiden käyttöä pyritään edistämään sekä niitä koskeva taustoitus. Kyseisten lukujen ilmoitetaan toimivan erillisenä suomalaisena vetystrategiana. Esitetyt linjaukset ovat verrattain varovaisia ja näyttävät perustuvan suurelta osin odotukseen teknologian kaupallistumisesta. Vety, sähköpolttoaineet ja vetyyn liittyvät teknologiat eri sovelluskohteineen tulisi CLC:n mielestä nähdä laajemmin kuin vain osana kansallista päästövähennyspolitiikkaa. Vety, kuten päästöjä väh
Järjestöjohtajat: ”Ilmastotoimia nopeutettava ja riippuvuutta fossiilisista polttoaineista vähennettävä”7.3.2022 13:15:00 EET | Tiedote
Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akavan, ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalitionin, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n, suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n johtajat ovat allekirjoittaneet Euroopan unionin ja jäsenmaiden poliittisille päättäjille osoitetun avoimen kirjeen, jossa korostetaan ilmastotoimien nopeuttamisen tärkeyttä ja fossiilisen energian käyttöön liityvien riskien vähentämistä. Allekirjoittajien edustamissa järjestöissä on jäseninä 15 000 yritystä ja kaksi miljoonaa työntekijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme