CLIC Innovationin johtamalle 4Recycling ekosysteemille jatkorahoitus muovihaasteen ratkaisemiseksi

Jaa
Business Finlandin myöntämä 2,5 vuoden toisen vaiheen jatkorahoitus kohdistuu uusien kierrätysteknologioiden ja biopohjaisten tuotteiden kehittämiseen. Tavoitteena on löytää systeemisiä ratkaisuja muovihaasteeseen.

4Recycling-ekosysteemihankkeen ensimmäinen vaihe käynnistyi 2019. Hankkeen ensimmäisten toimintavuosien aikana on rakennettu yhteistyössä verkostoa, useita TKI-hankkeita sekä tunnistettu neljä TKI-painopistealuetta, joihin tutkimushankkeita ja yhteiskehittämistä tarvitaan. Lisäksi 4Recycling-ekosysteemissä on panostettu systeemiseen ”markkinamuokkaukseen”, jotta uusien tuotteiden ja palvelujen lanseeraaminen markkinoille on sujuvampaa ja nopeampaa. Markkinamuokkauksella edistetään uusien ratkaisujen kaupallistamista ja pyritään tekemään yhteisiä aktiviteetteja ns. ”ei-kilpailullisilla” aihealueilla, joihin voidaan vaikuttaa yhdessä mm. lainsäädännön, viestinnän, yhteisten tarvittavien teknisten standardien sekä alustojen kautta tai uusilla arvoketjuilla.  

”On tärkeää keskittää TKI-toimintaa niihin teemoihin, joilla vaikutukset ovat suurimmat ja yhteiskehittämisen vahvistamisesta on suurin hyöty kestävän kehityksen näkökulmasta”, toteaa Aila Maijanen, CLIC Innovationissa 4Recycling ekosysteemistä ja biotalousteemasta vastaava johtaja. Ensimmäinen kehittämisen painopistealueista liittyy ruokapakkaamiseen, joka globaalilla tasolla tuottaa suuren osan syntyvästä muoviroskasta. Ruokapakkaamisen alalle on tulossa EU-alueella isoja muutoksia lähivuosina liittyen mm. pakkaus- ja pakkausjätesääntelyyn ja meidän täytyy olla valmiina myös näihin muutoksiin 

Toinen 4Recycling:n painopistealueista keskittyy kierrätysteknologioihin ja vähittäiskaupan pakkausmateriaaleihin. Kolmas kehittämisalue taas käsittelee rakentamisen muovivirtoja (mm. uudis- sekä korjausrakentaminen). Neljäntenä kehittämisalueena on vaikeasti kierrätettävien suurten muovikomposiittivahvisteisten materiaalien kierrätys, kuten tuulivoimaloiden lavat tai veneet.  

4Recycling-ekosysteemissä panostetaan edelleen vahvasti myös kansalliseen sekä kansainväliseen yhteistyöhön  

”Keskitymme edelleen myös kansallisen& kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisen EU-rahoituksen parempaan hyödyntämiseen TKI-hankkeissamme. Toimimme yhteistyössä Business Finland veturirahoituksen saaneiden hankkeiden kanssa kuten Metsä Groupin ja FortuminExpandFibre ja Borealiksen ”SPIRIT” ohjelmat sekä teemme yhteistyötä vahvasti EU-alueella erilaisten yhteenliittymien kuten prosessiteollisuuden A.SPIRE (Process4Planet)ja biotalouden Circular Biobased-based Europe Joint Undertaking (CBE JU) ohjelmien kanssa”, Aila Maijanen kuvaa. 

4Recycling-ekosysteemi on kaikille muovihaasteen kanssa toimiville organisaatioille avoin kehittämisyhteisö 

Organisaatiot, jotka tekevät töitä muovihaasteen ratkaisemiseksi ovat tervetulleita mukaan toimintaan. 4Recycling-ekosysteemissä valmistellaan tutkimus- ja kehityshankkeita, rakennetaan TKI-konsortioita, haetaan rahoitusta sekä tehdään TKI-yhteistyötä monella tasolla. 4Recycling järjestää myös vuosittaisia tapahtumia, joissa verkotetaan erilaisia toimijoita sekä jaetaan tietoa käynnissä olevista hankkeista sekä Suomessa ja ulkomailla sekä kehitetään yhteisesti osaamista erilaisten toimijoiden kanssa.  

Tavoitteenamme on tarjota mahdollisuuksia mahdollisimman monelle organisaatiolle verkostoitumiseen, osaamisen kehittämiseen ja yhteiskehittämiseen erilaisissa avoimen innovaation ympäristöissä”, toteaa Pirjo Kaivos, kiertotalousteemasta CLIC Innovationissa vastaava johtaja. ”Kiertotalous on keskiössä myös muovihaasteen ratkaisemisessa ja hyödyntämättömiä mahdollisuuksia on paljon”.  
 
4Recycling-ekosysteemin toimintaan voit tulla mukaan rekisteröitymällä 4Recycling verkkosivuillamme. Lisätietoa 4Recycling ekosysteemistä löydät täältä 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

CLIC Innovation Oy
Eteläranta 10
00130 Helsinki

http://www.clicinnovation.fi

CLIC Innovation on suomalainen voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, jonka omistavat 30 kansainvälistä yritystä ja 16 suomalaista yliopistoa ja tutkimuslaitosta. CLIC fasilitoi yritysvetoista TKI-yhteistyötä biotalous, kiertotalous ja energiateemoissa ja toimii PPP (public-private-partnership) – mallilla. Lisätietoa www.clicinnovation.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta CLIC Innovation Oy

Nopeasti muuttuva pakkausregulaatio haastaa ruokapakkaamisen arvoketjuja koventuvilla kiertotaloustavoitteilla30.1.2024 08:30:00 EET | Tiedote

EU tavoittelee jätteiden määrän vähentämistä ja ilmastonmuutoksen pysäyttämistä, mutta nopeasti muuttuva regulaatio haastaa esimerkiksi ruokapakkaamisen parissa toimivia yrityksiä. Marraskuussa käynnistynyt EU-rahoitteinen Value4Pack-hanke tukee yrityksiä ja muita ruoan pakkaamisessa mukana olevia toimijoita valmistautumaan EU:n pakkausregulaation muutoksiin. Hanketta koordinoi puolalainen NATUREEF-yhdistys, ja suomalainen CLIC Innovation Oy vahvistaa hankkeessa eurooppalaisten ruokapakkaamisen arvoketjujen yhteistyötä ja tukee kehitystä paikallisesti Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye